
Viikonloppu Rukalla oli hyvä lähtölaukaus talveen 18/19! Kallen kanssa hymy oli herkässä Saaruan rinteessä.
Hyvää alkanutta laskukautta Hujasen matkassa -blogin puolelta! Saavuimme Rukalle Suomen laskukauden avaukseen perjantaina 5.10. Mukana olivat Pälkäneen Suurvisiiri Ville Vuori ja vierailevat tähdet Tampereelta, eli Eero Haukkala ja Henri Haikka. Tunturissa törmäsin moniin tuttuihin ja kaikki olivat todella innoissaan talvesta ja laskemisesta. Tunnelmaa nosti erityisesti avauspäivän lumisade, mikä sai lokakuisen päivän tuntumaan mukavan talviselle.
Avajaispäivän kruunasi puolen päivän aikaan alkanut lumimyräkkä
Rukan reililinja tuli tutuksi viikonlopun aikana. Kuvassa Kalle Kutvonen
Lauantaina oli kiva jatkaa laskemista ja tuntuman hakemista pitkän tauon jälkeen. Laskeminen tuntui hyvälle, ja reilien päällä horjumisen ja huojumisen jälkeen rohkaistuin kysymään Redlinefilmsin kuvaajamaestro Henkan ottamaan pientä videopätkää 🙂
Iso osa laskukavereistani on enemmän tai vähemmän parkkilaskijoita, minua kymmenen vuotta nuorempia ja valovuoden edellä niissä taidoissa. Se on siis hyvä lähtökohta oppia uusia asioita ja tukee myös monipuolisuutta laskijana. Erityylistä laskemista on muutenkin hyvä kokeilla ja ottaa olosuhteista irti kaikki mahdollinen. Rukan kaksi varastolumella tehtyä rinnettä tarjosivat riittävästi tekemistä koko viikonlopulle.
Ville kesyttämässä reilejä Ruka Parkissa
Rinnelaskupäivään saa hyvin vaihtelua myös kokeilemalla erilaisia suksia, joita Rukan demopäivässä oli mahdollista testailla. Itse odotin innolla Atomicin Bent Chetler 100mm suksea ja sain sen testialueelta kokeiltavaksi. Suksi on monipuolinen ja soveltuu All Mountain- käyttöön leveytensä ja ominaisuuksien puolesta todella hyvin. Minulla on tarkoitus tehdä siitä randosuksi kevyellä siteellä talven tulevia reissuja varten.
Toinen odotettu uutuus Atomicilta oli uusi Shift -side, joka on noustessa pinniside Dynafit- inserteille ja laskuasennossa se muuttuu perinteiseksi alppisiteeksi. Side on maailman ensimmäinen, joka tarjoaa täydet touring ominaisuudet ja alppisiteen laskuominaisuudet samassa paketissa. Atomicin brändilähettiläänä pääsen testaamaan näitä välineitä tositoimissa ja kirjoittelen niistä pian, kunhan pääsen isompiin mäkiin!
Kyyditys onnistui kätevästi non-stop kuljetuksilla Rukan kylältä mäkeen
Ville nautiskelemassa lumisateesta
Lauantaipäivän kruunasi illallinen Pizzeria Rukan maistuvien ruokien äärellä. Paikalla oli iltaa isännöimässä Jari Kauppinen Atomicin edustajana, Kimmo Skipe Oivo vierailevana tähtenä, Rukakeskuksen markkinointijohtaja Jenni Ihatsu ja Rukan hiihtokoulun johtaja Maaria Pieviläinen. Pääsimme tutustumaan myös lumilautailun maajoukkuetähteen Carola Niemelään, joten ilta oli todella mielenkiintoinen!
Kiitoksia koko porukalle hauskasta illasta ja hyvistä keskusteluista!
Talven suunnitelmat ovat tällä hetkellä levällään, kuin Hujasen eväät, mutta onneksi on aikaa miettiä rauhassa eri vaihtoehtoja. Jos lumitilanne Norjassa jatkuu hyvänä, olisi kiva päästä perinteiselle kaamosajan reissulle Norjaan. Myös Lapin tunturit kutsuvat heti, kunhan talvi tulee pohjoiseen kunnolla. Viime talven reissut vuorien ja fonduen luvatussa maassa jättivät kipinän Alpeilla laskemisesta, joten jotain hyvää on varmasti tulossa. Kuulemisiin ja hyvää laskukautta kaikille toivottaen
-Hujanen
Lisää kuvia ja fiiliksiä Instagramissa:
1: Monot puristavat, ai että sattuu!
2: Oispa kantit!
3: Kiva laskea kun on vähän porukkaa/ei sada vettä/sataa vain vähän/sataa lunta/on kavereita mäessä