Ultralight – Pilgrimage to Konya, osa 1

Vieraskynä
Julkaistu: 3/22/2019

Jari Virman vaelsi lähes 600 kilometrin reitin ottomaanien sydänmaiden halki, Istanbulista Konyaan keväällä 2018. Tässä blogikirjoituksessa hän kertoo valmistautumisestaan matkaan, kokemuksistaan tien päältä sekä matkastaan jälkeenpäin. Vaellukseen pohjaava teatteriesitys Tie Konyaan esitetään Kansallisteatterissa 26.4.-7.9.2019. 

Mistä idea lähteä vaeltamaan Turkkiin sai alkunsa?

Koko idea lähti liikkeelle siitä, että suunnittelimme ystäväni Ari-Pekka Lahden kanssa Suomen halki kävelemistä E10-nimistä reittiä pitkin, joka kulkee Nuorgamista Itämeren yli Saksaan ja siitä Välimerelle. Meidän oli tarkoitus kävellä se Suomen pätkä Nuorgamista Helsinkiin. Olen kulkenut Suomessa sen verran paljon ja tuntui, että tämä maa oli useasti kuljettu ristiin ja läpi. Siinäpä alettiin sitten miettimään muita kohteita, joista yksi oli Espanjan halki kulkeva, huippusuosittu katolilainen pyhiinvaellusreitti Santiago de Compostela. Toinen vaihtoehto, jota pyörittelimme mielessämme, olisi kulkenut Aasian läpi Tokioon, jonne olisin kävellyt elokuvajuhlille ja saapunut punaiselle matolle smokki päällä. Yksi astetta villimpi idea oli myös sellainen, että olisin lähtenyt liikkeelle Tallinnasta kaksikymmentä euroa taskussa ja katsonut, miten tie johdattelee Istanbuliin. Koska pointtina ei ollut niin sanotusti luonnossa selviytyminen, vaan enemmänkin henkisen matkan tekeminen, niin lopulta sitten sekin karsiutui pois.

Out beyond ideas of wrongdoing and right doing

there is a field.

I’ll meet you there.

When the soul lies down in that grass

the world is too full to talk about.

Ideas, language,

even phrase ”each other”

 doesn’t make any sense.

Sen jälkeen törmäsimme ystäväni kautta 1200-luvulla eläneen dervišširunoilija, Mevlana Rumin runoon, joka puhutteli meitä molempia. Seuraavaksi saimme kuulla Evliya Çelibi-pyhiinvaellusreitistä, joka oli saanut nimensä 1600-luvulla eläneen ottomaaniseikkailijan mukaan, ja joka kulki niin ikään ottomaanien sydänmaiden halki Istanbulin liepeiltä Iznikistä, Kutahyan ja Afyonkarisiharin kautta Simajeviin. (Tämä reitti kuljetaan usein vaeltaen hevosella)

Reitti alkoi vähitellen muodostumaan. Ja kun löysimme hieman lisätietoa reitistä ja runoilijan liikkeistä, reitti tarkentui entisestään Istanbulista Konyaan, kaupunkiin, jossa sijaitsee Rumin hauta. Loppujen lopuksi tie Turkkiin ja reitti maan sisällä löytyi useiden sattumien ja kuulopuheiden kautta. Keväällä 2018 löytyi sopiva aika tälle vaellukselle, joka kulkisi Turkin maaseudun ja vuoristoisten seutujen läpi. Lähtö koitti vapunaattona.

Miten valmistauduit tulevaan vaellukseen?

Periaatteessa olin jo tiennyt kaksi vuotta, että vaellus tulee tapahtumaan, vaikka Evliya Çelibi-reitti valikoituikin vasta viime metreillä. Joten olin jo valmistautunut henkisesti siihen, että tämän pituisen vaelluksen vauhdin pitäisi olla tietoinen, hillitty ja eteenpäin menevä. Kraanavesimaailmasta lähteminen, jossa kaikki pelaa sähköllä, vaikuttaisivat päivärutiineihini useiden viikkojen ajan. Luin muutamia kirjoja pidemmistä vaelluksista, mutta viimeisenä vuotena en enää valmistautunut insinöörimäisellä otteella matkaan vaan koetin putsata mielen niin, että voisin kokea vaelluksen sellaisenaan. Pyrin poispäin siitä, etten lähde matkaan niksipetterinä insinöörihattu päässä, pyri jotenkin ratkaisemaan sitä reittiä valmiin suunnitelman sekä excel-taulukon kanssa.

