Kaukasus, osa 1 – Kazbek

Kaukasus se on aina kuulostanut paikalta, joka on jossain todella kaukana. Kaukaisissa paikoissa on aina jotain kiehtovaa, joten tänä kesänä yhdeksi kohteeksi valikoituikin tämä Euroopan ja Aasian rajamailla sijaitseva komea vuorijono.

Nykypäivänä matka Kaukasukselle taittuu kuitenkin jo melko ripeästi: aluksi noin viisi tuntia lentokoneissa istumista Georgian pääkaupunkiin Tbilisiin ja siitä vielä muutama tunti autokyytiä vuorten syliin. Illalla lähtö ja aamulla perillä.

Matkalla vuorille. Maisemien kohotessa kohoaa myös fiilis.

Kolmen hengen tiimillämme on kunnianhimoinen suunnitelma: nousta kaksi 5000 metriä korkeaa vuorta eri puolilla Kaukasusta yhdeksässä päivässä. Ensimmäinen kohteemme on Georgiassa lähellä Venäjän rajaa sijaitseva 5047 metriin yltävä Kazbek.

Kazbek on komea, muita alueen huippuja selvästi korkeammalle nouseva lumihuippuinen mäki. Perusreittiä pitkin nousu on teknisesti helppo, mutta tapahtuu kuitenkin railottunutta jäätikköä pitkin, joten perustaidot jäätiköllä liikkumiseen on oltava hallussa. Lisäksi vuoren korkeus, äkisti vaihtuvat säät ja erityisesti kovat tuulet lisäävät haastetta.

Georgialainen ruoka, 10/10!

Tarkoituksemme on Kazbekille noustessa samalla totuttaa kehomme ohueen ilmaan, jotta olisimme sen jälkeen saman tien valmiita nousemaan sitä vielä hieman korkeammalle Elbrusille Venäjän puolella.

Yhdeksän päivän aikataulumme on tiukka, mutta olemme laskeneet, että jos säät sattuvat olemaan suotuisat, on meillä aikaa käydä molemmilla huipuilla. Tämä oli kuitenkin iso JOS. Vuoristossa säät vaihtelevat paljon, eivätkä sääennusteet ole kovin luotettavia muutamaa päivää kauemmaksi; toisinaan eivät sitäkään. Ajattelen, että saisimme olla tyytyväisiä, jos saavuttaisimme jomman kumman huipuista. Molempien saavuttaminen olisi suorastaan riemuvoitto.

Vaellus kohti Kazbekia alkaa Stepantsmindan kylästä, josta matkaa vuoren perusleiriin on noin puolitoista päivää ja korkeuseroa kaksi kilometriä. Perusleirinä toimii vanha vuoristomajaksi muutettu sääasema ympäristöineen. Paikka tunnetaan nykyisin nimellä Betlehemi Hut.

Sää on lähtiessä paahtavan kuuma, reilusti yli 20 astetta. Taivaalla ei näy pilven pilveä ja iso rinkka takaa ylämäessä armottoman hikoilun. Itse Kazbek piirtyy jylhänä ja itsenäisenä taivasta vasten ja suorastaan kutsuu matkaajia luokseen. Fiilis on loistava.

Rinkka selkään ja matka ylös voi alkaa.

Heti alkuun polku nousee parisataa metriä ylös yhdelle alueen kuuluisimmista nähtävyyksistä, 1300-luvulla rakennetulle Holy Trinity Churchille. Pidämme kirkolla pienen tauon ja teemme turistikierroksen sen sisällä. Täytämme myös juomavarantomme, sillä tämä on viimeinen mahdollisuus tehdä se ennen päivän tavoitetta, noin 3000 metrissä sijaitsevaa leiripaikkaa. Vesi tulisi olemaan tarpeen.

Holy Trinity Church

Stepantsminda

Matka ylös pitkin vihreitä niittyjä ja tomuista polkua tuntuu pitkältä. Vastaan tulee jonkin verran Kazbekin tänään huiputtaneita kiipeilijöitä; kaikki vaikuttavat silmin nähden uupuneilta. Nousumetrien karttuessa ympäröivät maisemat kuitenkin vähitellen avautuvat koko komeudessaan ja tästä näystä saa aina uutta virtaa ylämäkeen. On upeaa olla vuoristossa, jossa ei ole aiemmin käynyt.

Jos on valmis kaivamaan kuvettaan, saa varusteensa ylös myös hevoskyydillä. 

Leiri saavutetaan iltapäivän kääntyessä kohti iltaa. Paikalla on useita muita vuoristolaisia, mutta valmiin kivimuurilla suojatun telttapaikan löytää silti helposti. Maha täyteen ruokaa ja kyllä uni maittaa. Olihan hieno ensimmäinen päivä Georgiassa.

Suurin osa päivän ylämäestä takanaEnsimmäisen yön leiripaikka

Ensimmäisen illan vesipiste. Kyllä se pullo siitä vähitellen täyttyy.

Seuraava päivä kohti Kazbekin perusleiriä on lyhyempi. Nousua kertyy noin 600 metriä ja aikaa kuluu muutama tunti. Sää on edelleen kaunis. Ennen saapumista vanhalle sääasemalle on ylitettävä vielä Gergeti -jäätikkö. Kiinnitämme vaelluskenkiin jääraudat ja loivasti nouseva, osittain lumesta vapaa jäätikkö jää nopeasti taakse.

