Uuden vuoden jälkeen suuntasimme Ylläkselle, jonne sääennuste lupaili paukkuvan puoleisia pakkasia. Edellisessä postauksessa jätin kertomatta, kuinka hienosti matka oli lähtenyt käyntiin noin laskujen ulkopuoliselta osalta. Lähdimme siis matkaan jouluna ja välipäivät vietimme Pyhällä. Ensimmäiseen viikkoon mahtui mm. hajonnut auton etujousi (todellisuudessa kaksi, mutta se selvisi vasta korjaamolla), säpäleinen ja vuotanut iskari ja yksi puhjennut rengas. Lisäksi töitä oli kasautunut ja läppäri vaati huomiotani.

Todistusainostoa siitä, että haikkireissulle lähdettiin vielä pimeän aikaan. Etupenkillä itse ja pupu, takana Riitta ja Juuso

Saavuimme Ylläkselle maanantaina 2.1. ja jo keskiviikkona piti olla noin -30 °C pakkasta. Olimme päättäneet kiivetä vähintään yhtenä päivänä lähialueella, joten hieman hätiköiden päätimme, että teemme niin tiistaina, jos myöhemmin onkin sitten turhan kylmä. Kesänkitunturi oli lähellä ja siitä löysimme helposti riittävästi tietoa lyhyttä retkeä varten. Sinne siis!

Kesänkijärven parkkipaikka

Lähdimme aamusta liikkeelle, tosin vasta yhdeksän jälkeen, sillä osa porukasta tarvitsi vuokravälineitä. Vuokraamossa meille kerrottiin että Kesängin huipulta oli vyörynyt lunta (etelän puoli, jonne olimme menossa) eikä ylhäällä ollut tarpeeksi lunta laskettavaksi. Tätä kirjoittaessani mietin, pitäisikö perua edellisen postauksen sanoja siitä, miten helppoa Suomessa on lähteä offarireissulle sen kummemmin suunnittelematta. En kuitenkaan tee sitä, koska mikään ei mennyt täysin pilalle vaan haikkireissu tuli lumitilanteesta huolimatta heitettyä. Skinnailemaan oli siis niin kova halu, että päätimme kiivetä Kesänkiä niin ylös kuin se vaikuttaisi järkevältä ja laskea sitten lähinnä metsäpätkää, mikä sopi itselleni varsin hyvin, sillä olin sopinut puhelinkonferenssin iltapäiväksi.

Kesänki tunturi, taustalla Ylläs. Kuva:Juuso

Puuraja saavutettiin aika nopeasti ja harkittiin saman pätkän kiipeämistä useampaankin kertaan. Kuva: Juuso

Reissu onnistui ilman kummempia kommelluksia ja laskukin oli vähintään kohtuullinen, ellei jopa hauska. Aikaa meni tuskin kahta tuntia ja ehdin ajoissa kokoukseen. Muut jatkoivat päivää nousulla Luosun puolelta Ylläksen päälle, lähtien kapuamaan näköalapaikan parkkikselta. Sekään reissu ei mennyt täysin kuten toivottu. Tuuli oli turhan kova ja puurajan jälkeen lunta ei ollut riittävästi vaan kivet paistoivat. Tiesimmehän me, että Ylläs on tuuliherkkä ja että pehmeä lumi ei kauaa huipulla pysy, joten kukaan ei ihmeellisemmin asiaa harmitellut, vaikka päivä kokonaisuudessaan ei ollutkaan menestys.

Pakkaspäivät olivat superupeita, maltillinen tuuli ja Lapin parhaat maisemat

Reissun loput päivät pysyttelimme keskuksessa (emme kuitenkaan pelkästään hoidetuilla rinteillä, joten välineet saatiin taas naarmujen puolesta huoltokuntoon) ja yhtenä päivänä kävimme myös Levillä. Pakkasen pelko osoittautui täysin turhaksi, kun kylän -30 vaihtui ala-asemalle tultaessa -20:een ja huipulle päästessä mittari näytti enää -14 °C. Kovien pakkasten aikana myös tuuli huomattavasti vähemmän ja maisemat olivat uskomattomat. Viikonloppua kohti lämpötila nousi ja tuulikin yltyi. Tähän aikaan vuodesta Lapissa on usein kova tuuli, mikä rajoittaa huipulle menevien hissien kulkemista. Yhtenä päivänä onnistuimme jopa jäämään jumiin väärälle puolelle tunturia, kun huippuhissi suljettiin lounastaukomme aikana. Tuulettomana päivänä, kun Ylläs näyttää parhaat puolensa, se on ehdottomasti mielestäni Suomen parhaimpia hiihtokeskuksia.

Jatkuvasti piti olla puhelin kädessä kuvaamassa, koska tuo kaamosaurinko on vain upea. Hauskasti napattu kuva, kun pupu naamioitui lyhtykalaksi… Kuva: Juuso

Viimeisenä laskupäivänä sattui lumivyöry Kesänkitunturin pohjoispuolella, missä yksi ihminen loukkaantui lievästi (lähde mm.), mutta ilmeisesti tapahtuma ei kuitenkaan ollut ihan yhtä järkyttävä kuin mediassa annettiin ymmärtää… Otetaanpa tapahtuma nyt kuitenkin vakavasti, koska miksei? Olen käynyt useaan kertaan erilaisilla lumivyörykursseilla ja kertaan mielellään vuosittain. Kyllä tuli tyhmä olo vyöryuutisen jälkeen, koska olin jättänyt vyöryrepun etelään, en vahingossa vaan harkiten. Ja ylipäänsä siitä, miten vähän olimme huolissamme vyöryistä. Toki emme menneet erityisen jyrkkiin paikkoihin ja tsekkasimme kyllä ilmatieteenlaitoksen vyöryennusteen. Jokainen paikka pitäisi kuitenkin arvioida tapauskohtaisesti ja ihan turha jättää omistamiaan välineitä pois reissusta vaikka niiden kuvittelisi olevan turhia. Osa porukastamme oli liikkeellä myös ilman piippareita. Luvattakoon nyt tässä julkisesti, ettei niin enää koskaan tapahdu.

Kuva: Pupu (eli Tuomas)

Ensimmäisellä vyörykurssillani nelisen vuotta sitten todella kokenut vuoristo-opas sanoi, että ei Suomessa käytännössä voi sattua vyöryjä (erotettu kontekstista ja oletan, että hän tarkoitti isoja tappavia vyöryjä). Tarpeeksi jyrkkiä rinteitä on vähän ja ne ovat lyhyitä, joten Suomessa ei ole yhtä vaarallista kuin maailmalla. Totta tai ei, tällainen suhtautuminen on varsinkin aloittelijalle omasta mielestäni jokseenkin vaarallista. Mieluummin liian varovaisesti ja huolellisesti, eiköhän siten satu vahinkojakin pienemmällä todennäköisyydellä.

Vastoinkäymisistä ja omasta tyhmyydestä huolimatta pidän tätä kauden tokaa reissua Lappiin todella onnistuneena, katsokaa nyt vaikka näitä kuvia! Ja kotiin palatessa loputkin Salomon-tuotteet odottivat postissa noutoa. Ehkä kerron niistä seuraavalla kerralla vähän lisää!

Pysytään lumella, Mikaela @mizdisch