Amerikkalaisesta ulkoilukohteesta nimensä saanut Mad River on nukkumamukavuuteen ja pieneen painoon panostavan valinta. Suhteellisen napakasti mitoitettu muumiomalli ja turhien yksityiskohtien pois jättäminen on tuonut pussin painon ilahduttavan alas, etenkin hintaluokassaan.
Eristeuntuva on käsitelty vettä hylkiväksi ExpeDry-teknologialla. Tämän ansiosta pussin eristys ei kärsi kosteissa olosuhteissa lainkaan samalla tavalla kuin käsittelemätöntä untuvaa käyttävien pussien. Käsittely myös vähentää untuvan paakkuuntumista.
Monen muun Marmot-makuupussin tapaan myös Mad Riverissä on nyt tavallisen päävetoketjun lisäksi toinen vetoketjunpätkä toisella puolella: voit tuikata molemmat kätesi ulos ilman pussin lämmöstä poistumista.
Lämpöarvoinfoa.
Mukana toimitetaan pakkauspussi reissukäyttöön ja tilava kotisäilytyspussi. Käytä jälkimmäistä säilytyksessä - näin pussi säilyy kuohkeana vuosikaudet!
Marmot-faneille: Mad River 30 korvaa vanhasta mallistosta Micron 25/30-, Angel Fire- Never Winter- ja Palisades-pussin.
Paino | 980 g |
Fillpower | 650 |
Käyttäjän maksimipituus | 168 |
Comfort | +1°C |
Extreme | -22°C |
Limit | -5°C |
Pintamateriaali | Kierrätetty ripstop-polyamidi |
Vuorimateriaali | Kierrätetty polyamiditafti |
Mallinumero | M16034 |
Web | Raisio | Pirkkala | Vantaa | |

Foliage Green | 9 | 2 | 1 | 2 |
Foliage Green |
Asiantuntijamme ovat keränneet blogikirjoituksiamme, jotka liittyvät tuotteeseen. Blogikirjoitukset voivat sisältää vinkkejä, ohjeita ja inspiraatiota.
{ "modelId": 53032, "manufacturer": { "name": "Marmot", "slug": "marmot", "logo": "https://scandinavianoutdoor.imgix.net/dynamic/manufacturers/Marmot-tranaparent.png" }, "product": { "name": "Mad River 30 Short" }, "colors": [ { "name": "Foliage Green", "slug": "foliage-green", "images": [ { "caption": null, "path": "https://scandinavianoutdoor.imgix.net/dynamic/productimages/sizes/full/dbb096a7-f317-45ad-b6d0-e352f5fa12b2.jpeg" }, { "caption": null, "path": "https://scandinavianoutdoor.imgix.net/dynamic/productimages/sizes/full/83bc564d-e802-465a-90aa-8a069a77383a.jpeg" }, { "caption": null, "path": "https://scandinavianoutdoor.imgix.net/dynamic/productimages/sizes/full/0d34b540-6c01-4b30-8899-cc5bfa3d6632.jpeg" }, { "caption": null, "path": "https://scandinavianoutdoor.imgix.net/dynamic/productimages/sizes/full/2de2be9b-779c-486c-9dec-3da79c4c4ae0.jpeg" }, { "caption": null, "path": "https://scandinavianoutdoor.imgix.net/dynamic/productimages/sizes/full/9c4c3176-9af2-4d41-b343-e2ee2d8a4df9.jpeg" }, { "caption": null, "path": "https://scandinavianoutdoor.imgix.net/dynamic/productimages/sizes/full/c31b64dd-62a9-4c73-ab07-7ff0ca4b0df2.jpeg" } ] } ], "sizes": [], "types": [ { "name": "Regular", "slug": "regular" } ], "generalImages": [ { "caption": null, "path": "https://scandinavianoutdoor.imgix.net/dynamic/productimages/sizes/full/9c4c3176-9af2-4d41-b343-e2ee2d8a4df9.jpeg" }, { "caption": null, "path": "https://scandinavianoutdoor.imgix.net/dynamic/productimages/sizes/full/dbb096a7-f317-45ad-b6d0-e352f5fa12b2.jpeg" }, { "caption": null, "path": "https://scandinavianoutdoor.imgix.net/dynamic/productimages/sizes/full/83bc564d-e802-465a-90aa-8a069a77383a.jpeg" }, { "caption": null, "path": "https://scandinavianoutdoor.imgix.net/dynamic/productimages/sizes/full/0d34b540-6c01-4b30-8899-cc5bfa3d6632.jpeg" }, { "caption": null, "path": "https://scandinavianoutdoor.imgix.net/dynamic/productimages/sizes/full/2de2be9b-779c-486c-9dec-3da79c4c4ae0.jpeg" }, { "caption": null, "path": "https://scandinavianoutdoor.imgix.net/dynamic/productimages/sizes/full/c31b64dd-62a9-4c73-ab07-7ff0ca4b0df2.jpeg" } ], "modelNotice": null, "description": "
Amerikkalaisesta ulkoilukohteesta nimensä saanut Mad River on nukkumamukavuuteen ja pieneen painoon panostavan valinta. Suhteellisen napakasti mitoitettu muumiomalli ja turhien yksityiskohtien pois jättäminen on tuonut pussin painon ilahduttavan alas, etenkin hintaluokassaan.
