
Lappi, tunturi, kevät ja aurinko – kyllä. Perjantai vapaaksi töistä ja suunta Vapaalla-tapahtumaan Ylläkselle. Parhaita päätöksiä, joita olen tehnyt, vaikka ei siinä tarkemmin ajatellen paljoa järkeä ole lähteä Lappiin kolmeksi päiväksi. Vai onko?
Napsin tälle kaudelle laskupäiviä noin 65, joista osa on vielä tulossa. Näistä noin 20 olen laskenut etelän keskuksissa. Kuitenkin yksinkertaisella matematiikalla voidaan todeta, ettei toimistotyöläisen 30 lomapäivää riitä täyttämään tuota saldoa (erityisesti kun “tuhlasin” viikon verran vuosilomasta syyskuussa surffireissuun). Viikonloppureissut ovat kuitenkin omasta mielestäni sen arvoisia, jotta pääsee lumelle mahdollisimman paljon, vaikka matkapäiviä suhteessa laskupäiviin tuleekin liikaa. Palasin tältä Ylläksen reissulta sunnuntaiyönä ja torstaina istuin jo junassa matkalla Lappiin, sillä kertaa Pyhälle. Tein viikon työtunnit neljässä päivässä ja perjantai menee saldovapaana mukavasti, iso kiitos liukuvalle työajalle ja joustavalle pomolle.
Se siitä ajankäyttöpohdinnasta ja paluu Ylläkselle Vapaalle. Lensimme Kittilään siis perjantaiaamuna ja ehdimme tapahtumaan toiseksi päiväksi. Ensimmäisen päivän missaaminen ei haitannut mitään, sillä tiedossa oli paljon sisältöä seuraavalle kolmelle päivälle: perjantaina lumiturvallisuustyöpajan jatkotaso, lauantaina laskuretken suunnittelu ja toteutus, ja sunnuntaina lumitutkimuksen perusteet. Vaikka olen käynyt useita lumiturvallisuuskursseja/-luentoja enkä oppinut mitään varsinaisesti uutta tapahtumassa, on kertaus ehdottoman tärkeää. Lisäksi eri kouluttajilta saa aina uusia näkökulmia, jolloin oma ymmärrys syventyy. Koko lumiturvallisuusasia on niin monen asian summa, että olen välillä edelleen ymmälläni, miten tehdä päätös, johon voisin varmasti luottaa (paitsi jos se päätös on, etten laske ollenkaan). Olen käynyt vuosittain vähintään jonkinlaisella luennolla kertaamassa, tänä kautena jo kolmeen eri otteeseen, mutten vieläkään tunne kovin kummoista itsevarmuutta turvallisuutta arvioitaessa.
Ylläksen Vapaalla oli loistava tapahtuma ja näitä tarvittaisiin lisää tai ne pitäisi saada paremmin ihmisten tietoisuuteen. Helposti lähestyttävä ja hyvä tilaisuus aloittelijalle tutustua lumiturvallisuusasioihin ja vapaalaskuun. Itse kaipasin ehkä lisää syvempää tietoa ja treenausta, mutta useimmille setti oli varmaan juuri sopivassa suhteessa luennointia ja retkeilyä sekä laskemista. Kolmena päivänä ehdittiin tutustua melko kattavasti myös Ylläksen alueen vapaalaskumahdollisuuksiin, mikä oli tosi kiva itseni kaltaiselle ei-niin-kokeneelle reittien suunnittelijalle. Seuraavan kerran tiedän jo monta hyvää reittiä valmiiksi!
Lopuksi vielä omat yksinkertaistetut vinkkini lumiturvallisuuteen liittyen. Esittelen nimenomaan asoita, joiden avulla voit välttää lumivyöryjä. Onnettomuustilanteeseen ohjeet ja koulutus sitten toisaalta eikä EA-kurssistakaan haittaa ole! (Tämä ei ole täysin kattava lista, mutta sisältää asiat, jotka ovat omassa päässäni tärkeimpiä)
1. Kouluttaudu, jotta ymmärrät seuraavien kohtien havainnoista jotain. Ei riitä, että kaveri sanoo mikä turvallista,, vaan sinun tulisi osata olla perustellusti samaa mieltä. Varmista, että myös laskuseurueesi on kouluttautunut ja keskustelkaa vallitsevasta tilanteesta ja riskeistä reittiä suunnitellessanne, sillä siten pääsette todennäköisimmin parhaaseen johtopäätökseen.
