Road trip kohti kaamosta

Monet ihmiset haluavat viettää joululomansa lämpöisessä ja aurinkoisissa maisemissa, mutta me päätimme viettää joulukuulle osuneet kaksi viikkoa Ruotsin Lapissa ja käydä katsomassa miltä kaamos näyttää vuoden pimeimpänä päivänä.

Matkaan lähdimme reissupakullamme jonka aikaisemmat reissut ovat suuntautuneet välimerelle ja Turun saaristoon, joten talvinen koitos oli siis uutta myös pakullemme. Varustauduimme reissuun Marmotin Never Summer untuvamakuupusseilla, sängyn alla laitettiin lisäeristelevy ja vaatteina meillä oli Sastan sarkavaatteet. Lisäksi meillä oli toki retkeilykampetta ja muita yleisiä auton hajoamisen kannalta hyödyllisiä asioita, näistä pientä listaa alempana.

Ajoimme Helsingistä Vaasaan, Vaasasta menimme lautalla yli Uumajaan, josta ajoimme kohti Hemavania. Olimme liikkeellä offsesonkina, joten laskettelun sijaan otettiin sukset alle ja hiihdettiin noin 15 km matka pitkin Kuninkaantietä Viterskalstugetille. Valoisan ajan pituus oli noin viisi tuntia ja mökille päästyämme alkoivat tähdetkin loistaa, noin tunnin ehdimme niistä nauttia ennen kuin lumimyräkkä ympäröi meidät. Lämmiteltiin mökkiä, syötiin ja nautittiin täydellisestä eristäytymisestä. Seuraavana päivänä hiihdettiin takaisin Hemavaniin ja jatkettiin autolla matkaa kohti Abiskoa.

kuva3

Hemavanista Abiskoon kuljettiin muutama päivä ja matkalla saatiin nauttia revontulistakin, Pohjoiseen päästyä keli hieman huononi, mutta päästiin silti nauttimaan kaamoksen upeista väreistä. Kaamos ei ollut lainkaan pimeä tai harmaa vaan mielettömän kaunis. Vuoden pimein päiväkään ei tuntunut ulkona vietettynä yhtään pahalta. Viihdyimme Abiskossa useita päiviä ennen kuin lähdimme ajelemaan takaisin etelään.

kuva8

 

Parin viikon aikana tuli nukuttua puolet reissusta autossa ja puolet muissa majoituksissa. Autossa talvella nukkuminen oli yllättävän helppoa ja listattiin muutamat vinkit yleisesti talvista autoreissua varten:

– Tarkasta autosta akun kesto, nesteet (pakkasenkestäviä), valot, renkaat, lämmitys, sekä yleisesti, että kaikki kunnossa. Lisäksi on hyvä olla mukana lukkosula, käynnistyskaapelit, huomioliivi ja perus työkalut.

– Varaudu pahimpaan, autoon mukaan vilttiä, makuupussia, snäksejä,    pussiruokaa ja jotain millä sen saa valmistettua esim. retkikeitin, otsalamput,  termari, tulitikut, ensiapupakkaus ja lämmintä vaatetta.

– Autossa nukkuessa kannattaa rullata ikkunat auki, sillä auton sisälle  kerääntyvä kosteus saa kylmän tuntumaan vielä kylmemmältä ja myös auton  jäätymään umpeen. Makuupussit kannattaa pöyhiä ennen nukkumaanmenoa ja  heittää sisälle aamuiset vaatteet.

– Kaikki mikä voi jäätyä myös jäätyy, vesi siis kannattaa iltaisin keittää termariin  ja sujauttaa makuupussin pohjille, jotta on aamulla nestemäistä vettä. Ruokien kanssa tämä on myös hyvä ottaa huomioon.

– Kylmyyskin on oikeasti vain asenne ja varustekysymys. Kannattaa panostaa  villaan, untuvaan ja oikeasti lämmittäviin materiaaleihin joita pukee sopivina  kerroksina päälle jos haluaa pysyä lämpimänä. Öisin voi pitää merinovillaista  aluskerrastoa eikä kannata unohtaa villasukkia. Paikoilleen ei myöskään  kannata jäädä vaan heti aamulla ylös ja aamiaista puuhastelemaan, sama  homma myös auton pysähdyttyä.

– Suvi / www.suvihoyden.com / Pakureissut @vwnorthvan / Muut @dtlsuvi

kuva10

Kategoria:
Julkaistu: 9.3.2017Muokattu: 28.10.2020