\n
Eristeuntuva on käsitelty vettä hylkiväksi ExpeDry-teknologialla. Tämän ansiosta pussin eristys ei kärsi kosteissa olosuhteissa lainkaan samalla tavalla kuin käsittelemätöntä untuvaa käyttävien pussien. Käsittely myös vähentää untuvan paakkuuntumista.
\n
Monen muun Marmot-makuupussin tapaan myös Mad Riverissä on nyt tavallisen päävetoketjun lisäksi toinen vetoketjunpätkä toisella puolella: voit tuikata molemmat kätesi ulos ilman pussin lämmöstä poistumista.
\n
\n
Short-koko: max. 168 cm käyttäjälle
\n
Eristeenä 364 grammaa fillpower 650 -laatuluokan untuvaa
\n
Kankaat on tehty kierrätetystä kuidusta
\n
SIsällä pientarviketasku
\n
Lämpökaulus estää lämmittämäsi ilman karkuunpääsyä
\n
Tilava jalkopää: varpaasi eivät pääse litistämään eristekerrosta lysyyn
\n
Ympärysmitta hartioilla 159 cm
\n
Ympärysmitta lantiolla 154 cm
\n
Ympärysmitta jalkopäässä 122 cm
\n
\n
Lämpöarvoinfoa.
\n
Mukana toimitetaan pakkauspussi reissukäyttöön ja tilava kotisäilytyspussi. Käytä jälkimmäistä säilytyksessä - näin pussi säilyy kuohkeana vuosikaudet!
\n
Marmot-faneille: Mad River 30 korvaa vanhasta mallistosta Micron 25/30-, Angel Fire- Never Winter- ja Palisades-pussin.
", "tagline": "Kompaktiin kokoon pakkautuva kolmen vuodenajan untuvapussi. +1 ... -5°C.", "properties": [ { "name": "Limit", "value": "-5°C", "slug": "mukavuuslampotila-m", "unit": "" }, { "name": "Comfort", "value": "+1°C", "slug": "mukavuuslampotila-n", "unit": "" }, { "name": "Extreme", "value": "-22°C", "slug": "aarilampotila", "unit": "" }, { "name": "Fillpower", "value": "650", "slug": "fillpower", "unit": "" }, { "name": "Käyttäjän maksimipituus", "value": "168", "slug": "kayttajan-maksimipituus", "unit": "" }, { "name": "Paino", "value": "980", "slug": "paino", "unit": "g" }, { "name": "Pintamateriaali", "value": "Kierrätetty ripstop-polyamidi", "slug": "pintamateriaali", "unit": "" }, { "name": "Vuorimateriaali", "value": "Kierrätetty polyamiditafti", "slug": "vuorimateriaali", "unit": "" } ], "quote": {}, "allowDiscount": false, "belongsToExtendedRange": false, "belongsToOutlet": false, "belongsToSkiWizard": false, "bindingSkiCombo": false, "blogPosts": [ { "title": "Makuupussin ja -alustan huolto-ohjeet", "path": "/elamaa-ulkona/makuupussin-ja-makuualustan-huolto-sailytys-ja-pesu/" }, { "title": "Makuupussin ja -alustan valinta — Miten valita toimiva kokonaisuus?", "path": "/elamaa-ulkona/makuupussin-ja-alustan-valinta-miten-valita-toimiva-kokonaisuus/" }, { "title": "Retkeilyharrastuksen aloittaminen", "path": "/elamaa-ulkona/retkeilyharrastuksen-aloittaminen/" }, { "title": "Mikä on fill power, eli fp-arvo?", "path": "/elamaa-ulkona/untuva-eristeena-mika-on-fill-power-eli-fp-arvo/" } ], "bundleModels": {}, "brand": "Marmot", "brandSlug": "marmot", "campaignOnly": false, "canonicalUrl": "https://scandinavianoutdoor.fi/marmot/varusteet/makuupussit-ja-alustat/makuupussit/mad-river-30-short/", "activeDescription": "
Amerikkalaisesta ulkoilukohteesta nimensä saanut Mad River on nukkumamukavuuteen ja pieneen painoon panostavan valinta. Suhteellisen napakasti mitoitettu muumiomalli ja turhien yksityiskohtien pois jättäminen on tuonut pussin painon ilahduttavan alas, etenkin hintaluokassaan.
