Kivääri selässä laskemassa Huippuvuorilla

Juho on purjevenettään s/y Sylviaa kotinaan pitävä purjehtija ja vapaalaskija. Hän on purjehtinut Suomesta Jäämerelle koluamaan Pohjois-Norjan vuonoja ja vuoria. Keväällä 2019 Juhon tavoitteena on ylittää Barentsinmeri ja päästä laskemaan veneeltään Huippuvuorten koskemattomia rinteitä – vältellen jäälauttoja ja -karhuja.

Jotta eristämättömässä purjeveneessä asuminen arktisissa olosuhteissa sujuisi mukavasti, on vaatetuksen oltava kunnossa. Pieneen veneeseen ei myöskään mahdu yhtään turhaa, toimimatonta tai ylimääräistä esinettä. Tässä Scandinavian Outdoorin & Helly Hansenin kanssa yhteistyössä julkaistavassa blogisarjassa perehdytään Jäämeren maisemien ja tunnelmien lisäksi minimalistisen elämäntavan perusvarusteisiin, joilla on hoiduttava kaikki aktiviteetit sekä kesällä että talvella!

S/y Sylvia on päässyt pulikoimaan Svalbardin viileille vesille! 

Terveisiä Longyearbyenistä, 78. leveysasteelta, n. 1300 kilometriä napapiirin yläpuolelta. Tämän blogitekstin lähettäminen Ny-Ålesundista, vielä 100 kilometriä pohjoisemmasta ei oikein onnistunut, vaikka sitä sieltä kovasti yritettiinkin. Langaton netti oli nimittäin siellä maailman pohjoisimmassa kylässä kielletty, sillä se häiritsee radiotaajuuksia käyttävää tutkimustyötä. Bännilistalla olivat myös bluetooth, mobiiliverkko ja kaikki  radio-ohjattavat vempeleet. Läppärille oli tarjolla vain perinteinen liitäntätapa (johto), jonka kanssa minun koneeni ei oikein suostunut yhteistyöhön.

S/y Sylvia on nyt siis purjehdittu Norjan pohjoisrannikolta vielä “vähän” pohjoisemmaksi. Barentsinmeren ylitykselle jouduimme odottelemaan Norjassa sopivaa sääikkunaa ensin pari päivää. Itse ylitykseen kului sen jälkeen viisi päivää, ja se sujuikin suotuisasti, lukuun ottamatta edellisen myrskyn jättämää sekavaa maininkia, joka aiheutti miehistössä hieman meritautia. Oksennusjäljet veneen kyljestä on kuitenkin jo nyt siivottu! Matkan aikana näimme useita delfiiniparvia, pari sillivalasta (!!, toiseksi suurin koskaan maailman päällä elellyt olento) ja paljon merilintuja.

Sillivalaan kohtaaminen keskellä Barentsinmerta, kuvasta ei käy ilmi mittasuhteet, mutta nämä veitikat voivat painaa 75 tonnia!

Huippuvuorille lähtöä suunnitellessani yksi päällimmäisistä huolista oli se, että pääsisimmekö perille ennen lumien sulamista. Lasikuituveneellä ei kuitenkaan uskaltaisi lähteä ylittämään Barentsinmerta kovin aikaisin keväällä, ja myös jääolosuhteet perillä Huippuvuorilla tietenkin vain paranevat kevään ja kesän edistyessä. Perille tultua helpotus ja ihmetys oli aika suuri: lunta on vielä vaikka kuinka paljon! Kevät ei siis tällä kertaa ollut tullut etuajassa, ja meininki oli kesäkuun alussa lumen määrän puolesta samalla tasolla kuin Norjassa huhtikuun alussa.

Kotini s/y Sylvia ankkurissa. Lunta riittää! Taustalla Mayerbreenin jäätikkö, joka on Svalbardissa vielä aivan pikkupoikien kokoluokkaa.

Ennen tositoimiin ryhtymistä oli hoidettava muodollisuudet paikallisten viranomaisten kanssa. Huippuvuorille matkustaessa on anottava matkustuslupaa ja hoidettava pakolliset vakuutukset kuntoon, missä riittääkin jonkun verran hommaa. Palkinnoksi saa paikan päällä sitten käydä viranomaisilta noutamassa lupalapun alueella matkustamiseen. Myös jääkarhujen takia hankittavan pakollisen aseen vuokraaminen oli tehtävälistalla, ja vuokraamosta mukaan lähtikin natsien jälkeensä jättämä Mauser.

Talviset laskuolosuhteet kesäkuussa

Sitten päästiinkin laskuhommiin. Lumen laatu jätti ensin sen hieman toivomisen varaa. Huippuvuoret on sademääriltään aika kuiva paikka. Pehmeätä lunta ei ole oikeastaan ollut tarjolla, eikä aluksi pakkasella pysyneet lämpötilat suoneet oikein kevätlaskujakaan firnin muodossa. Nyt on kuitenkin useita hyviä laskupäiviä jo takana.

