Turvallinen retkeily lähtee terveestä asenteesta

Turvallinen retkeily kuulostaa varmasti monen korvaan itsestäänselvyydeltä. Olemme Suomessa erittäin onnekkaita, sillä täällä retkeily on yleistäen todella turvallista. Meillä ei ole juuri rikollisuutta, ei vaarallisia eläimiä tai kasveja ja meidän maastokin on pääosin helposti ja turvallisesti kuljettavaa. Mielestäni aihe on kuitenkin erittäin tärkeä ja kirjoitan muutaman ajatukseni tässä kirjoituksessa.

Usein huomaa ihmisten pelkäävän uusia asioita ja myös sellaisia, jotka eivät oikeasti ole vaarallisia. Ensimmäinen vaellus erämaa-alueella voi tuntua erittäin jännältä ja vaaralliselta, mutta kun sitä miettii joskus muutaman vuoden päästä kokeneempana, huomaakin, että eihän siellä nyt niin vaarallista oikeastaan edes ollutkaan. Tämä tapahtuu myös usein toistepäin. Tämä ilmiö tunnetaan seikkailijoiden kesken termillä: valheellinen turvallisuuden tunne.

What you don’t know, you don’t know

Koskimelontapiireissä käytetty sanonta perustuu siihen, että teet jotakin asiaa, missä et tunnista riskejä, ja luulet kaiken olevan turvallista. Elät turvallisuuden tunteessa, joka ei ole kuitenkaan todellinen.

Koski”melontaa” Grand Canyonin The Horn Creek Rapid -kosken pauhuissa.

Kun vaellukset alkavat muuttumaan seikkailuiksi ja pelkkä poluilla tallustelu saa uusia lajeja rinnalleen, on tärkää selvittää itselleen uuden lajin riskit ja turvallisuuskäytännöt. Koskimelonnassa on omat riskinsä, joita ei tiedä, ellei joku niitä kerro. Muita vastaavia asioita on esimerkiksi lumiturvallisuus tuntureilla/vuorilla ja jäiden turvallisuus retkiluistelussa. Nämä ovat asioita, joita kannattaa opetella kursseilla, ja liikkuminen vaarallisissa olosuhteissa on hyvä tehdä tutulla osaavalla porukalla.

Gear is great. Knowledge is better. Training and experience are the best!

Tämäkin hokema on varmasti tuttu monelle seikkailijalle. Pidän tästä sanonnasta, koska se kertoo jo lähes kaiken tarpeellisen. Ensinäkin varusteet on hyvä olla kunnossa, jo pelkästään rikkoutunut tai muuten huono varuste saattaa aiheuttaa vaaratilanteita. Tässä kuitenkin enemmän viitataan siihen, että turvallisuusvälineet ovat mukana matkassa.

Kuitenkin turvallisuusvälineet eivät itsessään auta lainkaan, jos niitä ei osata käyttää. Kun riskit tiedostetaan, niitä osataan välttää ja joitakin riskejä ja niiden seuraamuksia voidaan pienentää lajiin sopivilla turvallisuusvälineillä. Retkiluistelussa, vapaalaskussa, kiipeilyssä ja koskimelonnassa on esimerkiksi omat käytäntönsä minimivälineistöksi AINA, kun lajia harrastetaan.

Haastavimmissa lajeissa ei riitä, että käydään aloittelijakurssi ja sitten vain harrastetaan lajia ja leikitään, että olemme nyt turvassa. Pelastusharjoituksia pitää tehdä säännöllisesti harrastuksen yhteydessä ja kursseja kannattaa uusia niiden suosituksien mukaisesti, kun ne vanhentuvat. Kokemus on erittäin tärkeä tekijä riskejä kartoittaessa, niitä pienentäessä ja varsinkin kun ollaan tilanteessa, jossa pitää suorittaa pelastustehtäviä.

Minulle turvallisuus on kunnia-asia ja itsestäänselvyys, mikä kuuluu vakavasti otettavan seikkailijan työkalupakettiin. Turvallisuusharjoittelu on mielestäni yksi lajien hauskimpia asioita ja tekee asioista mielenkiintoisempia ja seikkailullisempia. Mikäs on sen hauskempaa, kuin hyppää uimaan isoon koskeen ja kaveri voi kokeilla samalla heittää köyttä ja poimia sinua ylös joesta.

Äldsjuhka-joki lähellä Ruotsin Hemavania.

Minulla alkoi suurin kiinnostukseni turvallisuusasioihin, kun olimme melontavaelluksella Ruotsissa lähellä Hemavania. Erään tapahtumaketjun  seuraamuksena kaaduin helpossa koskessa, juuri ennen suurta vesiputousta. Onnistuin tarrautumaan viimeiseen kiveen ennen putousta ja pelastauduin rantaan, kun packraftini kulkeutui vesiputoukseen ja rinkkani jatkoi matkaa vielä useamman kilometrin pitkin kivikkoisia isoja koskia ja putouksia.

Kävin tapahtumaa kauan läpi mielessäni ja löysin paljon virheitä, joita olimme tehneet, mutta emme edes silloin tajunneet toimineemme väärin. Kuten yleensä, tämä tapahtuma oli monen pienen tekijän summa, joka meinasi saada surullisen lopun.

Melontavaelluksella Ivalojoella – ajolinjojen suunnittelua.

Teimme viime vuonna melontavaelluksen läpi kahden erämaa-alueen ja yhden kansallispuiston ja meloimme käytännössä läpi Ivalojoen. Joki oli meille kohteena helppo, mutta suhtauduimme turvallisuuteen isolla kunnioituksella. Usein on tullut huomattua, kun ollaan helpommassa kohteessa ja ei ota asioita tarpeeksi vakavasti, alkaa onnettomuuksia tapahtumaan.

Ihmetykseksemme kaikki tapaamamme muut melojat menivät ilman kypärää, kuivapukua tai näkyviä heittoköysiä. Meillä ne ovat vakiovarusteita aina, kun liikumme joella, jossa on koskia.

Tapasimme yhden erittäin kokeneen kajakkimelojan, joka sai meihin lopulta päivän etumatkan. Hän oli kaatunut lähellä Kultalaa ja kastanut kaikki varusteensa ja oli autiotuvan vieraskirjaan kirjoittanut tapahtumat ylös, ja me pudistelimme päätämme sitä lukiessamme. Kokemuskaan ei ole avain onneen, jos asenne ei ole kohdallaan.

Kirjoitinkin jo aiemmin vaelluksen suunnittelemisesta, jossa oli yhtenä työkaluna riskitaulukko. Taulukon kautta saa alkuun ajatukset kuntoon, mutta usein kokemuksen kartuttua osaa miettiä riskejä ja niiden seuraamuksia ilmankin.  Turvallisuus on usein vain järkeistetty tapa ajatella ja toimia. Turvallisuus on asenne.

Turvallisia seikkailuja!