Ylläksellä meitä oli kouluttamassa lumiturvallisuuden sekä lumitutkimuksen osalta erittäin asiantunteva Antte Lauhamaa, joka myös toimii Ylläksellä Ski Patrolissa ja Pohjois-Norjassa oppaana
2. Hanki varusteet ja opettele käyttämään niitä. Varmista, että laskuseurueesi tekee tämän osalta myös samoin.
3. Ota opas ja kysele. Tuntemattomassa paikassa on aina parasta hyödyntää tietämystä, jota paikallisilla on. Jos mahdollista, käy edes jutustelemassa paikallisen oppaan tai skipatrolin kanssa. Hommaan sopii toki kaverikin, joka on laskenut paikassa paljon, mutta älä vyörytä vastuuta omasta hengestäsi kuin ammattilaiselle.
4. Seuraa alueen säätä vähintään viikon ajalta ennen kohteeseen saapumista: lämpötila ja sen vaihtelu, tuuli: suunta ja nopeus, sademäärät
5. Paikallinen lumivyöryennuste: Suomessa ilmatieteenlaitos antaa säähän perustuvan automatisoidun ennusteen, jota voi käyttää vähintään suuntaa antavana ja esimerkiksi Ylläksellä skipatrol tekee Ylläksen alueelle tarkemman ennusteen. Ulkomailla monessa paikassa tehdään kattavia lumivyöryanalyysejä ja ne kyllä löytyvät googlaamalla.
6. Valitse laskupaikka sopivan riskin mukaan. Kun lumivyöryt ovat todennäköisiä, pienennä riskiä loivemmalla rinteellä ja valitse rinteen ilmansuunta tuulen ja auringon mukaan huomioiden myös kellonaika, johon lasku sijoittuu.
7. Tunnista maastoansat: Mihin vyöry suuntautuu ja kasaantuu? Viekö se esimerkiksi jyrkänteeltä alas tai onko riski, että kohta johon massa pysähtyy, on sellainen, että siinä pienikin lumivyöry kasaantuu siten, että voit hautautua syvälle.
8. Mieti aktiivisesti viittä varoitusmerkkiä liikkuessasi vuorilla/tuntureilla. Uusi lumi, näköhavainnot vyöryistä, lumen humahtelu ja murtuminen, nopeat lämpötilan nousut, kova tuuli ja sen aiheuttamat lumen liikkuminen sekä kasaantuminen (lumilipat yms.).
9. Lue tämän lisäksi ammattilaisen ohjeet. Nämä ovat minun päästäni, eli täysin vajavaiset ohjeet. Lue kirja tai kaksi ja käy kursseilla. Suosittelen lämpimästi suomalaista Vapaalasku-kirjaa, joka sisältää myös lumiturvallisuutta. Lisäksi englanninkielisiä teoksia on vaikka kuinka paljon. Kursseja järjestää usea taho, esimerkiksi MountainGuide ja AdventurePartners. Alan tapahtumissa on usein tarjolla lumiturvallisuusluentoja, joista on hyvä lähteä liikkeelle. Pistä korvan taakse vaikka SkiExpon (joka lienee tänä vuonna GoExpo Winter?) aikaan järjestettävät Vapaalaskuiltamat ja suuntaa ensi vuonna mukaan Ylläksen Vapaalla-vapaalaskutapahtumaan tai jonnekin muualle! Tapahtumia kyllä riittää, tieto niistä vain pitää saada kaivettua jostain.
Viime viikonloppuna olin Freekendissä Pyhällä ja sää oli yhtä mahtava kuin Ylläksellä. Nyt lasken jo päiviä lähtöön Lyngeniin, Norjaan. Tähän aikaan vuodesta mikään ei voita kevätlaskuja ja -aurinkoa!
Mikaela @mizdisch