Kaukasus, osa 2 – Elbrus

Vanha neuvostoaikainen hiihtohissi narisee kuuluvasti nytkähtäessään liikkeelle. Kolmen hengen seurueemme ja noin kymmenen muuta henkeä aloittavat matkansa ylös kohti Euroopan korkeimman vuoren, Elbrusin, ylempiä rinteitä. Olemme juuri viettäneet pari päivää Azaun kylässä odotellen hyvää sääikkunaa vuorelle nousua varten. Huomiseksi sellaista on luvattu, joten olemme nyt matkalla hyviin lähtöasemiin.

Elbrus nähtynä viereisen Cheget-vuoren rinteiltä.

Parin lepopäivän aikana olemme myös ehtineet palautua hyvin muutaman päivän takaisesta Kazbekin nousuyrityksestä. Kazbekilla viettämämme ajan ansiosta olemme nyt myös akklimatisoituneita ja valmiina nousemaan ohueen ilmaan. Odotukset seuraavalle päivälle ovat kirjaimellisesti korkealla.

Tästä alkaa nousu Euroopan katolle.

Yhdeksän päivän Kaukasuksen reissumme on lähestymässä jo loppuaan ja nousemme Elbrusille ns. nopean kaavan mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että noususta osa suoritetaan hiihtohissejä apuna käyttäen. Kolme eri hissiä kuljettavat kiipeilijät 3900 metrin korkeuteen, josta viimeiset 1700 metriä jatketaan jalan.

Onhan hissien käytössä ylös noustessa aina lievä fuskaamisen maku, mutta en kyllä henkilökohtaisesti pidä myöskään mielekkäänä kävellä kahta kilometriä ylämäkeen laskettelurinteen pohjaa pitkin. Vuoren tämä sivu on suurelta osin valjastettu siihen käyttöön.

Jos Elbrusin nousisi alempaa ilman hissikyytejä, olisi se huomattavasti mielekkäämpää tehdä joko pohjoisen tai lännen puolelta, joilla laskettelukeskuksia ei ole. Tällä kertaa aikamme ei kuitenkaan riitä niille reiteille, joten matkaamme hymyssä suin ja hyvällä omallatunnolla ylöspäin hissikyydillä.

Hissiasemalta kohti yöpaikkaa.

Myös siitä mihin hissit jättävät, on vielä mahdollista jatkaa matkaa moottorivoimin ja nousta lumikissan kyydittämänä aina noin 4800 metriin asti. Päätämme kuitenkin tästä eteenpäin hoitaa homman lihasvoimin. Heitämme hissiasemalla rinkat selkään ja alamme kävellä tampattuun ylärinteeseen kohti yöpaikkaamme.

Maria Shelter

Nousemme parisataa mertiä ylemmäs yöpymään Maria Shelter –nimiselle majapaikalle. Se on käytännössä työmaakoppeja muistuttava kokonaisuus, jossa vuorelle nousijat voivat majoittua ennen huippuyritystä. Mariasta löytyvät makuulaverit ja siellä on myös mahdollista keittää vettä talon varusteilla. Tankkaamme ruokaa ja juomaa ja vetäydymme ajoissa nukkumaan.

Alpine start

Aamulla herätys on kello 1.00. Tuntuu, kuin olisin nukkunut vain muutaman tunnin ja nekin pätkittäin. Kävellessäni ulos majapaikasta karisee kuitenkin kaikki väsymys saman tien: taivas on tähtikirkas ja rinteessä näkyy jo otsalamppujen jono nousemassa ylöspäin. Tätä on odotettu! Nopea ja tukeva aamupala alle ja saman tien matkaan.

Todennäköisesti koko Kaukasuksen jylhin vuori, Ushba 4710 m.

Nousemme rauhalliseen tahtiin tasaisessa ylämäessä. Ihmettelen hieman, miten liikkeellä näkyy niin vähän muita ihmisiä. Noin puolen tunnin kuluttua saan siihen vastauksen. Ohitsemme ajaa yhteensä yhdeksän täyteen pakattua lumikissaa, jotka kuljettavat ihmisiä vielä tämän osuuden ylös vuorta. Yhtäkkiä edellämme onkin varmaan lähemmäs sata nousijaa.

 Telttapaikka näköalalla.

Donguzorun 4454 m ja “Seiska”-jäätikkö.