Keskiyön randolla, niin kuin tavallista – päivän ja yön eroa ei huomaa, joten laskupäivät tuppaavat venymään…

Huippuvuorissa on Norjaan tottuneellekin laskijalle paljon opeteltavaa. Kivääri painaa repussa ja vie tasapainon laskiessa.  Aurinko paistaa yölläkin niin voimakkaasti että myös pohjoisseinämät lämpenevät kauttaaltaan ja odotettu puuteri onkin muuttunut korpuksi. Valtavien jäätiköiden ansiosta jäätikkövarusteita saa kantaa mukana useammin.

Takaisin veneelle aamuyöstä

Muuten olosuhteet ovat olleet itse selviytymisen puolesta aika lähellä sitä mitä odotinkin. Vaikka nyt liikutaankin tosi pohjoisessa, niin kevät on jo sen verran pitkällä että tämän talven kylmimmät ja haastavimmat päivät koin jo Pohjois-Norjassa. Minulta kyselläänkin aika paljon kylmässä selviytymiseen tarvittavasta vaatetuksesta, ja minusta se on tässä venekontekstissa aika mielenkiintoinen aihe. Mukaan kun mahtuu vain välttämättömät vaatteet ja niillä on sitten pärjättävä. Käyn alla hieman läpi erityisesti laskupäivinä käyttämääni vaatetusta ja annan niihin liittyen hieman vinkkejä. Myöhemmissä teksteissä palaan vielä lähemmin purjehdukseen ja retkeilyyn.

Pohjois-Norjan kaamosrandolle ja Alppien hissipyydalle käyvä laskuasu

Laskupäivien aamuina ei vaatetusta hirveästi tarvitse miettiä, sillä mukaan lähtevät lähes aina samat vaatekappaleet. En aio käydä aivan talvipukeutumisen perusteita läpi, vaan keskityn lähinnä omiin nikseihini ja mielipiteisiini. Kerrospukeutumisen perusteet voit tsekata esimerkiksi tästä SO:n blogista.

Alimmaiseksi puen aina kevyen kerraston merinovillaa. Näillä leveysasteilla kun ei hirveästi helteillä herkutella niin merinot eksyy päälle kuumimpia kesäkuukausia (kesä-elokuu) lukuun ottamatta lähes joka päivä. Kun ei tarvii olla kaupungilla ja baarissa edustamassa niin merino on erinomainen ja mukava oloasu veneen sisällekin. Samasta syystä suosin ohuita tai keskipaksuja kerrastoja – niitä voi pitää kesät talvet, ja oman tuntuman mukaan myös hiki siirtyy näin seuraavaan kerrokseen paremmin. Välikerrokseksi puen sitten yläosaan taas jonkunlaisen merino- tai fleecepaidan. Valinnanvaraa näissä alimmissa kerroksissa on lähinnä siinä, että laittaako jalkaankin myös välikerroksen – tämä voi tulla kysymykseen kylmimpinä päivinä, kun lämpötilat on -15 C tuntumassa tai alempana.

Lämpöä taukohetkiin kevytuntuvatakilla

Mukaan lähtee aina myös “väliuntsikka” eli kevytuntsikka, joka onkin yks käytetyimpiä vaatekappaleitani. Sama vaate käy yhtä hyvin päälle koko vuoden ja pakkautuu mukavasti pienempäänkin päiväreppuun. Myös laskupäivinä se on mukana, mutta se puetaan päälle vain taukojen aikana tai vuoren päällä, kun valmistaudutaan laskuun. Ilmankin saattaisi selvitä, mutta tämä on ehdoton mukavuusvaruste, mistä en kyllä helpolla luovu. Tuulettomina päivinä jätän mieluummin kuoritakin kotiin. Kannattaa kokeilla!

Kivääri ja untuvatakki – molemmat melkein yhtä pakollisia varusteita Huippuvuorilla

Kevytuntsikkaa valitessa klassinen kysymys on että kannattaako valita untuvalla vai keinokuidulla täytetty takki. Keinokuitu kestää paremmin kosteutta ja lämmittää myös kosteana, mutta untuva taas on kuivana lämpimämpi. Itselleni välitakin kastuminen ei ikinä ole ollut ongelma, vaikka aika märissä olosuhteissa välillä ollaankin. Suosin siis untuvaa, kunhan se on RDS-sertifioitua, kuten Helly Hansenin untuva onkin. Sertifikaatin olemassaolo kannattaa ennen ostosta varmistaa, sillä yleistymisestään huolimatta sitä ei kaikilla merkeillä vielä ole.

Kevytuntsikan keveys voi koitua myös tämän vaatekappaleen kohtaloksi. Itselläni vaatteet ovat aika rankalla käytöllä ja kevytuntsikka on yks niistä vaatteista, jotka kannattaa ottaa pois, kun ryhtyy esimerkiksi veneessä korjailemaan jotain. Hellyn käyttämä ripstop-kangas kyllä vastustaa repeytymistä kohtuullisiin rajoihin asti, mutta esimerkiksi ruuvien kärjillä tökkimistä ei sekään kestäisi!

