Ulkoilun asiantuntija Even 5 vinkkiä talvipukeutumiseen

Pakkaslukemat ovat vihdoinkin tavoittaneet myös eteläisen Suomen. Talven saapumisen kunniaksi kävimme Kuninkojan myymälässämme Raisiossa haastattelemassa ulkoilun asiantuntija Eveä ja kysymässä parhaat vinkit onnistuneeseen talvipukeutumiseen.

Pirteänä ulkoilun asiantuntijana tunnettu Eve on työskennellyt Scandinavian Outdoorilla vajaat 4 vuotta ja hänet löytää Kuninkojan myymälästämme. Vapaa-ajallaan Eve on aktiivinen partiolainen ja luonnossa liikkuja. 7-vuotiaana alkanut partioharrastus onkin hänen mukaansa yksi suurimmista inspiraation lähteistä ulkoiluun ja luonnossa liikkumiseen.

1) Kaikki alkaa käytännöllisestä ja laadukkaasta aluskerrastosta

 

”Vaikka kaikki muut talvivaatteet olisivatkin kunnossa, niin huonolla aluskerrasto valinnalla talvinen ulkoilupäivä on helppo pilata. Itse suosin nykyään merinovillaisia aluskerrastoja, koska olen hieman vilukissa niin ne lämmittävät kivasti ja hengittävät hyvin. Merino myös tuntuu kivalle ihoa vasten ja merinovillaiset alusasut soveltuvat monipuolisesti ympärivuotiseen käyttöön. Tykkään myös siitä, että nykyään aluskerrastoista tehdään tyylikkäitä, joten ne soveltuvat ihan arkikäyttöön ja niistä ei ulospäin välttämättä edes huomaa, että kyseessä on esimerkiksi aluspaita. Näistä tyylikkäistä aluskerrastoista hyvinä esimerkkinä toimivat kuvassa olevat Mons Royalen merinovilla -alusasut, joita löytyy naisille sekä miehille! ”

 

2) Välipaidalla voi kätevästi säädellä lämpötilaa – kerrospukeutuminen on edelleen muodissa

 

” Talvella luonnossa liikuttaessa on tärkeää, että aktiivisessa menossa ei tule liian kuuma ja rauhallisemmassa tahdissa ei tule kylmä. Tähän käyttötarkoitukseen välipaita aluskerraston päälle sopii täydellisesti, koska sen avulla voi vaihdella vaatekerrosten määrä kätevästi. Esimerkiksi Haglöfsin Whooly –huppari sopii leikkaukseltaan ja materiaaleiltaan erinomaisesti välipaidaksi aluskerraston ja takin väliin. ”

Haglöfs Whooly Hood -välipaidassa on näppärät sivutaskut kummallakin puolella.

3) Kevytuntsikka ei ole ainoastaan taukotakki

 

”Kevytuntsikka on monipuolinen takkivalinta, se soveltuu välikerrokseksi tai leutojen pakkasten päällimmäiseksi takiksi. Kevytuntsikoiden paras puoli on se, että kun takin pukee päälle niin lämmön tuottaminen alkaa melkeinpä heti! Pieneen tilaan pakkautuvuuden ansioista toki taukotakki käytössä kevytuntsikka on ylivoimainen valinta. Yksi loistava vaihtoehto on Rab Microlight Alpine -kevytuntuvatakki, jossa on käytetty kevyitä ja kestäviä materiaaleja. Takki pakkautuu mukana tulevaan pakkauspussiin tai omaan taskuunsa.”

Rab Microlight Alpine -kevytuntuvatakin hupussa on kovetettu lippa ja kiristyssäädöt, joiden avulla huppu suojaa hyvin ja istuu käyttäjälleen erinomaisesti.

Hihoista löytyy käytännölliset joustot, joiden ansioista hihansuut istuvat hanskojen päälle ja lämpö ei pääse karkaamaan tätä kautta.

Pintamateriaali on kevyttä ja laadukasta Pertexiä sekä takin untuva on käsitelty kosteutta vastaan.

4) Talvitakkeja löytyy moneen eri käyttötarkoitukseen ja erot tuovat käytännöllisyyttä

 

”Hiihtolenkeille tai aktiiviseen ulkoiluun kuten vaikkapa lenkkeilyyn suosin windstopperia. Täysin tuulenpitävä windstopper -takki hengittää kivasti ja sopii näiden ominaisuuksien puolesta vaikkapa murtsikkalenkeille. Esimerkkinä voisin mainita Haglöfs Glide II –windstoppertakin. Haglöfs Glide II –windstoppertakkeja löytyy myös miesten mallina!

