Poronkäristystä ja pari tunturia – prologi

Itse reissussa olon jälkeen heti seuraavaksi hienointa on reissun suunnittelu. Nyt kun talvi on välillä muistutellut itsestään myös täällä eteläisessä Suomessa, on hyvä aika alkaa fiilistellä kevättalven tulevia reissuja. Perinteisesti olen aina vähintään kerran talvessa tykännyt pakata lämpimät vaatteet ja varusteet autoon ja ottaa suunnaksi pohjolan viileät perukat. Vuosien mittaan tutuksi ovat tulleet Pohjois-Ruotsin suuret erämaat suurtuntureineen kuin myös Norjan rannikot jyrkkine vuorineen. Matkan varrella on vähitellen kypsynyt ajatus siitä, jos jonakin vuonna olisi kunnolla aikaa lähteä toteuttamaan pidempi vaellus näille leveyksille. Tänä talvena se mahdollisuus tarjoutuu, joten maaliskuun alussa auton renkaat suuntaavat taas kohti pohjolaa ja ahkio on pakattu läskiksi kaikesta, mitä kuukauden mittaisella vaellus/kiipeily/lasku-reissulla voi ihminen tarvita.

Sarek on vaelluskohde vailla vertaa sekä kesällä että talvella. Maasto voi olla paikoin haastavaa, mutta palkitsee kokeneen vaeltajan sykähdyttävillä maisemillaan sekä rauhallaan: muita vaeltajia kohtaa varsin vähän jos ollenkaan.

Leiri Nijak-tunturin juurella Sarekissa vuonna 2011.

Vaelluskohteena etenkin Pohjois-Ruotsi on tullut viimeisen kymmenen vuoden aikana tutuksi. Ja tähän samaiseen kolkkaan lähdemme jälleen kerran tutustumaan entistäkin syvemmin. Kahden miehen retkikuntamme tarkoituksena on ajaa maaliskuun alussa pihkuiseen Kvikkjokkin pitäjään Sarekin kansallispuiston eteläpuolella. Siellä vaihdetaan sukset jalkaan ja auto jätetään odottelemaan kevään aurinkoa.

Talviretkeilyssä on tunnelmaa

Ahkka-tunturin laella vuonna 2009.

Avara ja ajaton talvinen tunturimaisema rauhoittaa kiireisemmänkin mielen.

Tämän jälkeen ahkioihin lastataan tolkuton määrä kaikkea enemmän tai vähemmän tarpeellista, jolla ihminen tekee olonsa mukavaksi karussa tunturissa. Tästä alkaa kohti pohjoista reilun kuukauden mittainen odysseia, joka tulee suunnitelmien mukaan päättymään huhtikuun alkupuolella Nikkaluoktan kylään Kebnekaisen vuorimassiivin kyljessä. Kuukausi lumisessa erämaassa…mitä kaikkea tähän matkan varrelle sitten mahtuukaan?

Alas Kebneltä syksyllä 2007

Ihminen pieni, tunturi suuri. Kuva: Taneli Ilvonen

No ainakin unohtumattomia hiihtopäiviä, tunturin rauhaa, auringonpaistetta, pitkiä laskuja, pitkiä iltoja leirissä kuunnellen keittimen pöhinää, mielenrauhaa, mielenrauhan menettämistä, myrskyjä, paukkupakkasia, räntää, upeita kiipeilypäiviä ylhäällä vuorenharjanteilla, uupumusta, vastoinkäymisiä, virkistymistä, elämästä nauttimista, hetkessä elämistä ja elämää ylipäänsä sen kaikissa sävyissä. Aikamoinen taival taitaa olla tulossa.

Steppailemassa Sarektjåhkkan Stortoppenille vievällä harjanteella. Ja köysi oikeaoppisesti solmussa.

Allekirjoittanut Sarekin huipulla vuonna 2011.

Sininen hetki ylhäällä rinteillä. Nevö forget.