Kiistelyn aihe – mitä päällimmäiseksi?

Sitten siirrytään ehkä kiperimpään valintaan lasku- ja hiihtovaellusvaatteita valittaessa. Päällimmäinen kerros! Tässä on tehtävä valinta kahden välillä. Vielä pari vuotta sitten puhuttiin “kovista kuorista” (hard shell), jotka pitävät vettä, mutta hengittävät huonosti, sekä “softshelleistä”, jotka hengittävät hyvin, mutta eivät vedenpitävyydellä paljoa juhli. Materiaalien kehittymisen myötä tällainen rajanveto kahdenlaisten kuorimateriaalien välillä ei enää ole yhtä helppoa, mutta perusajatus on silti sama: mitä vedenpitävämpi, sitä heikommin hengittävä.

Katselemassa Akseløyan saarta Van Mijenfordin suulla, lasku alas odottaa!

Moni hiihtovaeltaja valitsee nykyisin softshell-vaatekappaleet, koska ylöspäin meno on kuitenkin hikiurheilua, ja hengittävyys on tärkeää. Oma valintani on kuitenkin päinvastainen, eli päälläni on ns. kova kuori, jonka vesipilariarvo huikentelee siellä kahdenkymmenentuhannen tietämillä (lue: todella vedenpitävä). Miksi sitten näin?

– Kova kuori on kivempi ja kaukana sivilisaatiosta myös  turvallisempi asuste, jos voimakas tuuli tai kelin huononeminen pääsevät yllättämään.
– Riisun takin ylös mennessä lähes aina pois ja nousen pelkkä paita päällä, jolloin hengittävyyden edut eivät enää niin korostukaan. Jos takin joutuu huonon (eli useimmiten tuulisen) kelin takia pitämään päällä, puhaltelee tuuli tuuletusaukoista mukavasti sisään ja auttaa pitämään hikoilun kurissa.

Ylöspäin mennessä perusajatus on: vaatetta vähemmäksi niin paljon että liikkeelle lähtiessä on vähintään viileä, ellei jopa kylmä

Koska veneeseen on tällä hetkellä saatu mahdutettua vain yksi kuoriasu, joudun miettimään erityisesti tuota turvallisuusaspektia. Kovakuoritakki käy hyvin myös sade- ja tuulitakkina ja sopii myös purjehdustakiksi, jos sää ei ole aivan älytön. Kovan kuoren kanssa on otettava huomioon että erityisesti housujen tuuletus on oltava kunnollinen ja kannattaa totuttautua siihen, että takki pitää saada nousun ajaksi pois päältä!

Ampumaharjoitukset. Kannattaa kiinnittää huomiota mieluummin hienoon asusteeseen ja maisemiin kuin amatöörimäiseen ampuma-asentoon!

Vielä satunnaiset laskuasustevinkit:

– Otan mukaan oikeastaan aina myös vaihtopaidan (merino). Vuoren päällä on ihan älyttömän kiva vaihtaa alimmainen paita kuivaan. Jos tiedossa on useampia laskuja, voi aiemmin päällä olleen paidan heittää repun päälle löyhästi kiinni kuivumaan – seuraavan nousun jälkeen kevyt paita voi olla jo käytännössä kuiva. Suosin myös tummia aluspaitoja, sillä ne kuivuvat auringossa nopeammin.

– Jos käytössäsi on huonosti hengittävä kuoritakki, niin opettele tekemään nousut ilman sitä! Takki reppuun, yläosan aluspaita ja välikerros pitävät kyllä tarpeeksi lämpiminä kaikissa paitsi hyisimmissä olosuhteissa.

– Kunnolla vettä pitävä, selkämyksestään kohtuullisen pitkä ja hyvällä kauluksella sekä hupulla varustettu kuoritakki toimii myös hyvänä sade- ja purjehdustakkina. Barentsinmeren ja Huippuvuorten purjehdusmeininkeihin ja -asusteisiin tutustutaankin sitten tarkemmin seuraavassa blogissa 🙂

Alla vielä lisää kuvasatoa reissulta tähän mennessä. S/y Sylvian matkaa ja touhujani voit seurata tarkemmin myös Instagramissa tai Facebookissa!

Olemme myös keränneet luminäytteitä orgaanisten ympäristömyrkkyjen leviämistä tutkivaa projektia varten. Tämän teemme yhteistyössä Gdanskin teknillisen yliopiston kanssa. Lisää tästä tärkeästä työstä ensi blogissa!

Riekkoja “kevätlaitumella”

Ny-London, hylätty marmorikaivos

Hylje viettämässä kevätpäivää, eläimet täällä ovat mantereella asuviin sukulaisiinsa verrattuna pelottomia ja todella uteliaita!

Svalbardin poroja – pienempiä kuin suomalaiset sukulaisensa – painavat talven jälkeen keskimäärin vain 65 kg!