\n
Eristeuntuva on käsitelty vettä hylkiväksi ExpeDry-teknologialla. Tämän ansiosta pussin eristys ei kärsi kosteissa olosuhteissa lainkaan samalla tavalla kuin käsittelemätöntä untuvaa käyttävien pussien. Käsittely myös vähentää untuvan paakkuuntumista.
\n
Monen muun Marmot-makuupussin tapaan myös Mad Riverissä on nyt tavallisen päävetoketjun lisäksi toinen vetoketjunpätkä toisella puolella: voit tuikata molemmat kätesi ulos ilman pussin lämmöstä poistumista.
\n
\n
Short-koko: max. 168 cm käyttäjälle
\n
Eristeenä 364 grammaa fillpower 650 -laatuluokan untuvaa
\n
Kankaat on tehty kierrätetystä kuidusta
\n
SIsällä pientarviketasku
\n
Lämpökaulus estää lämmittämäsi ilman karkuunpääsyä
\n
Tilava jalkopää: varpaasi eivät pääse litistämään eristekerrosta lysyyn
\n
Ympärysmitta hartioilla 159 cm
\n
Ympärysmitta lantiolla 154 cm
\n
Ympärysmitta jalkopäässä 122 cm
\n
\n
Lämpöarvoinfoa.
\n
Mukana toimitetaan pakkauspussi reissukäyttöön ja tilava kotisäilytyspussi. Käytä jälkimmäistä säilytyksessä - näin pussi säilyy kuohkeana vuosikaudet!
\n
Marmot-faneille: Mad River 30 korvaa vanhasta mallistosta Micron 25/30-, Angel Fire- Never Winter- ja Palisades-pussin.
", "cleanDescrption": "Amerikkalaisesta ulkoilukohteesta nimensä saanut Mad River on nukkumamukavuuteen ja pieneen painoon panostavan valinta. Suhteellisen napakasti mitoitettu muumiomalli ja turhien yksityiskohtien pois jättäminen on tuonut pussin painon ilahduttavan alas, etenkin hintaluokassaan.\nEristeuntuva on käsitelty vettä hylkiväksi ExpeDry-teknologialla. Tämän ansiosta pussin eristys ei kärsi kosteissa olosuhteissa lainkaan samalla tavalla kuin käsittelemätöntä untuvaa käyttävien pussien. Käsittely myös vähentää untuvan paakkuuntumista.\nMonen muun Marmot-makuupussin tapaan myös Mad Riverissä on nyt tavallisen päävetoketjun lisäksi toinen vetoketjunpätkä toisella puolella: voit tuikata molemmat kätesi ulos ilman pussin lämmöstä poistumista.\n\nShort-koko: max. 168 cm käyttäjälle\nEristeenä 364 grammaa fillpower 650 -laatuluokan untuvaa\nKankaat on tehty kierrätetystä kuidusta\nSIsällä pientarviketasku\nLämpökaulus estää lämmittämäsi ilman karkuunpääsyä\nTilava jalkopää: varpaasi eivät pääse litistämään eristekerrosta lysyyn\nYmpärysmitta hartioilla 159 cm\nYmpärysmitta lantiolla 154 cm\nYmpärysmitta jalkopäässä 122 cm\n\nLämpöarvoinfoa.\nMukana toimitetaan pakkauspussi reissukäyttöön ja tilava kotisäilytyspussi. Käytä jälkimmäistä säilytyksessä - näin pussi säilyy kuohkeana vuosikaudet!\nMarmot-faneille: Mad River 30 korvaa vanhasta mallistosta Micron 25/30-, Angel Fire- Never Winter- ja Palisades-pussin.", "unTranslatedDescription": null, "metaDescription": "Kompaktiin kokoon pakkautuva kolmen vuodenajan untuvapussi. +1. . . -5°C. Amerikkalaisesta ulkoilukohteesta nimensä saanut Mad River on nukkumamukavuuteen ja pieneen painoon panostavan valinta.", "isSingleColor": true, "isPublic": true, "isBundle": false, "promotedColour": null, "giftCardTemplates": [], "groups": [ "makuupussit" ], "groupFrom": [ "varusteet", "makuupussit-ja-alustat", "makuupussit" ], "logo": "https://scandinavianoutdoor.imgix.net/dynamic/manufacturers/Marmot-tranaparent.png", "mainGroup": { "name": "Makuupussit", "path": "/varusteet/makuupussit-ja-alustat/makuupussit/" }, "modelGroupParents": [ { "id": 62, "name": "Varusteet", "slug": "varusteet" }, { "id": 76, "name": "Makuupussit ja makuualustat", "slug": "makuupussit-ja-alustat" } ], "modelPath": "/marmot/varusteet/makuupussit-ja-alustat/makuupussit/mad-river-30-short/", "name": "Mad River 30 Short", "prices": { "active": 260, "reference": null, "club": null, "original": 260, "type": "regular", "ribbon": null }, "taxClass": 5, "rating": { "average": 0, "count": 0 }, "sizeTablePath": false, "skiWizard": { "group": "", "sport": "" }, "slug": "mad-river-30-short", "activeTagline": "Kompaktiin kokoon pakkautuva kolmen vuodenajan untuvapussi. +1 ... -5°C.", "unTranslatedTagline": null, "tags": [], "modelNumber": "M16034", "uuid": "b6e4686f-9c6a-41e6-b423-4722ea525ec1", "priceEnding": null, "shelfCode": null, "shelfCodeTwo": null, "shelfCodeThree": null, "shelfCodeFour": null, "shelfCodeFive": null, "shelfCodeSix": null, "variantPrices": false, "secondHandParent": null, "variants": [ { "prices": { "active": 260, "reference": null, "club": null, "original": 260, "type": "regular", "ribbon": null }, "colorSlug": "foliage-green", "isBackorderable": false, "isOrderable": true, "orderableQuantity": 9, "storeAvailability": [ { "storeId": 10, "storeSlug": "forum", "quantity": 0 }, { "storeId": 7, "storeSlug": "pirkkala", "quantity": 1 }, { "storeId": 4, "storeSlug": "pori", "quantity": 0 }, { "storeId": 6, "storeSlug": "kuninkoja", "quantity": 2 }, { "storeId": 2, "storeSlug": "salo", "quantity": 0 }, { "storeId": 9, "storeSlug": "tammisto", "quantity": 2 }, { "storeId": 20, "storeSlug": "scandinavianoutdoor", "quantity": 9 } ], "inStockStores": [ { "name": "Pirkkala", "slug": "pirkkala", "pikanouto": true, "nouto": true }, { "name": "Raisio", "slug": "kuninkoja", "pikanouto": true, "nouto": true }, { "name": "Vantaa", "slug": "tammisto", "pikanouto": true, "nouto": true }, { "name": "Verkkokauppa", "slug": "scandinavianoutdoor", "pikanouto": false, "nouto": true } ], "onlyFromExtStock": false, "color": "Foliage Green", "colorControl": "", "variantId": 306813, "teksoNumber": "0195115293154", "inStock": true, "detailedStocks": { "2": 0, "4": 0, "6": 2, "7": 1, "9": 2, "10": 0, "14": 0, "20": 4 }, "inAssaStorage": true, "modelName": "", "modelId": 53032, "onOrder": true, "shippingTimeDays": "1-2", "shippingTimeString": "Lähetysaika 1-2 työpäivää", "shippingTimeNumber": 2, "size": null, "sizeSort": null, "sizeSlug": null, "type": "Regular", "typeSort": null, "typeTitle": "Type", "typeSlug": "regular", "stockIncoming": null, "blockedStock": false } ], "allowedDeliveryMethods": [ "Wolt", "Matkahuolto noutopiste", "Nouto myymälästä", "Postnord