elokuun klubitarjoukset

Elokuun teemana on: nuku yö ulkona. Olemme mukana Suomen Ladun samannimisessä tapahtumassa, mutta elokuu on myös paras aika lähteä pitkälle vaellukselle Pohjois-Lappiin. Sääskitilanne rauhoittuu, etelän isoimmat helteet ovat yleensä ohi, mutta pohjoisimmissa kolkissa on yleensä lämmintä.

Elokuun huipputarjoukset:

Muita poimintoja klubitarjouksista:

Kaikki Arcaden vyöt -15%:

DESCRIPTION

Elokuun retkikohde — Käsivarren erämaa-alue

Julkaisemme klubitarjouksien yhteydessä aina kuukauden retkikohteen. Retkikohteista kertovat omat ulkoilun asiantuntijamme.

Tutustu näihin ajankohtaisiin blogikirjoituksiin:

DESCRIPTION

NÄIN KEHITYT PÄIVÄRETKEILIJÄSTÄ YÖN YLI RETKEILIJÄKSI

Me suomalaiset olemme käyneet lähes kaikki joskus retkeilemässä. Aika moni on viettänyt öitäkin ulkona, mutta ei välttämättä vielä ole ihan vielä osaava yön yli retkeilijä. Usein harrastuksen aloittaminen tyssää siihen, ettei oikein tiedä mitä varusteita pitäisi hankkia ja mitä taitoja kannattaisi opetella.

DESCRIPTION

OPAS TELTAN VALINTAAN

Teltan hankinta on yksi kalleimmista varusteostoista retkeilijälle. Ostopäätöstä tehdessä kannattaakin harkita tarkkaan, millaisen teltan haluaa hankkia. Teltan valintaan vaikuttaa sen mm. käyttötarkoitus, suunnitellut käyttökohteet, mihin vuodenaikaan telttaa on tarkoitus käyttää, henkilömäärä, mieltymykset, paino ja hinta.

DESCRIPTION

RIIPPUMATON VALINTA — RIIPPUMATTOILUN PERUSTEET

Riippumatossa yöpyminen on tullut viime vuosina todella suosituksi, eikä syyttä. Riippumaton pystytys on pienen harjoittelun jälkeen nopeaa, varusteet pakkautuvat halutessaan pieneen ja todella moni nauttii riippumatossa köllöttelystä.