Varusteet viikon tunturivaellukselle

Avaraa ilmaa
Julkaistu: 8/13/2017


Netti on pullollaan erilaisia pakkauslistoja eripituisille retkille. Tietyt perusasiat yleensä löytyvät jokaisen vaeltajan rinkasta ja sen lisäksi jokainen pakkaa mukaan jotain itse hyväksi havaitsemaansa tavaraa. Seuraavassa heitän oman lusikkani tähän soppaan ja käyn läpi perus pakkauslistani noin viikon mittaiselle tunturivaellukselle. Lista vastaa hyvin pitkälti niitä varusteita, joilla tein kesäkuussa kahdeksan päivän mittaisen vaelluksen Jotunheimenin kansallispuistossa.

Mitä tulee tällaisiin ns. ”perusvaelluksiin”, olen ennemminkin nautiskelija kuin grammanviilaaja. Mielummin kannan muutaman kilon enemmän kuin palalen tai menen nälkäisenä nukkumaan. Nautiskeluun tottakai kuuluu myös se, ettei rinkka saa ihan liikoja painaa, joten varusteet, ja ennen kaikkea ruoka, on kuitenkin mietittävä tarkkaan.

Pukeutumisen viikon mittaiselle vaellukselle olen käynyt tarkasti läpi jo edellisessä postauksessa, joten jätän vaatepuolen pois tältä listalta.

Majoittuminen:

Fjällräven Abisko Dome 2 Ollut mukana nyt muutamalla reissulla ja osoittautunut erinomaiseksi majoitteeksi.

Exped Synmat UL MVKevyt, kompakti ja riittävän eristävä.

Marmot Lithium – Peruspussini +5 ja -10 välillä.

Teltan valinnasta voi lukea lisää täältä ja makuupusseista täältä.

Perusvaelluksille valitsen mieluummin tilavan ja käytännöllisen teltan sen ultrakevyen vaihtoehdon sijaan.

Kantolaite:

Fjällräven Kajka 85 + sadesuoja – Se vain on niin hyvä. Tukeva, käytännöllinen ja riittävän iso pidemmillekin vaelluksille.

Sea to Summit Ultra-Sil DaypackRinkan sivutaskussa päiväretkille.

Kajka on ollut luottorinkka ja neljän vuoden ajan. Vieläkään ei mitään valittamista.

 Tunturissa liikkuessa pärjää yleensä litran juomapullolla, koska vedentankkauspaikkoja on runsaasti. Tälläkin reissulla oli kuitenkin varalta mukana kokoon käärittävä varapullo. Litrakaupalla vettä ei kannata alkaa kantelemaan. Säännöllinen veden hörppiminen on joka tapauksessa todella tärkeää. 

 

 Tavarat kasassa. Makuupussi rinkan alataskussa. Päätaskun pohjalla vähän kevyttä tavaraa, kuten varavaatteet ja alusta. Heti sen jälkeen painavimmat: rinkka ja ruoka. Päälle taas kevyttä: keittiö ja fiksausvälinneet, pyyhe, roskis. Kaikki pikkutavarat mahtuvat läppätaskuun. Kaasut voi sijoitella sinne missä vain tilaa on. Sivutaskuihin pakkaan toiselle puolelle taukotakin ja toiselle kuorivaatteet. Näin ne ovat tarvittaessa nopeasti saatavilla. Juomapullot sivutaskuihin ja lantiovyölle suklaata ja kamera.

Keittiö:

MSR Pocket Rocket – Kompakti ja tehokas. Keittiötarvikkeiden pakattavuutta ajatellen  vanha kunnon trangia on myös erinomainen vaihtoehto, kunhan siinä on kaasupoltin.

3 x Primus Power Gas 230G – Riittävästi kahdelle ihmiselle kahdeksaksi päiväksi. 230g kaasupullo on huomattavasti vakaampi kuin 450g vastaava, jos käyttää pullon päälle ruuvattavaa keitintä. Pienempi pullo on myös helpompi pakata.

Primus Foot Rest – Lisää vakautta keittohommiin.

Primus Etapot 2.1L + kansi + kahva – Lähes kaikki keittiökamat pakkautuvat tähän sisään. Riittävä koko, jotta saa päivän päätteeksi tehtyä kerralla kunnon aterian kahdelle.

Trangia Kattila 1,5 UL HA – Toinen kattila veden keittoon kun isompi kippo on täynnä ruokaa.

Sea to Summit X-Plate – Kompakti on hyvä. Kahdelle hengelle riittää yksi lautanen, toinen syö kattilasta.

Sea to Summit X-Cup – Kompakti.

