
Ulkoilu on mahtavaa, ja vielä parempaa siitä tulee, kun lähtee ulos oman perheen kanssa! Lapset eivät aina osaa arvostaa luonnossa liikkumista samoin kuin aikuiset, siksi onkin tärkeää lähteä ulkoilemaan yhdessä lasten kanssa, sen sijaan, että vain pyytäisi lapsia menemään ulos.
Alakouluikäisten lasten kanssa pystyy tekemään ulkona jo kaikenlaista, aikuisellekin haastavaa ja mukavaa puuhaa. Tässä jutussa esittelemme kolme hyväksi todettua koko perheen aktiviteettia ulkona.
Polkujuoksu on varsinaista hyvän mielen liikuntaa ja mitä mainioin tapa tutustua lähimetsiin. Polkujuoksu onnistuu hyvin lasten kanssa, kun menosta karsitaan pois kaikki turha suorittaminen ja aikatavoitteet. Vähän omasta ja lasten kuntotasosta riippuen voitte aloittaa esimerkiksi kävelyn ja juoksun vuorottelulla, näin totutellen polkujuoksuun.
Monet lapset ovat luonnostaan kiinnostuneita hyppelystä ja kiipeilystä luonnossa, eli toisin sanoen parkourista. Yhdistäkää polkujouksuun parkouria niin lapsilla säilyy mielenkiinto ja samalla aikuisenkin koordinaatiokyky paranee! Perhelenkkien ei tarvitse olla kovin pitkiä, kahdesta kolmeen kilometriä on alkuun oikein hyvä pituus. Säännöllisesti tehtynä polkujuoksu joka tapauksessa kohentaa yleiskuntoa, tasapainoa ja kehonhallintaa niin lapsilla kuin aikuisillakin!
Varusteiksi polkujuoksuun käy ihan tavalliset ulkoilu- tai lenkkivaatteet mitä kotoa löytyy. Jos kuitenkin varusteiden päivitys olisi paikallaan, meiltä löydät sopivia juoksuvaatteita ja polkujuoksukenkiä aikuisille. Lapsille sopii polkujuoksuhousuiksi esimerkiksi nämä Reiman Hadli housut ja yläosaksi Devoldin tekninen aluspaita sekä Fjällrävenin fleecetakki.
Huomaa myös #minunlähimetsäni -kuvakilpailu Instagramissa! Osallistumalla voit voittaa 150 euron lahjakortin verkkokauppaamme. Katso ohjeet Instagramista ja osallistu 19.4.2020 mennessä.
Geokätköily on aarteenetsintää kartan tai gps-laitteen avulla. Alkuun pääset helposti: luo itsellesi tunnus geocatching.com -sivustolle, lataa sovellus puhelimeesi ja aloita aarteenetsintä!
Geokätköilyn avulla tulee kuin huomaamatta liikuttua ulkona useita tunteja kerrallaan pyörällä tai kävellen. Kätkön löytäminen on aina yhtä jännää ja palkitsevaa sekä lapsille että aikuisille. Varoituksen sana positiivisessa mielessä: geokätköilyyn jää helposti koukkuun ja siksi mukaan kannattaa varata hieman myös evästä ja juotavaa.
Ja miksei voisi yhdistää geokätköilyä ja ihan perinteistä päiväretkeäkin, sillä geokätköjä löytyy kyllä ihan joka paikasta! Päiväretkeen sopivia tarvikkeita, kuten keittimiä, reppuja ja juomapulloja löydät täältä. (HUOM! Linkin takaa löytyvistä tuotteista saat 20% alennuksen vielä 19.4.2020 saakka koodilla retki20.)
Roskia on nykyään kaikkialla ja sekös jos mikä ärsyttää luonnonystävää! Jokaisen vanhemman vastuulla on opettaa lapsille, että roskia ei saa heittää luontoon. Lisäksi jokainen voi itse kantaa kortensa kekoon roskien saamiseksi pois luonnosta ihan vaan keräämällä niitä vapaaehtoisesti. Lapsiperheissä tämän harrastuksen voi yhdistää rahan tienaamiseen: lähtekää yhdessä keräämään roskia luonnosta ja maksa lapselle pieni summa jokaisesta kerätystä roskasta.
Olemme todenneet, että tämä metodi kasvattaa nopeasti myös lapsen päässälaskutaitoa! Roskien keräämisessä yhdistyy helposti ympäristökasvatus ja ulkona liikkuminen, mutta jos oikein innostutte, voitte alkaa harrastaa myös roskien keruun edistyneempää muotoa, ploggingia. Plogging tulee ruotsin kielen sanoista jogging ja plocka upp, ja sillä viitataan roskien keruuseen juoksulenkin yhteydessä.
Bonuksena esittelemme vielä pienen ja helpon yläkropan metsätreenin, jonka voi yhdistää kaikkiin yllä mainittuihin aktiviteetteihin. Polkujuoksu, geogätköily ja roskien kerääminen liikuttavat ennen kaikkea alavartaloa, siksi yläkropan jumppa on välillä paikallaan!
Kun metsässä tulee vastaan sopiva kivi, kaatunut puu tai pururadan varrella esimerkiksi penkki, tehkää lasten kanssa seuraava treeni:
Ennen kaikkea, muistakaa pitää hauskaa yhdessä!