uusia tuloksia b2b-hyvinvointikaupan vaikuttavuudesta

Olemme uusineet viime vuotisen kyselyn Scandinavian Outdoorin B2B-Hyvinvointikaupan palkitsemismallien vaikutuksista yritysten henkilökunnille. Kyselyyn osallistui yrityksiä eri toimialoilta. Mukana olleista yrityksistä 57% kuuluu jatkuvien palkitsemismallien piiriin. Teimme kyselyn huhtikuussa 2023 ja olemme iloisia voidessamme jakaa tuloksia, joissa näkyy merkittävää positiivista kehitystä viime vuoden niinikään hyviin tuloksiin verrattuna. Voimme yhdessä asiakkaidemme kanssa olla erityisen tyytyväisiä siihen, että lahjansa saaneet työntekijät ovat lisänneet omaa ulkoilua ja liikunnallista aktiivisuuttaan ja siten lisänneet omaa hyvinvointiaan. Lue kyselyn tuloksista tarkemmin:

Yritysmyynnin ajankohtaista 30.5.2023

 

 

liikettä niveliin! -haasteet odotettuja kampanjoita Vermanilla

"Työntekijät liikkeelle matalan kynnyksen kannustuksella," kertoo Outi Hellström Vermanilta. Oy Verman Ab on aktivoinut kaikkia työntekijöitään liikkumaan jo usean vuoden ajan. Yrityksessä lanseerattiin "Liikettä niveliin!" -kampanja vuonna 2017 ja se järjesetetään kaksi kertaa vuodessa aina keväällä ja syksyllä. Kampanjaan osallistujilla on vapaus valita sen kesto omaan tilanteeseen sopivaksi joko kuukaudeksi tai kahdeksi kerrallaan. Kampanjassa tavoitteena on liikkua vähintään neljä (4) tuntia viikossa omista lähtökohdista ja tottumuksista riippumatta.

Kampanjoihin osallistujat vaihtelevat, mutta osallistujia on aina ollut keskimäärin 41% työntekijöistä. Osallistujat ovat kampanjassa täysillä mukana ja kaikki osallistujat ovat aina päässeet viikottaisiin tuntitavoitteisiin. Tavoitteisiin pääsystä tietysti palkitaan! Henkilökunta kyselee aina hyvissä ajoin seuraavan kampanjan alkamisen ajankohtaa ja käytävillä kuulee positiivista työkavereiden haastamista uusien lajien pariin.

Keksiarvo kampanjoissa on hienosti 5,5 tuntia liikuntaa viikossa, kun tavoitteena on 4 tuntia. "Olen tyytyväinen, että olemme saaneet mukaan myös heitä jotka eivät varsinaisesti liiku tai harjoittele suunnitellusti. Heidän kohdallaan kirjaukset ovat enemmän hyötyliikuntaa, joka on yksi parhaimmista liikunnan muodoista itse kullekin. Tällaisia esimerkkejä ovat muun muassa tuntien halon hakkuu, muuttopuuhat ja tavaran kantamiset tai vaikka vartin pidemmät koiran ulkoilutukset kerrallaan. Näistä koostuu yllättävän paljon aktiivisia tunteja. Myös jo entuudestaan paljon liikkuvat kirjaavat tunnollisesti aktiviteetit ylös," Outi intoilee.

Scandinavian Outdoorin B2B-Hyvinvointikauppa tukee kampanjoiden onnistumista

Outi kertoo alun perin hankkineensa kampanja palkinnot keräten kavalkadia eri myymälöistä. Tapa vei paljon aikaa ja oli työläs. "Olin muissa asioissa Scandinavian Outdoorin yritysmyyntiin yhteydessä ja sain tietää konsepteistanne. Innostuin heti kokeilemaan ja täytyy sanoa, ettei tämän helpommaksi voisi asiakkaan näkökulmasta palkitseminen mennä. Ajansäästö on hurja! Kaiken lisäksi pääsee itse vaikuttamaan valikoiman sisältöön. Saatu data mahdollistaa vielä kohdennetummin personoidut kampanjat eikä tuotteiden laadusta tarvitse olla huolissaan.  Myös nopeat toimitukset tukevat palkitsemista heti tuoreeltaan kampanjan päättyessä. Suosittelen mielelläni näitä vaihtoehtoja muillekin. Seuraava kampanja toteutetaan taas keväällä, kun aurinko paistaa," Outi päättää.

