Välitilinpäätös

Terkut Hujasen matkasta Sveitsistä! Kuva: Sara Kangas-Korhonen

Kirjoittelen blogipostausta Vissoien kämpän aurinkoiselta terassilta. Tämä laskukausi on omalla kohdalla erittäin tärkeä kahdesta syystä. Olen ensimmäistä kertaa pidemmällä alppireissulla puolisoni Jonnan kanssa ja tänä talvena tulee täyteen kymmenen vuotta aktiivista vapaalaskua. Siksi halusinkin avata omaa matkaani lajin parissa vuodesta 2012 alkaen. Tervetuloa pitkälle memory lanelle!

Alkuvuodet

Laskin lapsena paljon Sonkajärven lähellä olevissa paikoissa, eli Tahkolla ja Vuokatissa. Mäessä saattoi mennä helposti koko päivä, ja kun isäni oli opettanut laskemisen perusteet, pääsin myös yksin mäkeen. Intoa oli reilusti enemmän kuin taitoa, mutta suuremmilta havereilta vältyttiin. Muistan Vuokatissa lyöneeni hampaat polveen kalliohypyn jälkeen. Sylkäistessäni lohjenneen hampaan palasen suusta, ajattelin, että tästä en kertoisi asuntovaunulla! Metsäreittien kiertely ja salaa lumilautailijoille varattuun parkkiin meneminen antoivat suuntaa laskemiselle. Täysi-ikäisyyden jälkeen laskuhommat eivät kuitenkaan kiinnostaneet ja sukset olivat enimmäkseen varastossa. Asia muuttui vuonna 2008 opiskelijavaihdossa Kanadassa. Koululta sai lumiturvasetin, koulutusta ja tellusukset lainaan. Laskupaikkoja olivat Haines, Alaskassa ja Yukonin lähivuoret, joissa 88 millimetrin suksilla pääsin puuterin ja vuoristossa liikkumisen makuun. Suomeen palatessa reissusta ostetut jäähakut olivat kuitenkin mieluisammat työkalut ja opiskelun ohessa tuli käytyä Korouomalla kiipeämässä. Kunnosta pidin huolta juoksemalla ja harrastelemalla erilaisia lajeja, kuten sirkusta! Laskemisen polte oli kuitenkin edelleen olemassa, ja vain odottamassa oikeaa hetkeä.

 

Kerrasta koukkuun

Tapasin Lapin Yliopistolla naisen, jonka laskuinnostus tarttui minuun välittömästi. Tarinat Kuusamosta ja seikkailuista lumella saivat tekemään yhden selkeän päätöksen. Tästä eteenpäin alan käyttämään jokaisen mahdollisuuden kehittyäkseni vapaalaskijaksi.

2012 keväällä takana oli muutama randoreissu Pyhätunturilla ja paljon rinnelaskua Rukalla ja Ounasvaaralla. Itävaltalainen vaihto-opiskelija Marina kutsui minut käymään Innsbruckissa ja tiedossa oli reilu viikon reissu randopainotteista laskua. Laskimme kokeneiden paikallisten kanssa jäätiköillä ja Alppien ylävuoristossa. Tuo reissu oli fyysisesti rankimpia koskaan, eikä takapainoinen laskuasento helpottanut alaspäin menemistä!

Norbertin ja Marinan kanssa mäessä. Viimeiset viisi vuotta Norbert on työskennellyt LWD Tirolissa lumiturvallisuusasiantuntijana

Vuoristossa laskeminen oli mielekkäintä harrastamista, mitä kuvitella saattaa. Olin  ryhmässä enimmäkseen muiden päätösten varassa, mutta Eeva Mäkelän ja Kai Lehtosen lumiturvakurssien ja seikkailukasvatuksen opintojen kautta aloin saamaan kiinni asioista käytännön tekemisellä. Reissun kruunasi Hintertuxissa tehty Hoher Riffler 1600 vertin lasku alas laaksoon. Suomeen palatessa mielessä oli jo Norjan reissu, josta saaliina ei ollut yhtä hyvää laskemista, mutta tekeminen oli enemmän omien päätösten varassa. Tuohon aikaan suunnistus tapahtui paperikartalla eikä haluttu reitti aina löytynyt.

 

 Kruisailua Norjan Storgaltenilla, kuva: Jari Tarpio

Seuraavat pari vuotta menivät lyhyiden 1-2 viikon mittaisten reissujen parissa Alpeilla, Japanissa ja Kanadassa. Reissaaminen ja lentäminen olivat kuitenkin kuormittava tapa harrastaa ja mielessä alkoi olla ensimmäinen pidempi laskureissu.

Paluu Itävaltaan

Ensimmäinen kahden kuukauden mittainen laskureissu vuonna 2015 oli parasta, mitä siihen mennessä suksien päällä oli tapahtunut. Asuimme suomalaisen perheen alivuokralaisena Innsbruckissa ja sieltä käsin suuntasimme aamuisin mäkeen. Laskeminen alkoi kehittyä, kiitos hyvien porukoiden, joissa sai olla mukana!