noutopiste", "Posti noutopiste", "Matkahuolto kotijakelu", "Postin kotiinkuljetus" ], "isDeliveryCountryBlocked": false, "isDeliveryMethodLimitations": false, "perInternationalPackage": null, "deliveryBlockInfoText": null, "bundles": [], "uniqueSizetablePaths": [ "https://scandinavianoutdoor.imgix.net/dynamic/sizetables/marmot-miesten-korjattu.png" ], "sizeTables": [ { "id": { "id": 276, "manufacturer_id": 118, "sizetable": "https://scandinavianoutdoor.imgix.net/dynamic/sizetables/marmot-miesten-korjattu.png", "product_group": [ 657, 1, 2, 3, 202, 8, 10, 5, 692, 293, 260, 9, 325, 6, 274, 7, 4, 259, 11, 646, 12, 13, 16, 18, 236, 303, 689, 273, 15, 291, 320, 14, 647, 31, 32, 33, 412, 34, 635, 663, 22, 326, 327, 257, 19, 20, 21, 678, 28, 242, 29, 651, 30, 295, 686, 23, 235, 638, 24, 234, 25, 26, 27, 266, 243, 38, 39, 317, 40, 319, 44, 304, 45, 46, 238, 301, 300, 302, 239, 681, 318, 503, 504, 505, 510, 507, 519, 512, 690, 515, 511, 513, 506, 514, 516, 517, 509, 518, 508, 644, 530, 532, 531, 536, 534, 535, 687, 533, 540, 537, 539, 538, 649, 525, 526, 527, 528, 529, 634, 661, 541, 542, 543, 544, 545, 546, 547, 680, 520, 521, 522, 650, 523, 524, 685, 548, 549, 640, 550, 551, 552, 553, 554, 562, 563, 571, 572, 573, 575, 576, 577, 578, 579, 580, 581, 582, 583, 683, 584, 574, 585, 586, 419, 420, 421, 426, 423, 435, 428, 691, 431, 427, 429, 430, 432, 433, 434, 422, 425, 424, 645, 446, 448, 447, 452, 450, 451, 688, 449, 456, 453, 455, 454, 648, 441, 442, 443, 444, 445, 636, 662, 461, 462, 463, 679, 436, 437, 438, 439, 440, 684, 464, 465, 639, 466, 467, 468, 469, 470, 479, 478, 487, 488, 489, 491, 492, 493, 494, 495, 496, 497, 498, 499, 682, 500, 490, 501, 502, 124, 125, 126, 127, 128, 129, 203, 130, 131, 132, 133, 134, 135, 136, 137, 138, 139, 140, 141, 142, 143, 637, 144, 664, 47, 48, 49, 251, 252, 50, 296, 53, 51, 197, 55, 52, 641, 668, 54, 256, 253, 254, 255, 667, 610, 611, 618, 619, 620, 621, 624, 623, 625, 632, 622, 670, 613, 614, 615, 666, 616, 643, 587, 588, 595, 596, 597, 598, 601, 600, 602, 609, 599, 669, 590, 591, 592, 665, 593, 642, 56, 57, 58, 59, 60, 61, 62, 63, 64, 65, 299, 67, 81, 66, 417, 68, 69, 305, 418, 659, 70, 241, 71, 72, 73, 204, 74, 294, 75, 76, 77, 78, 79, 80, 82, 83, 297, 84, 85, 86, 87, 88, 89, 633, 658, 90, 91, 92, 413, 93, 94, 95, 96, 97, 224, 111, 225, 106, 107, 108, 250, 109, 110, 102, 103, 655, 104, 654, 105, 98, 99, 100, 101, 112, 113, 114, 115, 116, 324, 117, 313, 314, 315, 316, 656, 240, 120, 298, 237, 122, 123, 201, 292, 118, 306, 307, 308, 309, 310, 311, 312, 145, 226, 227, 228, 229, 146, 258, 147, 148, 149, 150, 322, 152, 151, 153, 154, 155, 156, 157, 158, 159, 160, 161, 162, 163, 164, 165, 230, 231, 232, 233, 166, 167, 652, 653, 168, 169, 170, 171, 172, 173, 174, 175, 176, 177, 178, 179, 180, 181, 182, 183, 323, 184, 185, 328, 338, 339, 347, 346, 345, 344, 343, 342, 341, 340, 348, 329, 330, 409, 337, 336, 335, 334, 333, 332, 331, 410, 400, 374, 401, 402, 403, 404, 405, 406, 395, 