 

Outi Hellström, Trade Marketing Specialist Oy Verman Ab

21.2.2023

 

metsän suojeluun osallistaminen pysyväksi osaksi verkkokauppaa

Scandinavian Outdoor on aloittanut yhteistyön Luonnonperintösäätiön kanssa. Yhteistyön tavoitteena on suojella kotimaista metsäluontoa yrityksen omien lahjoitusten turvin ja osallistaa ihmisiä ja yrityksiä mukaan lahjoittamaan rahaa Luonnonperintösäätiölle.

Lahjoitusvaroin tullaan perustamaan Elämää Ulkona Metsä nimeä kantava luonnonsuojelualue. Poikkeuksellista yhteistyömallista tekee sen jatkuvuus ja se, että lahjoittamista ei ole sidottu Scandinavian Outdoorilta ostamiseen. Kyseessä ei siis ole kertaluontoinen projekti, vaan toistaiseksi jatkuvasta ponnistuksesta kotimaisen luonnon hyväksi.

"Etelä-Suomen metsien suojeluaste on vain noin 3%. Todella hienoa saada Scandinavian Outdoor mukaan talkoisiin viimeisten arvokkaiden luonnonmetsiemme suojelemiseksi", Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja Pepe Forsberg kertoo.

Haluamme olla tekemässä jotain konkreettista kotimaisen luonnon hyväksi. Osallistaminen ja oma lahjoittaminen ovat hyvä vaihtoehto aikaansaada yleisölle enemmän ulkoilumahdollisuuksia ja luontokokemuksia myös Etelä-Suomen alueella. Haluamme haastaa yrityksiä mukaan talkoisiin! Jo pienillä lahjoituksilla pääset mukaan ja olemaan osa Elämää Ulkona -metsän toteutumista.

Lue koko Elämää Ulkona Metsä -tiedote

Lahjoittamaan pääset Metsänsuojelija sertifikaatti

 

Johanna Rantala, toimitusjohtaja

21.11.2022

 

scandinavian outdoorin b2b-hyvinvointikauppa vaikuttaa myönteisesti työntekijöiden hyvinvointiin

Teimme kyselyn B2B-Hyvinvointikauppamme asiakkaille huhtikuussa 2022 ja saimme loistavia tuloksia. Iloitsemme erityisesti siitä, että B2B-Hyvinvointikaupasta lahjansa saaneet työntekijät ovat lisänneet ulkoilua ja liikunnallista aktiivisuuttaan ja näin lisänneet omaa hyvinvointiaan. Kyselyyn osallistui yrityksiä ja yhdistyksiä eri toimialoilta. Tutustu tuloksiin tarkemmin:

Yritysmyynnin ajankohtaista 23.5.2022

 

 

SPR Varsinais-suomen piiri ja Scandinavian Outdoor Oy yhteistyössä

SPR tekee monipuolista, arvokasta auttamistyötä. Meille on tärkeää voida olla mukana tukemassa sen toimintaa. Yhteistyössä voimme  varmistaa auttamista siellä missä tarve on suuri. Merkitykselliset valinnat ovat osa yhteiskuntavastuutamme, kertoo Scandinavian Outdoorin toimitusjohtaja Johanna Rantala.

Suomen Punainen Risti, auttaa onnettomuuksien ja kriisien sattuessa Suomessa ja maailmalla. Kannustamme ihmisiä pitämään huolta toisistaan ja asettumaan heikomman puolelle.