Reittimme on suunniteltu siten, että kuljemme Ruotsin kaikkien yli 2000 metriä korkeiden vuorten kautta. Sään ja olosuhteiden salliessa reissun epävirallisena tarkoituksena onkin käydä huiputtamassa nämä kaikki yhden pitkän vaelluksen aikana. Kahdeksan näistä huipuista sijaitsee Sarekin/Stora Sjöfalletin kansallispuistoissa ja loput neljä Kebnekaisen alueella. Sanon tämä olevan reissun ”epävirallinen” tavoite, koska itse päätavoitteena on joka tapauksessa viettää kuukausi näissä maailmanluokan maisemissa ja kokea sitä kaikkea, mitä ympäröivä erämaa tarjoaa. Jos olosuhteet eivät siis salli jollekin näistä huipuista nousemista, ei meidän maailma siihen kaadu. Jatkamme etenemistä suksien pitkin laaksonpohjia ja nousemme jollekin toiselle mäelle, kun hetki on oikea. Sarekissa niitä kyllä riittää: puistossa sijaitsee yli 100 yli 1500 metriin kohoavaa huippua.

Ai elämää.

Basecamp Mihkájiegna-jäätikön kupeessa.

Tällaisella reissulla varusteet ja niiden toimivuus ovat erittäin tärkeä asia, joka pitää suunnitella huolella. Kaikista tärkeintä on kuitenkin kaveri, jonka kanssa reissuun lähtee. Allekirjoittaneen lisäksi retkikuntaan kuuluu ystäväni Taneli, jonka kanssa olemme tunteneet vuodesta 2007, jolloin molemmat aloitimme eräoppaan opinnot Pohjois-Karjalassa Niittylahden opistossa. Sen jälkeen yhteiset kiinnostuksenkohteet ovat vieneet lähes 20 reissulle kesällä ja talvella ympäri Suomea ja pitkin Norjaa sekä Ruotsia. Välillä on käyty koluamassa myös Alppien seinämiä.

Poijjaat fiilistelemässä Kebnen maisemia

Reissukaverin tunteminen, henkilökemioiden pelaaminen ja luotto siihen, miten toinen toimii eri tilanteissa, on tällaisella reissulla kaikki kaikessa, jos matkan haluaa onnistuvan ja siitä haluaa nauttia. Ja vaikkei kuukauden viettäminen pakastinlämpötiloissa vastaakaan kaikkien käsitystä nauttimisesta, niin voin sanoa, että nauttimaan tuonne juuri suunnataan.

Pientä ylellisyyttä erämaassa.

Talvivaellukset ovat parhaimmillaan elämää juuri sen puhtaimmassa muodossa, kun monet turhuudet on karsittu pois ja pienimmätkin ilot ja onnistumiset nousevat omaan arvoonsa. Muistan esimerkiksi kuinka mahtavaa oli, kun vuonna 2009 Ahkka-massiivilla retkeillessämme sain parin päivän huonon sään jälkeen vihdoin takkini kuivattua. Elämä miten se tuntui hyvältä! Voi sitä pintaan nousevan ilon määrää. Ja niin ”vaatimattomasta” asiasta kuin kuiva takki. Avattiin sen kunniaksi pullo viiniä ja tunnelma oli varsin juhlallinen. Alkoi taas tuntua, että elämä voittaa. Milloin tällaista pääsee kokemaan keskellä arkea? Harvemmin, ja siinä jo yksi hyvä syy lähteä välillä pakkaseen ja ottaa vastaan kaikki ylä- ja alamäet, mitä vastaan tulee. Ja molempia varmasti näin pitkän matkan varrelle mahtuu. Hyvin jännää.

Tässä vähän kokonaiskuvaa ja fiilistelyä tulevasta reissusta. Toivotan sen myötä kaikille mukavaa kevättalvea ja kannustan pakkaamaan repun ja suuntaamaan nauttimaan talvisesta luonnosta!
Seuraava ennen reissua julkaistava postaus käsittelee sitten sitä, mitä sinne ahkioon tällaiselle odysseialle pakataan mukaan. Reissun jälkeen on luvassa matkakertomusta sekä tarinaa varusteiden toimivuudesta.

Fjell hej, ei muuta kuin tunturiin!