396, 397, 398, 399, 349, 350, 351, 352, 353, 354, 355, 356, 357, 358, 360, 361, 362, 367, 369, 359, 370, 381, 380, 379, 378, 377, 376, 375, 373, 372, 371, 368, 366, 365, 364, 363, 121, 321, 390, 391, 392, 393, 394, 119, 382, 383, 384, 385, 386, 387, 388, 389, 407, 187, 190, 189, 188, 191, 192, 249, 660, 186, 206, 676, 244, 677, 675, 245, 674, 673, 672, 671, 247, 246, 248, 207, 275, 290, 276, 277, 278, 408, 208, 209, 279, 280, 281, 282, 210, 283, 284, 285, 222, 286, 287, 288, 289, 223, 193, 415, 194, 195, 196, 411, 205, 214, 212, 215, 216, 217, 218, 219, 220, 221, 213 ], "models": [], "men": true, "women": false, "unisex": false, "boys": false, "girls": false, "children": false, "parsed_sizetable": { "id": 377, "sizes": [ { "size": "XS", "product_type": "" }, { "size": "S", "product_type": "" }, { "size": "M", "product_type": "" }, { "size": "L", "product_type": "" }, { "size": "XL", "product_type": "" }, { "size": "XXL", "product_type": "" } ], "rows": [ { "name": "Hihanpituus", "unit": "cm", "values": [ "79", "81.5", "84", "86.5", "89", "91.5" ] }, { "name": "Kaula", "unit": "cm", "values": [ "-", "40", "42", "44", "46", "48" ] }, { "name": "Koko (kirjain)", "unit": "", "values": [ "28", "30", "32", "34", "36", "38" ] }, { "name": "Lantio", "unit": "cm", "values": [ "86.5-89", "91.5-94", "97-99", "102-107", "109.5-114.5", "114.5-122" ] }, { "name": "Rinnanympärys", "unit": "cm", "values": [ "84-89", "91.5-96.5", "99.5-104.5", "107-112", "114.5-119.5", "122-127" ] }, { "name": "Sisäsauma", "unit": "cm", "values": [ "76.5", "79", "81.5", "84", "86.5", "89" ] }, { "name": "Vyötärönympärys", "unit": "cm", "values": [ "69-74", "76.5-79", "81.5-84", "86.5-91.5", "94-99", "99-107" ] } ], "images": [] }, "name": "Marmot, miesten", "info_text": "Mitat ovat kehon mittoja senttimetreinä.", "hide_image": true, "images": [] }, "sourceImage": null, "sizes": [ { "size": "XS", "productType": "" }, { "size": "S", "productType": "" }, { "size": "M", "productType": "" }, { "size": "L", "productType": "" }, { "size": "XL", "productType": "" }, { "size": "XXL", "productType": "" } ], "categories": [ { "name": "Hihanpituus", "unit": "cm", "values": [ "79", "81.5", "84", "86.5", "89", "91.5" ] }, { "name": "Kaula", "unit": "cm", "values": [ "-", "40", "42", "44", "46", "48" ] }, { "name": "Koko (kirjain)", "unit": "", "values": [ "28", "30", "32", "34", "36", "38" ] }, { "name": "Lantio", "unit": "cm", "values": [ "86.5-89", "91.5-94", "97-99", "102-107", "109.5-114.5", "114.5-122" ] }, { "name": "Rinnanympärys", "unit": "cm", "values": [ "84-89", "91.5-96.5", "99.5-104.5", "107-112", "114.5-119.5", "122-127" ] }, { "name": "Sisäsauma", "unit": "cm", "values": [ "76.5", "79", "81.5", "84", "86.5", "89" ] }, { "name": "Vyötärönympärys", "unit": "cm", "values": [ "69-74", "76.5-79", "81.5-84", "86.5-91.5", "94-99", "99-107" ] } ], "images": [], "name": "Marmot, miesten", "infoText": "Mitat ovat kehon mittoja senttimetreinä." } ] }