Olin keväällä töissä Lapissa, ja se avasi mahdollisuuden testata vaelluskamoja ei olosuhteissa. Pääsin onneksi ajamaan varusteet sisään Ivalossa ja Utsjoella. Testasin optimaalisen pakkauksen, säädöt sekä karsin kaiken ylimääräisen varusteet/painon. Varusteet hakivat alussa luonnollisesti hieman paikkaansa, kengillä kävelin n. 150km ennen reissua. Vesihuolto oli ehdottoman tärkeää saada pelaamaan tien päällä. Loppujen lopuksi en treenannut yhtään fyysistä kuntoani tätä reissua varten. Alunperinhän oli suunniteltu, että tehtäisi rasva-ainemittaukset, katsottaisi stressitasot sun muut, mutta kaikki sellainen unohdettiin loppuvaiheessa. Tarkoitushan ei kuitenkaan ollut lähteä suorittamaan reittiä taulutietokone kädessä. Kestävillä Ultralight-geareilla, ja niin että olisin mahdollisimman vähän kiinni tässä mielikuva-teknologia-some-yhteiskunnassa.

Mitä varusteita vaellukselle sitten lähti loppujen lopuksi mukaan?

Pärjäsin loppujen lopuksi erittäin kevyellä ja vähällä varustuksella. Rinkka painoi lentokentän punnituksessa tasan 18kg, ja siitä iso osa oli ruokaa. Osprey Kestrel- rinkkaan (68L) lähti loppujen lopuksi mukaan seuraavat varusteet:

LOWA CAMINO GTX vaelluskengät

Komperdell C3 carbon power lock vaellussauvat

Hillenberg Enan teltta

Therm-a-rest NeoAir lite L makuu-alusta

RAB neutrino 400 (lämpötila vaihtelut ovat useita kymmeniä asteita vuoristossa toukokuussa)

MSR Reactor keitin ( kaasu vasta Istanbulista)

FJ Keb Gaiter housut ( saa lahkeet pois)

Marmot Precip kuoritakki

GARMIN 64S GPSMAP + turkin kartat

RAB Borealis sekä Nexus takit

Glorify G2 my shiny aurinkolasit ( särkymättömät ja kestää muutenkin kovaa ajoa)

Osprey 3l Hydraulics ( sekä irtovesipullo, jossa suodatin)

Kymmenen päivän edestä kuivamuonaa (lisää vain vesi) joka vuorokaudenaikaa varten, kahviboostereita, energia ja proteenipatukoita 40kpl

Merinovillaisia boxereita, aluspaitoja, vaellussukkia (kaikki kolme paria)

Saippua-ja shampooluiskia, laastareita, rakkolaastareita, lääkkeet sekä Ortielieb ensiapulaukku

Leirisandaalit, tuplapuukko, linkkari, otsalamppu, telttalamppu, pattereita, manuaalikartta,hattu, huivi, turkki-suomi sanakirja, ohut kuivabag…

Tämän lisäksi pakkasin rinkkaani mukaan myös viisiosaisen perhovapani (ilman vapaputkea), kelan, valikoidut perhot, siiman sekä nauhurin, jonne tallentaisin ajatuksia matkan varrelta. Teknistä laitteistoa oli mukana GPS-laite, joka näytti Turkin kartan, matkapuhelin, jossa kamera sekä reittipisteet Evliya Çelibi-waylle sekä ison määrän paristoja. Siinäpä ne varusteet pääpiirteissään olivatkin. Ainut, mitä jäi puuttumaan, olivat sadehousut. Mutta olisin kyllä pärjännyt vähemmälläkin varustuksella, tai oikeastaan ruualla. Reitin varrella oli vesipisteitä 2-5 kilometrin välein, ja joka kerta kun pääsin uuteen kylään, ihmiset kutsuivat ystävällisesti luokseen, teetä oli usein tarjolla monesti myös ruokaa. Mukanani kantamani kuivamuona kestikin todella pitkälle ja jakelinkin sitä päivällisen tai lounaan tarjonneille paimenille, pussievääni lähinnä naurattivat ihmisiä.

Millaiset lähtöfiilikset sinulla oli?

Kun se H-hetki läheni, niin kyllä siinä oli vähän sitä fiilistä, että onko tässä taas mitään järkeä. Mutta kiekko oli jo tiputettu ja vasta ykköserä käynnissä, ei siinä sit ollu aikaa herkistelylle tai kysymyksille, että onko tässä järkeä: tuloksen näkisi vasta pillin vihellyksen jälkeen. Tottakai se latautuminen oli voimakasta, ja siinä oli myös sitä, että näytän itselleni ehkä muillekin, että pystyn viemään tämän maaliin. Vähän ennen lähtöä tuli valtava pelko siitä, että miten jaksan vaeltaa sen reitin, kun en ollut tehnyt oikeastaan mitään urheilullista treeniä edeltävään vuoteen. Ja että jos en jaksa fyysisesti, niin miten minä jaksan sen henkisesti. Onneksi ne pelot osoittautuivat täysin turhiksi.