Isoa ilmaa Itävallassa, kuva: Junnu Laine

Tatteja Zillerissä, kuva Antti Ruohonen

Reissun jälkeen muodostui selkeä käsitys siitä, että laskijana kehitys tapahtuu parhaiten pidemmällä reissulla. Oman työnantajan kanssa onnistui järjestely, jossa kesällä tehtiin töitä eri paikkakunnilla ja talvella oli mahdollista olla pidempi pätkä Alpeilla. Talvia Zillerissä tuli vietettyä vuoteen 2018 asti ja siihen mennessä olin päässyt tutustumaan paljon suomalaisiin ja itävaltalaisiin laskijoihin sekä Innsbruckin alueen mäkiin. Tässä pätkiä noilta vuosilta, kuvaaja Jukka Pehkonen: https://vimeo.com/240441391 

Joelin kanssa Jiehkkevárrilla. Norjan reissut keväällä houkuttivat aina, kun sinne oli mahdollista päästä.

Missä mennään nyt?

Täällä mennään! Zinal, CH. Kuva: Sara Kangas-Korhonen

Viimeiset neljä talvea pidemmän reissun kohteena on ollut Anniviersin laakso, josta omat lempparimäet ovat löytyneet. Monipuolisen kuvan alueen laskumahdollisuuksista saa Elias Hendersonin täällä 2019 kuvatusta laskuleffasta: https://vimeo.com/347660340

Sitten asiaa tämän vuoden reissulta:

Viimeisen kahden vuoden aikana suurin osa mäkipäivistä on mennyt Blumin kanssa ja tulevaisuutta varten on suunnitteilla paljon lisää!
Jonnan kanssa metsäpyydalla!

Alpeilla aloittelijoiden kanssa?

Pohdin otsikon aihetta ennen reissua, koska mukaan oli lähdössä aktiiviuran lopettanut pyöräilijä Antti Kuitto ja oma puolisoni Jonna Monto. Olimme samalla porukalla käyneet viime keväänä Kilpisjärvellä, jossa homma toimi loistavasti. Tiesin kuitenkin varmaksi sen, että täällä laskemisesta tulisi haastavampaa ja tärkein tavoite olisi laskea porukalla turvallisesti ja niin, että homma olisi kaikilla mukavaa. Tässä onnistuttiin tähän mennessä erittäin hyvin! Antin laskemisen edistyminen on ollut huomattavan nopeaa ja saa kokeneetkin laskijat ihmettelemään, miten vuosi sitten aloittanut, voi laskea noin hyvin!

https://www.instagram.com/p/CZl0s6wAN8T/

Olen ollut enemmän, kuin tyytyväinen siihen, miten oma puolisoni on haastanut itseään ja  kehittynyt nopeasti vuorilla liikkujana ja laskijana:

Jonna Shredaamassa, itse kameran takana

Kaikista eniten kiitollinen olen Blumille, jolla on minua parempi ymmärrys vastaavan ryhmän kanssa toimimisesta niin, että jokainen saa hyvän laskupäivän. Voi kuulostaa helpolle, mutta ei sitä ole. Mäkien suunnittelu niin, että on olemassa hyvää vetoa kokeneimmille ja vähemmän jyrkkää vähemmän kokeneille on yksi hyvä lähtökohta. Olemme kuitenkin alkaneet löytää porukalla tekemistä, missä kaikki laskevat suurin piirtein saman feissin alas, mutta omasta kohdasta niin, että näköyhteys säilyy ja turvallisuus on huomioitu, jos jotain sattuu. Todellinen esimerkki tästä saatiin eilen, kun laskin kolmantena alas mukavan viettävää, mutta lyhyttä seinää alas ja hypyn jälkeen laukaisin ensimmäisen laattalumivyöryn laskiessani. Nopean reagoinnin ja hyvän ryhmätoiminnan ansiosta vältyimme vahingoilta.

Kuva: Jan-Erik Blombergin kotialbumi

Jatkosuunnitelmat

Jos jaksoit lukea tänne asti, olet luultavasti ollut mukana Hujasen matkassa mäessä, afterilla tai molemmissa. Tekisi mieli kiittää isoa määrää ihmisiä tähän asti kuljetusta matkasta, mutta tosiasia on, että laskemisen polte on todella kova ja tätä tullaan tekemään niin pitkään, kuin se on mahdollista. Kiitos jokaiselle matkassa olleelle tähän mennessä! Oma tunne on vahvasti se, että tärkeintä ei ole vain oma tekeminen, vaan nautin suuresti laskukavereiden onnistumisista ja hyvästä fiiliksestä riippumatta siitä, missä mäessä ollaan painovoimaa uhmaamassa!

Seuraavassa kirjoituksessa vähän tarkemmin sisältöä mäkihommista tältä reissulta. Somesta voi seurata porukan tekemistä myös: Leevi, Blumi, Jonna, Jani

Peukut pystyyn lumisateille ja ensi kertaan!

 

---

Loppuun visa: Ensimmäisenä oikein vastannut voittaa yllätyspalkinnon!

• • Kenen suomalaisen riiraiderin sanonta?

“GAME IS GAME”=…………..?
“AINA LÖYTYY HYVÄÄ SIIVUU”=…………?
“PPPRRR, PPPRRR”=…………?

• Hujasen matkassa blogin kirjoittajan auton lempinimi=………….?

Vastaukset instagram viestillä @jhujanen