Fish River Canyonin vaellus

Maailman toiseksi suurimman kanjonin ja yhden Eteläisen Afrikan suosituimman vaelluskohteen 90 kilometrin pituinen reitti on vertaansa vailla. Fish River Canyonin vaelluksen voi matkata läpi joko vauhdikkaasti neljässä päivässä, reippaasti viidessä tai verkkaisesti viikossa. Lukuisten teltta- ja maisemapaikkojen vuoksi leirin voi pistää pystyyn lähes mihin tahansa. Kanjonin kauneus perustuu maaston pitkälle horisonttiin taipuvaan karuuteen, joka paikoitellen sekoittuu vehreämpiin paratiisintapaisiin joennotkelmiin. Seikkailunelikkomme aloitti viisipäiväisen vaelluksen juhannusaattona.

(Katso kartta täältä)

Päivä 1: Main Viewpoint – Sweet Thorn Bend (n. 7 km)

Ensimmäinen vaelluspäivämme alkoi innokkaissa ja energisissä tunnelmissa. Vaelluksen ensimmäinen tavoite oli päästä ylhäältä kanjonin reunalta sen pohjalle. Kivistä polkua taitoimme alaspäin noin kaksi tuntia. Kanjoniin laskeutumisen jälkeen eteemme sattui paviaani, joka tarkkaili meitä kiinnostuneena. Koska paviaaneja majailee kanjonissa jonkin verran ja rohkeimmat heistä voivat ryöstää pahaa aavistamattoman vaeltajan retkimuonat, pelasimme varman päälle ja otimme ruoat öiksi sisälle telttaan.

Olimme alastulon jälkeen vielä voimissamme, joten jatkoimme matkaamme vielä muutaman kilometrin verran kauniin telttapaikan luokse aivan joen rantaan. Juhannusaaton kunniaksi kerätyt seitsemän kukkaa päätyivät koristamaan “illallispöytäämme” tähtitaivaan alla. Ruoan jälkeen levitimme makuualustamme kallioille ja ihailimme tovin kanjonin reunusten väliin hiljalleen herännyttä yötaivasta, jota koristivat tähtipölystä tuikkiva Linnunrata sekä useat tähdenlennot.

Päivä 2: Sweet Thorn Bend – Reedbush (n. 10 km)

Aamulla nousimme ylös vaivalloisesti, jalat krampaten. Edellispäivän laskeutuminen oli toden teolla herätellyt jalkojen pienempiä lihaksia, jotka nyt kapinoivat seuraavaa vaellusosuutta vastaan. Hitaan liikkeellelähdön jälkeen koivet kuitenkin tottuivat taas pian matkantekoon. Ja millaiseen matkantekoon! Eroosion kuluttamana kanjoni on kaatanut vaellusreitille useita pienempiä ja isompia kiviröykkiöitä. Kivenmurikka toisensa jälkeen kysyy vaeltajaltaan totisesti horjumattomia tasapainotaitoja.

Toisena vaelluspäivänä on reippailla askelilla mahdollista tavoittaa paratiisimainen kuuma lähde, joka laskee palmujen koristamasta keitaasta jokeen. Paikoin polttavan kuumassakin vedessä kelluminen helpottaa lihaskramppeja ja tuo ansaitun tauon auringonpaahteessa taivaltamiseen.

Päivä 3: Reedbush – Pen-Knife Bush (n. 23 km)

Kolmantena päivänä maasto hieman helpottui, joten edellispäivään verrattuna kuljetut kilometritkin tuplaantuivat. Keskipäivällä pieni pilviröykkiö kasaantui auringon eteen tehden matkanteosta huomattavasti mukavempaa.

Päivän loppupuolella viimeisiä kilometrejä taittaessamme huomasimme joen toisella puolen leirin. Ihmisiä, voi ei! Olimme eläneet jo muutaman päivän omassa Kalajoen kanjonin kuplassamme, kaukana muista ihmisistä ja sivistyksestä. Etelä-Afrikasta lomalle tullut neljän hengen porukka intoili taittavansa vaelluksen neljässä päivässä. Me sen sijaan tyydyimme jatkamaan matkaa verkkaisella viiden päivän tahdillamme. 

