Nepaliin vaeltamaan – mitä pakata mukaan?

Nepal on hieno ja eksoottinen vaelluskohde suomalaiseen metsään ja tunturiluontoon tottuneelle kulkijalle. Ja ihan kenelle tahansa. Maa on täynnä toinen toistaan hienompia ja monipuolisia polkuja ja maisemia. Jotain maan luonnon monipuolisuudesta kertoo jo se, että sen matalin kohta on vain 70 metriä meren pinnan yläpuolella, kun taas korkein huippu, itse Mount Everest, kohoaa 8848 metriin. Luonto ja myös kulttuuri ovat taatusti monipuolisia. Jokaiselle löytyy varmasti jotain.

Monet suositut vaelluspolut kulkevat alkuun Himalajan jylhän vuoriston alarinteillä, halki maaseudun ja idyllisen pienten kylien. Vaelluksen edetessä noustaan vähitellen ylemmäs, lopulta saavutetaan puuraja ja saavutaan karun kauniiseen alpiiniseen ympäristöön.

Maisemia hallitsevat lukuisat jäätiköt ja toinen toistaan korkeammalle kohoavat vuorenhuiput: Nepalissa sijaitsee kahdeksan yli 8000 metriä korkeaa vuorta. Useaa näistä pääsee ihailemaan suhteellisen helposti ja mukavasti vaeltamalla pitkin hyviä polkuja teetuvalta teetuvalle esimerkiksi Annapurnan tai Everestin alueilla.

Perinteinen tapa Nepalissa vaeltaessa on palkata paikallinen opas sekä kantaja. Ajatus siitä, että joku toinen kantaa omat tavarat voi äkkiseltään tuntua oudolta, mutta se on osa paikallista vuoristokulttuuria. Samalla saa itse nauttia maisemista kevyemmän päivärepun kanssa ja sen lisäksi työllistää yhden paikallisen vaelluksen ajaksi. Kaikki voittavat.

Suosituimmilla reiteillä yöt nukutaan polun varren teetuvissa, joten telttailuvarusteita ei tarvitse pakata mukaan. Toki maasta löytyy myös syrjäisempiä vaelluspolkuja, joilla teltta tarvitaan.

Mutta mitä sitten tulee pakata mukaan tällaiselle vaellukselle? Olen itse juuri lähdössä Nepaliin puolentoista viikon vaellukselle Annapurnan maastoihin. Alla on listaa siitä, mitä matkalle lähtee mukaan arkivaatteeksi, päiväreppuun sekä kantajan selkään tulevaan varustekassiin.

Vaellusta edeltäviksi ja sen jälkeisiksi päiviksi kannattaa ottaa mukavat rennot vaatteet Kathmanduun ja turistinähtävyyksien kiertoon.

Monesti trekkinen alkupisteessä vallitsee vielä lämmin ilmasto ja hikoilu on taattua. Liikkeelle lähdetään vaelluksen ensimmäisenä päivänä yleensä kevyellä pukeutumisella.

Pukeutuminen lähtiessä:

– Softshell housut – Katkolahkeella, helppoa säädellä lämötilaa.

Ohut merino t-paita ja bokserit – Villa toimii myös lämpimässä

– Buff – Suojaa niskaa auringolta ja toimii tarvittaessa hengityssuojana kuivilla pölisevillä poluilla

– Lippis

Ohuet vaellussukat

Vaellussauvat – Huomattava apu sekä nousuissa että laskuissa. Säästävät myös polvia pitkällä tähtäimellä.

Suunto Vector tai vastaava outdoorkello – Pysyy vähän perillä ajankulusta, siinä määrin kun sillä on merkitystä

– Vaelluskengät – Tarpeeksi tukevat, vaikka kannossa onkin vain päiväreppu. Esim. Hanwag Makra Compi, Salomon X-alp Mid Leather tai Meindl Kansas.

Päiväreppu + sadesuoja – Noin 30 litraa, hyviä malleja esim. Osprey Talon/Tempest tai Ortlien Elevation Pro:

Kevyet kuorivaatteet – liikkeelle lähdetään yleensä aikaisin aamulla, jolloin saadaan todennäköisimmin kulkea selkeässä säässä. Vettä voi kuitenkin tulla…ja toisinaan myös erittäin rajusti.

Kevyt taukotakki/Fleece – kuitua tai untuvaa ylemmäs, alempana riittää pelkkä fleece.

Ultrakevyt tuulitakki – esim. Salomon Fast Wing

Vesipullo 2 kpl – tai toisen tilalle juomapussi. Kaksi kappaletta, koska joskus vesi puhdistetaan kiehuttamalla, jolloin sen täytyy saada ensin jäähtyä.

Vedenpuhdistustabletit

Otsalamppu – jos päivä venähtäisi jostain syystä pitkäksi.

Pieni EA – ja rakkolaastareita. EA:sta on hyvä löytyä myös perus kipulääkkeitä, antibiootteja sekä immodiumia…turistiripuli on enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

– Kamera – kuvattavaa tulee riittämään

– Aurinkolasit

Aurinko- ja huulirasvaa

– Käsidesi

– Wc-paperia

Kiikarit – Jos tykkää tarkkailla luontoa

– Kartta – Oppaan kanssa kuljettaessa ei tarvitse suunnistaa, mutta kartasta on mukava seurata etenemistä.

– Snacksia

– Rahat ja passi

Varustekassiin kantajalle:

– Vaellussukat – 3 paria, kahdet ohuemman ja yhdet paksummat

– Villasukat

– Bokserit 2 kpl

– T-paita – merinovillaa

– Devold Duo Active -aluskerrosto

– Pipo

– Ohuet hanskat – esim. Magic käsineet

– Paksummat hanskat – esim. Black Diamond Midweight Waterpfoor

– Villapaita – tai paksumpi fleece

– Kolmen vuodenajan makuupussi – esim. Marmot Sawtooth

– Kevyet kengät – iltoja varten. Vaelluskengät on mukava heittää päivän päätteeksi pois jaloista ja niiden on hyvä päästä kuivumaan.

– Kirja – Iltaisin on hyvin aikaa lukea. Kathmandu ja Pokhara ovat myös täynnä hyviä kirjakauppoja.

– Retkipyyhe

– Hygieniatarvikkeet – Hammasharja, pesuainetta, kosteuspyyhkeitä

– Korvatulpat – Majataloissa on harvoin kovin hyvä ääneneristys

– Pelikortit

– Laturit + matka-adapteri (Nepalissa D, Intia-Hong Kong)

– Kännykkä

– Varapatterit

-Virtapankki

Kantajien varustekassit eivät välttämättä ole täysin vedenpitäviä. Jos et ole tuonut kotoa omaa vedenpitävää varustekassia, pakkaa kaikki tavarat vedenpitäviin kuivasäkkeihin (esim. Sea to Summit).

Normaalisti yksi kantaja kantaa kahden vaeltajan varusteet. Kantajan kuorman maksimimäärä on 30 kg, joten omat varustekassiin tulevat tavarat pitäisi saada tikistettyä alta 15 kiloon.

Matkalla mukana olevat tavarat (esimerkiksi arkivaatteet), joita ei halua ottaa mukaan itse vaellukselle, voi jättää säilytykseen hotelliin matkan alussa.

Nepalin vaellussesonki on juuri alkamaisillaan. Suosittelen jokaista vaeltamisesta kiinnostunutta suuntaamaan tähän upeaan maahan edes kerran elämässää. Ja yleensä käy niin, ettei se kerta jää ainoaksi.

Kategoria:
Julkaistu: 9.3.2018Muokattu: 24.3.2018