Titanium SporkTitaania, koska olen hyvä katkaisemaan muovisia.

 

Keittiötarvikkeet saa hyvin pakattua ison kattilan sisään ja näin ne pysyvät hyvin yhdessä kasassa.

Tiskisieni

1 L juomapullo – Isosuinen, jotta on nopea täyttää purosta.

1 L Wine Container – Ei nyt varsinaisesti viinin kuljetusta varten (yleensä), mutta kätevä varajuomapullo, jos jollekin osuudelle tarvitsee enemmän vettä mukaan. Ei vie tyhjänä pakkaustilaa. Toimii samalla idealla kuin Platypus Softbottle.

Solumuovialustasta saa tarvittaessa hyvä tuulisuojan keittohommiin.Ennen liikkeelle lähtöä tankataan tuhti aamupala. Kävelyn välissä nautitaan nopeasti valmistuva lounas. Leiriin päästyä kokkaillaan rauhassa maittava ja täyttävä päivällinen/iltapala. Väleissä voi nauttia suklaata ja muuta pientä välipalaa.

Ruoka:

Aamupalat: 8 x Tuhti mysli- tai puuroannos, lisukkeena aina kuivattuja marjoja tai hedelmiä.

Lounas: Pidän siitä, että keskellä päivää nautittu lounas on nopea ja helppo valmistaa. Yleensä syön Mountain Housen ja Adventure Foodin ruokia isossa koossa. Pienempi peruskoko vaatii kylkeen aina jotain lisuketta. Vähintään pari lounasta on hyvä myös valmistaa itse vaikka kuivaamalla, jottei pussiruoan maku ala kyllästyttämään.

Päivällinen: Jos luonaaksi syö valmista pussiruokaa, kannattaa päivälliseen sitten panostaa kunnolla. Kuivatan ja maustan kotona jokaiselle illalle tukevan ja maittavan (yleensä pasta- tai riisipohjaisen) tukevan päivällisen. Ruoan kuivattaminen on erittäin suositeltavaa. Kuivatettu ruoka painaa vähemmän, pakkautuu pienempään ja säilyy kauemmin. Kaikki päivälliset ovat pakattuina valmiiksi päiväkohtaisiin annoksiin.

Pieni pullo oliiviöljyä – Päivällisien sekaan. Tuo makua ja on energiapitoista.

Pieni paketti voita – Aamupuurojen sekaan.

Vähän suolaa pienessä pussissa.

Exra-ruokaa yhdelle päivälle, jos reissu sattuu venähtämään. Kevyttä, esim. puuroa ja nuudelia.

Pikakahvia jokaiselle aamulle, teetä jokaiselle luonastauolle ja illalle.

Suklaata – Meillä oli Jotunheimenissä kolme levyä Fazerin sinistä kahdelle henkillö. Neljäskin olisi kyllä mennyt. Mielummin vähän liikaa kuin liian vähän. Suklaan tuomasta lisäpainosta pääsee tarvittaessa helposti eroon.

Pari pussia pähkinä/rusina/suklaa -sekoitusta.

Clif Bar x 7 – Pitkiksi venyneiden päivien loppuvajareita estämään.

Näyttää herkilliselta, eikö? Kaikkiin aterioihin kannattaa suunnitella hieman vaihtelua, ettei seitsemäntenä päivänä syödyn aamupuuron alassaaminen ala tuntua taistelulta.

Suunnistus:

Kartta – Perus paperista isoa karttaa ei kannata raahata tunturiin. Jos sen kaivaa esiin ja levittää sateessa ja tuulessa, repeilee se nopeasti ja on pian entinen. Itse otan kartasta aina kopiot alueista, joilla tulen liikkumaan ja laminoin ne. Näitä muovitettuja karttalehtisiä tulee mukaan siten muutama kappale. Jos alueesta on tehty Tyvek-kartta, toimii se myös hyvin, koska materiaali kestää vettä.

Laminoituja karttoja tarkemmassa ja suuremmassa mittakaavassa. Ja sitten se yksi tärkeimmistä: kompassi.

Kompassi – Aina mukana. 

GPS + varaparistot – Kiva lisälaite. En varsinaisesti käytä suunnistuksessa, mutta sillä on mukava merkitä leiri- ja taukopaikkoja, tutkia etäisyyksiä ja matkaan käytettyjä aikoja. Jälkeä piirrän yleensä vain silloin, jos lähden huiputtamaan jotakin vuorta. Jos ylhäällä rinteillä iskee nollanäkyvyys, on siten huomattasti helpompi löytää takas. Tässäkin tilanteessa mukana kulkee aina myös kompassi. En suosittele koskaan luottamaan sokeasti elektroniikkaan.

