Elämäni eka muttei vika hiihtovaellus

Tanja, Scandinavian Outdoorin tuotepäälikkö.

Toteutin huhtikuussa 2019 pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin elämäni ensimmäiselle hiihtovaellukselle. Olin aiemmin päiväretkeilyt suksilla ja yöpynyt talvellakin laavulla, mutta tämä oli tosiaan ensimmäinen kunnollinen hiihtovaellukseni, mutta ei taatusti viimeinen.

Minun seikkailuni -blogeissa esittelemme Scandinavian Outdoorin työntekijöiden omia seikkailujaan.

Vaelluksen kohde oli Riisitunturi ja viivyimme reissussa 3 yötä. Vaeltamaan lähdin yhdessä kokeneen talvivaeltaja-ystäväni kanssa eli vaikka itse olinkin untuvikko, mukana oli roimasti kokemusta ja osaamista.

Matka Riisitunturin laitamille sujui omalla autolla ja parkkipaikalla laitoimme sukset jalkaan ja lähdimme suoraan laskemaan loivaa alamäkeä. Eka kertaa ahkiota vetäessäni meinasi heti usko loppua alamäkeen lipuessani, mutta pysyin kuin pysyinkin pystyssä.

Ensimmäisen alamäen jälkeen matka jatkui tasamaalla ja taas meinasi matka tyssätä ennen kuin se alkoikaan. Retkisukseni eivät pitäneet nimeksikään, pelkkää lipsumista. Nousukarvojen viritys suksien pohjaan, ekaa kertaa elämäni aikana, se oli helpompaa, kuin olin luullut. Matka lähti sitten todella käyntiin ja pääsimme aloittamaan nousun Riisitunturille.

Saavuimme ensimmäisen yöpymispaikan laavulle vain todetaksemme sen jo olevan täynnä porukkaa. Niinpä pystytimme teltan ensimmäisen yön majapaikaksemme. Ensin tampattiin telttapaikka tasaiseksi ja kovaksi suksilla ja sitten teltta pystyyn. Talviyöpymisen luksusta on mahdollisuus kaivaa telttaan ns. istuinpaikka eli absidin ja teltan väliin kun kaivaa jaloille kuopan niin voi vaikka iltapalaa nauttia kuin tuolissa istuen.

Laavulla ja teltassa yöpyessämme merinovaatteille, untuvapöksyille, untuvatakille ja toppahameelle oli totisesti käyttöä vaikka pakkasta olikin vain n. 10 astetta. Yöksi olisin kaivannut mummon villasukkien päälle vielä untuvasukkia lämmittämään jalkoja.

Toisena päivänä laskimme upeassa auringonpaisteessa alas Riisitunturilta tavoitteenamme päätyä alarinteessä olevalle laavulle yöksi. Tällä kertaa laavulla ei ollut muita ja nukuimme toisen yön siellä. Illalla tuli mukavasti lämmitti, kun kokkasimme iltaruokaa, mutta yö oli tuulinen ja kylmä. Kolmantena päivänä hiihdimme kovassa vastatuulessa, laskettelulasit päässä, Riisitunturin autiotuvalle. Ylämäkeen matka taittui todella hitaasti ja välillä ahkiota vetäessä tuntui, että usko loppuu kesken.

Aamulla herätessämme autiotuvassa huomasimme, että yöllä oli satanut paljon lunta tuulen kera. Olimme ajatelleet, että voimme seurata aiempia jälkiä suoraan takaisin parkkipaikalle ja autolle, mutta lumentulon takia reitti ei enää ollut näkyvissä.

Onneksi meillä oli kartta ja kompassi mukana, tosin toinen lasten vanha kompassi oli kehitellyt valtavan ilmakuplan sisäänsä ja siten ei ollut enää kovin luotettava väline. Aurinko välillä pilkotti, ja siitä oli hyvä ottaa suuntaa autolle päin. Harhailimme hetken etsiessämme oikeaa suuntaa autolle ja samalla pysähdyimme juomatauolle.

Tauon yhteydessä kaivoin ahkiostani eväitä ja jätin vahingossa ahkioni auki. Pari kilometriä laskettuamme Riisitunturia alas huomasin, että päiväreppuni oli pudonnut matkasta. Jätin kaverin ja ahkion siihen ja lähdin lumituiskussa hiihtämään takaisinpäin. Löysin onneksi reppuni juomapaikalta ja löysin vielä viime tipassa samoja jälkiä takaisin ahkiolle ja siitä onnellisesti lopulta myös autolle.

Kesällä vaeltamisesta minulla on paljonkin kokemusta ja ihaninta talvivaelluksessa on ahkio ja sen imaisema tavaramäärä. On oikeasti vapauttavaa olla huolehtimatta tavaroiden painosta ja ruokaan ja erityisesti herkkuihin voi panostaa huoletta. Ruokahuoltoa helpottaa osaltaan tietysti myös se, että ruoka säilyy pakkasessa hyvin ja siten mukaan voi ottaa paljon tuoreempia ja painavampia ruokia kuin kesällä.

Toinen talvivaeltamisen etu on veden saatavuus eli lumesta sulattamalla juomavettä on saatavilla koko ajan. Tosin kovassa tuulessa puista tippuu niin paljon roskia lumen pinnalle, että välillä puhtaan lumen saaminen kattilaan oli vaikeaa. Meillä oli neljä termosta mukana ja vinkkinä talvivaeltajille annankin, että keitä vettä talvikaasulla ahkerasti aamuin illoin ja varmista näin, että kannat mukanasi koko ajan lämmintä vettä juomista ja ruuanlaittoa varten.

Parasta tässä reissussa oli rauha ja kiireettömyys. Ja upea talvinen ulkoilma. Reitti oli sopiva ensikertalaiselle ja etapit sopivan lyhyitä. Mukavaa oli myös olla ensikertalaisena reissussa kokeneemman kaverin kanssa – tätä voin suositella kaikille vastaavasta reissusta haaveileville.

Välillä suksi luisti paremmin ja välillä huonommin. Nousukarvojen käytön kohmeisinkin sormin oppi nopeasti vaikka paikoittain huomasinkin, että suksi ei luista, koska nousukarvat olivat jääneet vahingossa alle. Mutta karvojen edestakaisin vaihtaminen todella kannattaa ja mahdollistaa mukavan matkanteon kaikenlaisessa kelissä. Karvat voi laittaa toisiinsa kiinni säilytyksen ajaksi, tarttuvat melko napakasti toisiinsa, mutta toisaalta pysyvät puhtaana paljon paremmin.

Riisitunturi on tunnettu tykkylumipuistaan, mutta keliolosuhteet eivät olleet tällä reissulla niille suotuisat. Ennen reissua ja reissun aikana tuuli liikaa, jotta lumi olisi pysynyt puiden oksilla. Pitänee siis mennä uudelleen ihastelemaan tykkypuita myöhemmin. 

Oma seuraava unelmareissuni on vielä avoimena, mutta mahdollisesti lähden seuraavaksi Norjaan vaeltamaan tai Kungsledenille. Ja tietysti uudelleen talvivaellukselle ehkä jo heti tulevana talvena.