- Kiitos Scandinavian Outdoor, että tuette yrityskannatusjäsenenä Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piiriä ja mahdollistatte näin auttamistoimintaa Varsinais-Suomessa. Olemme iloisia yhteistyöstämme! toteaa SPR Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja Kalle-Pekka Mannila

 

Tiedote

28.2.2022

 

Ähtärin Eläinpuisto Oy:n henkilöstön kesälahja

Ähtärin eläinpuisto on avoinna koko vuoden, mutta suurin osa asiakkaistamme vierailee kuitenkin meillä kesälomien aikana. Kesä 2021 oli hellekesä, joka muistetaan. Ähtärin Eläinpuisto Oy:n kuuluvat Hotelli Mesikämmen, Ähtäri Zoo Camping ja eläinpuisto. Työtehtävät meillä ovatkin hyvin erilaisia. Eläintenhoitajat ahertavat ulkoilmassa kaikissa sääolosuhteissa vuoden ympäri siinä missä toimistotyöntekijä viipyy päätteensä ääressä pitkiä päiviä. Hotellin ja ravintolan työntekijät ovat varmasti työnsä parissa kaikkina juhlapyhinä, iltaisin, viikonvaihteina ja öisinkin. Tätä vakiokaartiamme vahvistaa kesäsesongin aikana iloinen ja reipas joukko nuoria kausityöntekijöitä. 

Halusimme kiittää kaikkia kesäsesongilla puurtaneita ja muistaa heitä jotenkin. Mutta millä tavalla näin sekalaista seurakuntaa voisi muistaa? Jonkun aikaa eri vaihtoehtoja punnittuamme päädyimme Scandinavian Outdoorin verkkokaupan palveluun. Valitsimme erilaisiin tarkoituksiin sopivan valikoiman ja saimme tarjota henkilöstöllemme mahdollisuuden käydä valitsemassa itselleen sopivan tuotteen. Tämä muistaminen otettiin suurella tyytyväisyydellä vastaan.

Eläinpuisto Oy:n henkilöstöllä on käytössään muitakin ainutlaatuisia virkistäytymismahdollisuuksia aivan lähellä. Monella kun ei olekaan mahdollisuutta kulkea vaikka päivittäin 3 km:n patikkapolkua vaihtelevassa metsämaastossa ja tavata samalla lähes 50 eri eläinlajia isopandoista vaivaishiiriin ja lehmistä ilveksiin. Eläinpuistokierroksella on kolme aivan erilaista kohdetta, pandat pandatalossaan, eläinpuistokierros ja kotieläintila Farmi. Kaikissa on oma tunnelmansa ja mikä parasta, kohteemme ovat joka päivä erilaiset. Kuumina päivinä eläimet viihtyvät varjoissa, viileämpinä tapaat monta eläinystävää. Talvella on turkit komeimmillaan, keväällä syntyvät monet eläinpuiston pienokaiset, syksyn yöseikkailu on jännittävä kokemus vakiokaartillekin. Entä mistä löytää joulun? No tietenkin navetasta.

Reippailla voi myös Hotelli Mesikämmenen edustalta lähteviltä, opastetuilta pyöräily- ja patikkareiteillä, talvella hyvät hiihtomaastot kutsuvat suksittelijaa. Uiminen on mahdollista niin luonnonvesissä kuin kylpylässäkin, samoin kuntosalin käyttö ja keilaaminen.

Näiden virkistysmahdollisuuksien lisäksi lahja oli mieluinen yllätys, jota kaikki arvoistamme.

 

Lea Lahtinen, viestintäpäällikkö Ähtärin Eläinpuisto Oy

23.11.2021

 

Scandinavian Outdoor uudistuu ja laajenee

Kotimainen retkeilyalan erikoisliike Scandinavian Outdoor uudisti brändinsä ja avaa uuden myymälän Pirkanmaalle.

Brändiuudistus tukee yrityksen kasvustrategiaa, jonka mukaisesti Scandinavian Outdoor tarjoaa alan innostavimman ja asiantuntevimman asiakaskokemuksen. Vuodesta 1970 lähtien toiminut kotimainen yritys on kokenut monia vaiheita ja matkan varrella nimikin on muuttunut Partiovarusteesta Scandinavian Outdooriksi. 