Hygienia:

Hammasharja ja -tahna

Pieni pullo käsidesiä

Biohajoavaa saippuaa – Soveltuu sekä kulkijoille että astianpesuun.

Retkipyyhe Pieni koko riittää hyvin.

WC-paperirulla – Pro tip: irroita pahvi paperirullan keskeltä ja laita rulla pieneen muovipussiin. Nyt papreia saa helposti ilma, että rullaa tarvitsee poistaa pussista. Hyötä erityisesti sadekelillä.

Nessupaketti – Varalta.

Sekalaista:

Vaellussauvat – Säästä polviasi, vaella vielä seitsemeänkymppisenä. Ovat myös toisinaan apuna kivikoissa ja vesistön ylistyksissä.

EA-laukku – Laastareita, rakkolaastareita, sideharsoja, tulehduskipulääkettä, särkylääke, Strepsils, Immodium, Finnrexin, kevyt avaruuslakana. Ensiapulaukun sisällöt vaihtelevat retken pituuden mukaan, mutta ennen kaikkea on tärkeää tietää, mitä EA-laukku sisältää ja osaa käyttää sen sisältöä tarvittaessa.

Roskapussi – Tärkeä! Suosin kevyttä kuivasäkkiä. Muovipussi menee ennemmin tai myöhemmin rikki ja roskat ajelehtivat sen jälkeen pitkin rinkkaa. Roskaa kertyy väkisinkin ja ne kaikki on tuotava luonnosta pois. Kahdeksaan lirtaan mahtuu hyvin viikon roskat.

Tulitikut ja sytkäri – Vesitiiviisti pakattuna. Molempien rinkasta löytyy yksi asti tikkuja.

Haitarimakuualusta – Tunturinummella loikoilua varten. Toimii myös istuinalustana kahdelle henkilölle. Tarvittaessa voi käytää myös tuulensuojana keittimelle.

Aurinkolasit – Malli, joka suojaa hyvin myös sivuilta.

Aurinkorasva (usein Face/Lip) – Palaminen on helppoa, muttei suositeltavaa. Huulet palavat erityisen helposti ja se jos jokin on ikävää reissun päällä. Muista, että voit palaa myös pilvisellä säällä, jos ylität lumikenttiä.

Korjaussetti – Vähän jesaria, pieni pätkä rautalankaa, makuualustan paikkaussetti, pari nippusidettä, irtohihna.

Kevyt monitoimityökalu, esim. Leatherman Squirt – Pieneen fiksailuun

Ostalamppu + varaparistot – Eihän tätä Norjassa kyllä keskikesällä tarvitse, mutta tulee jotenkin aina pakattua mukaan.

Pyykkinaru Yllättävän kätevä kapistus. Mahdollista virittää myös korkeampien kivien väliin jos liikutaan puurajan yläpuolella.

Pyykkinaru on kätevä, jos reissussa innostuu pyykkäämään tai onnistuu kastelemaan itsensä kunnolla. Toimii myös viritettynä kivien väliin jos puita ei ole lähistöllä.

Korvatulpat – Sateenropina teltan kankaaseen tai luonnon muut äänet harvoin haittaat unta, mutta korvatulpat pelastavat, jos tuuli yltyy kovaksi ja saa telttakankaan väpättämään.

Järjestelmäkamera + vara-akku

Pokkarikamera + vara-akku

Rannekello – Ajankulun seuraamiseen ja herätyskelloksi.

Kännykkä – Pidän normaalisti kännykän poissa päältä pakattuna rinkkaan. Mukana pääasiassa vain hätätilanteita varten. 

____________________________

Ruoka, vaatteet ja muut tavarat ovat pakattuina omiin kuivasäkkeihin rinkan sisällä. Näin tavarat pysyvät järjestyksessä ja ne on aina helppo löytää rinkasta.

Kaikki tämä mahtuu hyvin 85 litraiseen rinkkaan ja tilaa jää vielä ylikin. Jopa teltan saa pakattua sisään. Painoa kertyy noin 15 kg, josta huomattava osa on ruokaa. Paino onneksi kevenee päivien kuluessa.

Toisinaan kannan vaelluksella mukana myös kiikareita ja jotain lukemista, erityisesti silloin kun vaellan yksin. Pysähtyminen ja luonnon tarkkailu tuovat aina antoisan lisän kävelyyn. Iltaisin tai erityisen sateisina päivinä on myös mukavaa loikoilla teltassa ja nauttia hyvää kirjallisuutta.

Kohti mukavia syysretkiä!