Päivä 4: Pen-Knife Bush – Bandage Pass (n. 30 km)

Väsymyksen merkkejä ilmassa. Huonot vitsit päättyvät nauruhepulikohtauksiin, eivätkä 12 tunnin yöunetkaan tunnu olevan tarpeeksi. Lounaaksi ahmimamme italianpata oli hieman liiankin tuhti, sillä seuraavana parina tuntina vaeltaminen tuntui lähinnä hitaalta eteenpäin lyllertämiseltä.

Neljäntenä (kuten myös viidentenä) päivänä muutamat matalien vuorten yli kulkeneet oikopolut toivat maisemiin vaihtuvuutta. Pääsimme huokailemaan ihastuksesta, kun auringonnousun säteet värjäsivät kanjonilaakson kultaiseksi. Oikopolut voi toki halutessaan jättää käyttämättä, mutta jo maisemaperspektiiviin vaihtumisen takia ne ovat mielestäni ehdottomasti suositeltavia.

Päivä 5: Bandage Pass – Ais-Ais (n. 20 km)

Viimeisenä päivänä tuulet nousivat ja puhalsivat hiekkaa mausteeksi lounaspataamme. Vaelluksen viimeisten kilometrien taivaltaminen vastatuuleen oli paikoin raskasta. Samalla tieto sivistyksen pariin pian palaamisesta pakotti seisahtumaan muutaman kerran ja nauttimaan ympärillä olevasta tunnelmasta vielä viimeiseen askeleeseen saakka.

Fiilis Ais-Aisiin saavuttuamme oli kuin kanjonivaelluksen tehneillä. Kylmä olut ja jäätelö eivät ole koskaan maistuneet yhtä hyviltä!

Vaelluksen päätteeksi kasasimme lyhyen muistilistan asioista, jotka on hyvä ottaa huomioon Fish River Canyonin vaelluksella:

• Vaikka ensimmäisinä päivinä eteneminen saattaa tuntua hitaalta ja Ais-Aisiin viidessä päivässä pääseminen epätodennäköiseltä, on hätiköiminen turhaa. Maaston vaikeakulkuisuus helpottaa kolmantena päivänä, jonka jälkeen kuljetut kilometritkin kasvavat.
• Telttapaikka kannattaa valita alueelta, jossa on sekä vettä (juomiseen ja peseytymiseen), hietikkoa (teltan pystyttämiseen) sekä kalliota (tavaroiden kuivatteluun ja uudelleenjärjestämiseen).
• Juomavettä kannattaa varastoida erityisesti ennen oikopolkujen alkua. Heinäkuusta syyskuuhun vettä on kanjonissa vain satunnaisesti, joten juomavarastot kannattaa täyttää aina kun mahdollista.
• Nesteytysjuomajauheita kannattaa ottaa mukaan yli omien tarpeiden – niitä kuluu enemmän kuin voisi uskoa.
• Fish Riverin maasto on pääasiassa upottavaa hiekkaa ja tarkkoja askeleita vaativaa kivikkoa. Parhaiten toimivat siis korkeavartiset, kevyet ja kalvottomat kengät.
• Kengät täyttyvät helposti hiekasta, ja hikoilun ja hiekan yhdistelmä aiheuttaa helposti rakkoja. Kengät kannattaa siis tyhjentää hiekasta usein. Rakkoja voi lisäksi ehkäistä teippaamalla urheiluteippiä helposti hiertyviin kohtiin.
• Lyhyet venyttelytuokiot iltaisin helpottavat seuraavan päivän lihaskramppeja.

Jos vaellusvarpaita alkoi kutittelemaan ja reissu Fish River Canyonille kiinnostaa, tsekkaa edellinen kirjoitukseni Fish River Canyonin vaellus – mitä mukaan?

-T