“Uudistunut brändimme tekee paitsi ilmeestä yhteneväisen ja modernin, myös vahvistaa brändimme kivijalkoja, joita ovat mm. innostavuus, yhteisöllisyys ja vahva asiantuntijuus. Olemme itse ulkoilmaihmisiä, ja saman innostuksen haluamme tartuttaa myös asiakkaaseen. Meillä on valtavan iso ja uskollinen joukko kanta-asiakkaita, ja tämän yhteisön yhteenkuuluvuutta aiomme jatkossa vahvistaa entisestään. Meidät tunnetaan asiantuntevasta ja vilpittömästä palvelusta, joka on ollut ja tulee olemaan ihan ehdoton kilpailuvaltti. Uudistunut brändi tukee tätä asiantuntijuutta,” kertoo toimitusjohtaja Johanna Rantala.

Scandinavian Outdoorin logo uudistettiin kokonaan: uusi logo henkii 70-lukua, jolloin yrityksemme on perustettu ja muotokielessä on inspiroiduttu myös luonnosta. Logo onkin nimetty kiehiseksi. Jotain vanhaakin haluttiin säilyttää, ja siksi värimaailma on osittain sama kuin ennen. Brändiuudistuksen toteuttivat Creative Designer Antero Jokinen ja Creative Iina Merikallio. 

Uusi myymälä Pirkanmaalle

Brändiuudistuksen lisäksi Scandinavian Outdoor avaa uuden myymälän Pirkkalaan, kauppakeskus Veskaan. “Tampere ja ympäristökunnat kasvavat nopeimmin Suomessa, ja Tampereen Ratinan myymälämme onkin tehnyt viime vuodesta huiman kasvun. Lisäksi Pirkkalasta on tähän asti puuttunut urheilu- ja ulkoilualan toimija. Uskomme vahvasti kasvuun Tampereen seudulla ja olen iloinen, että löysimme loistavan ja meille tarpeeksi suuren (1500 m2) liiketilan Pirkkalasta. Uusi myymälä mahdollistaa sen, että voimme tarjota Tampereen seudulla kattavasti retkeilyn, ulkoilun sekä talviurheilun varusteita ja vaatteita,”  Rantala sanoo. 

Uudesta myymälästä aukeaa pieni osa joulumyyntiin jo tänä vuonna, ja täyden valikoiman avajaiset pidetään alkukeväästä 2022. Ratinan myymälä jatkaa toimintaansa normaalisti ja palvelee jatkossakin Tampereen keskustan asiakkaita.

 

Tiedote

4.10.2021

 

Outdoor-kumppanuutta sukupolvelta toiselle

Kotimaiset perheyritykset, Bonge Oy ja Scandinavian Outdoor Oy, ovat tulleet yhteistyössä jo "miehen ikään". Vuosikymmenten yhteistyö on kestävää kumppanuutta, samankaltaisia arvoja ja outdoor-kumppanuutta sukupolvelta toiselle. Meitä Scandinavian Outdoorissa kiinnostaa, miten henkilöstön hyvinvointia huomioidaan organisaatioissa ja sehän selviää kysymällä.

Bonge Oy on yli 10 henkilön maahantuontiyritys, jonka tarjonnassa on isoja brändejä. Yhtiön toimitusjohtaja Joonas Teeriaho on ottanut vetovastuun yrityksestä yhdessä vaimonsa Kitty Teeriahon kanssa. Kityn vanhempien perustama yritys jatkaa näin menestystään jo toisessa sukupolvessa.

Joonas Teeriaholla on parinkymmenen vuoden kokemus outdoor-alalta. Yrittäjänä hän on toiminut yli 10 vuotta. "En yhtään tykkää tuosta yrittäjä -sanasta, mutta ei kai siihen muutakaan hyvää vaihtoehtoa ole", Joonas naurahtaa. Samaan hengenvetoon Joonas kertoo pitäneensä elämänsä ensimmäisen neljän viikon loman tänä kesänä. Ansaittu lepo tuntui hyvältä.