Parin tunnin päästä nousu jyrkkenee hieman ja maisema alkaa pikkuhiljaa valkenemaan. Vaikka ei lähtökohtaisesti ole maailman tunnelmallisinta nousta vuorelle tasaiseksi ajettua rinnettä pitkin ja väenpaljouden keskellä, niin auringonnousu Kaukasuksen yllä saa kyllä kaiken sen unohtumaan. Monta auringonnousua olen vuoristossa nähnyt, mutta tämä menee kyllä aivan kärkikastiin. Alemmat laaksot ovat pilvien peitossa ja takanamme  Kaukasuksen vuorijono tunkee maagisena jylhänä muodostelmana niiden läpi.

Kiipeilijä ja vuoren massiivinen varjo.

Auringonnousu Kaukasuksen yllä, ei tälle vedä vertoja mikään. Tällaisia kokemuksi soisi jokaiselle vähintään kerran elämässä.

Juuri ennen kuin aurinko tavoittaa meidät vuoren rinteen takaa, heijastaa se Elbrusista valtavan varjon heräävän maiseman ylle. En ollut aiemmin nähnyt tällaista ilmiötä muualla kuin kuvissa. Enää eivät valmiit jäljet ja ihmispaljous latista tunnelmaa. On upeaa olla täällä keskellä jylhää ja kaunista vuoristoa. Jatkamme innolla ylöspäin. 4800 metriin loppuu myös ajettu rinne.

Euroopan korkeimmalla vuorella ei takuulla tarvitse olla yksin.

Nousu on pääosin tasaista ylärinnettä.

Viisto sivurinne vie kohti Elbrusin kahden huipun väliin jäävää satulaa. Ohitamme pari isompaa opastettua ryhmää. Tuuli puhaltaa voimakkaasti. Saavumme satulaan ja pidämme pidemmän tankkaustauon ennen viimeistä jyrkempää osuutta kohti huippua.

Saapumassa kahden huipun väliseen satulaan. Tästä alkaa edessä näkyvä nousun jyrkin osuus.

Osalle jyrkkää kohtaa on viritetty kiinteä köysi, johon nousijat pystyvät klippaamaan itsensä kiinni ja turvaamaan kulkunsa. Köysi loppuu pienelle tasanteelle, jota seuraa vielä toinen jyrkkä kohta. Askeleensa saa asetella tarkkaan ja hakusta on hyvä ottaa tukea. Tiedämme, ettei huippu ole enää kaukana.

Ruuhkaa kiinteissä köysissä.  Aletaan jo olla reilusti voiton puolella.

Rinne loivenee huomattavasti. Kävelemme jokusen metrin ylöspäin ja suupielet venähtävät hymyyn. Huippu tulee näkyviin rinteen takaa. Olemme aivan lähellä. Sää on edelleen kaunis. Saavuttaisimme tavoitteemme.

Ja siellä se siintää. Uskomattoman hyvä tunne.

Loppujen lopuksi Elbrusin, ja samalla koko Euroopan, katolle nouseminen on jopa yllättävän tunteikas hetki. En tiedä johtuuko se pääasiassa siitä, että Kazbekilla tavoite jäi saavuttamatta ja odotukset tänne olivat sen takia kovat. Elbrus on myös itsenäinen, selkeästi maiseman muita mäkiä korkeampi huippu, joten tuntuu siltä kuin olisi todella saapunut jonnekin korkealle. Oma tärkeä osuutensa on myös sillä, että saavutamme huipun tiiminä. Me kaikki kolme seisomme ja tuuletamme yhdessä korkeimmalla kohdalla.

Koko tiimin voimin topissa.

 Ryhmä nousemassa pohjoisesta Elbrusin muutamaa metriä matalemmalle itähuipulle. 

Elbrus on myös yksi niistä vuorista, jotka tulivat ensimmäisenä vastaan, kun melkein kaksikymmentä vuotta sitten kiinnostuin vuoristotouhuista ensimmäisen kerran. Se on siitä asti pyörinyt tasaisin väliajoin mielessä ja tiesin, että joku päivä sinnekin tulee lähdettyä. Nyt täällä ollaan. Kaikki nämä tekijät yhdessä saavat huipulle pääsemisen tuntumaan todella makealta. Kyllä vuoristokiipeily on hienoa hommaa!