Haglöfs Glide II -windstoppertakin huppu on erittäin monipuolisesti säädettävissä.

Tarvittaessa hupun saa myös pakattua pois näkyviltä takin sisäpuolelta löytyvän lenkin avulla ja näin Haglöfs Glide II -windstoppertakista tulee huputon versio.

“Hiihtovaelluksella tai talviretkeilyssä yleisesti talvitakilta vaaditaan erinomaista suojaa tuulelta, mutta myös toisaalta hengittävyyttä. Tähän käyttötarkoitukseen yhtenä esimerkkinä nostaisin esiin Fjällräven Iceland Anorakin, jossa materiaalina on kalvollisia kuoriasuja paremmin hengittävä puuvillapolyesteri. Hengittävyyden ja tuulen suojan lisäksi G-1000 kangas on kestävä materiaali ja Iceland Anorak on vielä kyllästetty Grönlanninvahalla joka parantaa takin kosteudensietoa. Tyylikkyytensä puolesta tätä takkia kelpaa kyllä käyttää ihan arkikäytössäkin, mutta paksua toppausta ei löydy, joten kylminä pakkaspäiviä alle hyvä pukea lämmin välikerros.”

Hupun keinokuitukarva on irroitettavissa vetoketjulla. 

Halkiot kummallakin puolella Anorakin helmaa helpottavat takin päälle pukemista.

Fjällräven Iceland Anorak -takin yksi käytännöllinen ominaisuus on takahelmasta löytyvä “haararemmi”, jonka voi tarvittaessa kiinnittää takin etuhelmaan, jotta kovissa tunturituulissa viima ei pääse puhaltamaan Anorakin alle.

“Kunnon talvipakkasille oma suosikkini on Fjällrävenin Nuuk Parka –talvitakki. Tällä takilla pärjää lähes missä tahansa olosuhteissa, koska lämmittävän eristevanun lisäksi Nuuk Parka on tuulen- ja vedenpitävä! Kylminä talvipäivinä tämän takin uumeniin on ihana kietoutua!”

Talvitakissa hupun merkitys korostuu – Pään aluetta suojaamalla on helppo lisätä koko kropan lämpötilaa. Myös ko. Fjällräven Nuuk Parka -takissa hupun keinoturkisreunus on irroitettavissa.

Fjällräven Nuuk Parka -talvitakista löytyy runsaasti tilavia taskuja niin takin sisä- kuin ulkopuoleltakin. Myös kuulokkeiden piuhalle on varattu oma paikka. Takin istuvuutta voidaan hienosäätää sopivaksi takin sisäpuolelta löytyvillä, punaisille naruilla.

5) Suojaa huolellisesti ja oikein myös pään ja kaulan alue sekä kämmenet

”Yksi talven ehdoton oma suosikkini on merinovillainen buff –huivi. Laadukkaisssa talvitakeissa on usein hyvin suojaava kaulus, mutta merivillaisella buffilla takaat, että viima ei pääse tuiskuttamaan kaulan seudun aroille alueilla. Buffi on myös monikäyttöinen, koska haastavissa olosuhteissa kuten kovassa tuulessa buffin avulla on mahdollista suojata myös kasvojen aluetta.

Pipo on asuste, josta ei talvella kannata luopua edes silloin kun hikoillaan kunnolla. Pään kautta poistuu paljon lämpöä kehosta, joten pipo kannattaa valita käyttötarkoituksen mukaan. Kaupunkikäytössä panostetaan tyylikkyyteen ja hiihtoladulla pipon hengittävyyteen. Onneksi kuitenkin useilla tuotemerkeillä nämäkin kaksi ominaisuutta yhdistyvät nykyään!

Hanskojen osalta valikoima on tunnetusti hyvin laaja. Kunnon pakkasilla rukkasmallin hanskoissa sormet pysyvät parhaiten lämpimänä, mutta jos käytettävyyden kannalta hanskat soveltuvat paremmin niin silloin lämpöä mahdollista lisätä ohuilla merinovillaisilla linereillä, eli ohkaisilla alushanskoilla. Kerrospukeutuminen toimii siis myös hanskojen kohdalla!”

Kiitos Evelle haastattelusta ja toimivista talvipukeutumisvinkeistä!

Kategoria:
Julkaistu: 11.1.2018Muokattu: 11.12.2020