Bongessa henkilöstön hyvinvointia ja työssä jaksamista pidetään tärkeänä. "Itsellä ja vaimolla työt kulkevat helposti kotiin jo käytännön syistä, mutta emme oleta muiden tekevän samoin. Haluamme varmistaa kaikkien hyvinvoinnin huomioimalla yksilöiden tarpeita heidän omista näkökulmista ja elämäntilanteista. Mahdollistamme joustoa muun muassa liukuvilla työajoilla ja etätyömahdollisuuksilla. Kunnioitus erilaisia tarpeita kohtaan lisää avoimuutta ja molemminpuolista arvostusta. Kun voidaan hyvin, jaksetaan paremmin ja tulee parempi tulos." Joonas kiteyttää. "Meillä on töissä aktiivinen perhokalastaja, joka saattaa työmatkoillaan hyvät apajat bongatessaan hypätä autosta ja jäädä hetkeksi kalastamaan. Hetken kuluttua matka jatkuu ja kotiin on yleensä tuomisiksi saalista niin ruokapöytään kuin firmallekin."

Outdoor on vapautta ajatella ja toimia. Bongessa henkilöstön keskuudessa pidetään tiiviisti yhtä ja tehdään yhdessä asioita aina kun siihen on mahdollisuus. Hyvinvointi kuuluu meille kaikille. Joonas pohtii työhyvinvoinnin näkymistä työpaikoilla oman työuran ajalta: "Asiat ovat muuttuneet paljon etenkin vuosina 2010-2021. Itse sain aikoinaan paljon konservatiivisemman mallin. Nyt suhtaudutaan asioihin avoimemmin ja se lisää luottamusta. On mahtavaa, kun voi nähdä kehitystä ja aidosti iloita sekä tukea ihmisten urakehitystä sen sijaan, että asioita pitäisi viedä eteenpäin liian hierarkisesti tai jäykästi." Joonas näkee suomalaisen työkulttuurin kehittyneen ketterästi ja positiivisesti, ja aikoo pitää siitä myös itse huolta jatkossakin.

 

Joonas Teeriaho, toimitusjohtaja Bonge Oy

25.8.2021

 

Elämää ulkona vastapainona työlle

Haluamme olla tukemassa kokonaisvaltaista työhyvinvointia, jossa työ ja vapaa-aika ovat hyvässä tasapainossa, sillä menestyneimpien yritysten takana on aina hyvinvoivat työntekijät. Mehiläisen asiantuntijoiden mukaan suurin osa työterveyden resursseista kohdistuu kuitenkin vain 10-20%:iin työntekijöistä, joilla on pitkiä sairauslomia, kohonnut työkykyriski tai jatkuvaa seurantaa vaativa perussairaus. Scandinavian Outdoorin B2B-Hyvinvointikaupalla tuomme helpon mahdollisuuden yrityksille edistää työntekijöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia tarjoamalla laadukkaat varusteet esimerkiksi työmatkapyöräilyyn tai työstä palautumiseen ulkona.

Haluamme korostaa työhyvinvoinnin ennaltaehkäisevää merkitystä ja samalla varmistaa, että jokainen työntekijä pääsee nauttimaan panostuksista työhyvinvointiin itselleen sopivalla tavalla. Asiakaslupauksemme mukaisesti me autamme jokaista ihmistä ottamaan sen ensimmäisen tai seuraavan askeleen Elämään ulkona. Me autamme ihmiset kynnyksen yli joko ulkoilemaan lähipoluille koiran kanssa tai tunturivaellukselle. Yhteistä on ulos meneminen ja luonnosta nauttiminen kaikissa olosuhteissa.

Scandinavian Outdoor on perinteisesti tehnyt yhteistyötä jo monen yrityksen ja yhteisön kanssa työntekijöiden palkitsemisessa ja henkilöstön varustamisessa ulkoiluelämään. Korona-kriisin myötä kiinnostus retkeilyyn ja ulkoiluun on silminnähden kasvanut. Me haluamme olla varmistamassa, että myös yritykset voivat ottaa kaiken irti tästä ulkoilu-innosta motivoidessaan ja palkitessaan työntekijöitään. Siksi olemme päättäneet nyt vuonna 2021 panostaa erityisesti yritysmyynnin kasvattamiseen tuomalla yritysten käyttöön helpon tavan palkita työntekijöitään ja kannustaa heitä ulos.

Olemme valinneet laadukkaat ja kaikille sopivat tuotteet valmiiksi mietittyyn valikoimaamme, josta jokainen voi löytää itselleen sopivat vaatteet, jalkineet tai varusteet omannäköiseen ulkoiluun ja retkeilyyn. Valikoimamme on arvojemme mukaan laadukas ja vastuullinen. Meiltä saat aina myös asiantuntevaa ja innostunutta palvelua!

 

Johanna Rantala, toimitusjohtaja

24.5.2021

 

 

Työhyvinvointia uusin silmin

Hyvinvointi ja työssä jaksaminen puhuttavat koko ajan enemmän ja hyvä niin. Myös Akseli-konsernin tavoite on tarjota hyviä vaihtoehtoja työkyvyn ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Emoyhtiö Akseli Kiinteistöpalvelut Oy ja sen tytäryhtiönä toimiva Turun Isännöintikeskus Oy työllistävät yhteensä 120 henkilöä. Konsernin henkilöstön työhyvinvointia tuetaan monipuolisesti.

"Työhyvinvointiin panostaminen on ollut työn keskiössä aina monin tavoin. Hyvinvointia on edistetty esimerkiksi panostamalla työergonomiaan ja tukemalla taukojumppia. Järjestämme paljon ja monipuolisesti tyhy-päiviä. Lisäksi pyrimme tukemaan myös vapaa-ajan hyvinvointia ja liikkumista esimerkiksi monipuolisella hyvinvointietuudella", kertoo Akselin henkilöstöpäällikkö Maaru Seikola, joka on toiminut erilaisissa HR-tehtävissä eri toimialoilla yli 15 vuoden ajan.

Liikkumisen tukeminen muutti muotoaan koronan seurauksena. Kuvaan tuli mukaan aivan uudenlaiset vaatimukset liikuntapaikkojen sulkeuduttua tai mahdollisuuksien muuten tullessa rajoitteellisiksi. Vaadittiin uudenlaisia näkemyksiä ja keinoja haasteiden selättämiseksi, koska tarve jaksamisen ja hyvinvoinnin tukemisen suhteen on korostunut entisestään. Erilaisten tutkimusten valossa on todettu ulkoilun, luonnossa liikkumisen ja rekteilyn olevan hyviä vaihtoehtoja hyvinvoinnin edistämiseen monipuolisesti.

Maaru Seikola kertoo Akselissa syntyneestä oivalluksesta tukea hyvinvointia ja edistää työkykyä uudenlaisella mahdollisuudella. Henkilöstöä on paljon, ja tarpeet ovat hyvin erilaisia ja monipuolisia. Ratkaisu löytyi läheltä. "Rakensimme Scandinavian Outdoorin kanssa rajatun valikoiman ja saimme mahdollisuuden tarjota henkilöstölle "oman kaupan", josta kukin voi valita itselleen tarvitsemansa jalkineet, välineet tai vaatteet. Scandinavian Outdoor mahdollisti paljon vaihtoehtoja isolle joukolle, aloittelevasta ulkoilijasta kokeneeseen konkariin", Maaru kertoo.

Kokemukset uudenlaisesta hyvinvoinnin tukemisen mallista ovat olleet hyviä. Scandinavian Outdoorin tarjoamaa vaihtoehtoa on pidetty mielekkäänä ja erilaisiin tarpeisiin on pystytty vastaamaan uudenlaisella ratkaisulla erinomaisesti. Ulkoilun ja liikkumisen tukeminen myös vapaa-ajalla on tärkeä viesti työntekijöille. Lisäksi se tukee yrityksen menestystä pitkällä aikavälillä.

 

Maaru Seikola, HR-päällikkö Akseli Kiinteistöpalvelut ja Turun Isännöintikeskus Oy

24.5.2021