Kyllä se sieltä vähitellen lähenee.

Gergeti -jäätikkö

Jokaisen Kazbekille nousijan on käytävä rekisteröitymässä sääasemalla ennen kuin jatkaa eteenpäin. Alas tultaessa on vastaavasti käytävä “kirjautumassa ulos”. Tähän on ilmeisesti kaksi syytä: halutaan turvallisuussyistä pitää kirjaa kiipeilijöistä ja varmistaa, että kaikki vuorelle nousijat myös palaavat. Toinen syy liittyy siihen, että nousureitti poikkeaa välillä Venäjän puolelle (myös passin numero otetaan ylös).

Vanha sääasema, Betlehemi Hut, Base Camp

Sääasema ympäristöineen on kuitenkin sen verran törkyinen paikka, että päätämme jatkaa vielä vähän eteenpäin ja perustaa leirimme parisataa metriä ylemmäs toiselle telttapaikalle. Ennen lähtöä tiedustelemme kuitenkin viimeisimmät säätiedot.

Tähän asti olemme saaneet nauttia kauniista säästä, mutta se ei kestä loputtomiin. Seuraavien päivien sääennuste on epävakaa: kovaa tuulta, pilviä, vähän aurinkoa ja pari tippaa vettä. Eli sää voi käytännössä olla mitä vaan. Heti seuraava päivä näyttää kuitenkin keskiarvoltaan parhaalta, joten päätämme koittaa huipulle jo ensi yönä. Emme ole akklimatisoituneet vielä kovin hyvin, mutta uskomme, että kaksi yötä yli 3000 metrissä, toinen jopa 3800:ssa, riittäisivät nopeaan pistoon 5000 metriin.

Parisataa metriä base campin yläpuolelta löytyy paljon viihtyisämpi leirytymispaikka.

Yöllä heräämme sovittuun aikaan klo 2.00 ja tarkastamme tilanteen. Navakka tuuli ja täysin nollanäkyvyys. Lyhyen palaverin jälkeen päätämme, että koska sää ei ole varsinaisesti optimaalinen, jäisimme nukkumaan ja totuttelisimme paremmin ohueen ilmaan.

Heti telttaan vetäydyttyäni alkaa ulkokankaaseen käydä kova sateenropina ja saan tyytyväisenä kääntää kylkeä. Noin puolta tuntia myöhemmin herään siihen, kun kirkkaiden otsalamppujen jono kulkee telttani ohitse. Sääasemalta oli lähtenyt joukko ihmisiä ylös. Sää on edelleen huono, mutta näinä hetkinä sitä miettii, olisiko sittenkin pitänyt lähteä ja menettikö nyt parhaan mahdollisuutensa.

Chillailua välipäivänä. Kuva: Veikko Sevrjukov

Vähän ajan kuluttua havaudun pariin kirkkaaseen välähdykseen. Nämä eivät ole otsavaloja. Salamoi! Välähdyksiä seuraa välitön kova jyrinä. Ukkosmyrsky on jyräämässä ylitsemme. Ei kulu kauaa, kun sama otsalamppujono kulkee taas telttani ohi, nyt alaspäin ja lähes juosten. Taas saatan tyytyväisenä kääntää kylkeä kuivassa teltassa ja kääriytyä syvemmälle makuupussiin. Päivän valjettua teemme lyhyitä kävelyretkiä ylemmäs vuorelle ja sääasemalle.

Kovat tuulet Kazbekin yllä.

Seuraava yö, kurkistan ulos teltasta klo 1.00. Tähtiä! Nyt olisi tilaisuutemme. Sääennuste on edelleen epävakaa, mutta huomisesta eteenpäin onkin luvassa täysin toivotonta keliä, joten päätämme yrittää tänään. Tuhti aamupala alle ja menoksi.

Heti teltalta lähdettyämme kuulen sateen alkavan ropista huppuuni. Tähdet ovat peittyneet. Näkyvyys katoaa. No, aamupäivälle ennuste lupasi jopa vähän aurinkoa, joten toivoa on. Nousemme noin 4000 metriin, missä muodostamme köysistön. Tästä alkaa jäätikön railottunut osuus. Ylitämme monia syviä osittain näkyvillä olevia, osittain lumen peittämiä railoja. Edellisten nousijoiden jäljet ovat vielä näkyvillä, joten reittiä yli moreenikasojen ja lumikenttien on helppo seurata.

Pari tuntia myöhemmin tilanne muuttuu. Saavutamme yhtenäisen lumen peittämän laajan jäätikön ja tuuli yltyy kovaksi. Valmiit jäljet ovat pyyhkiytyneet pois aikaa sitten ja alkaa varsinaisen suunnistus, joka on todella haastavaa hommaa laajalla loivasti nousevalla jäätiköllä, lumisateessa ja white-outissa. GPS-piirtää koko ajan jälkeämme, jotta löydämme helposti ainakin takaisin. Lukuisat railot ovat peittyneet petollisiin lumikansiin ja erottuvat vain vaivoin. Muita nousijoita ei näy.

Pari puolalaista katoamassa sumuun. Parivaljakko painelee ylämäkeen jäätiköllä ilman kunnon varustusta. Olemme huojentuneita kun tapaamme heidät jälleen alas laskeutuessa.

Alkuun teemme pienen suunnistusvirheen, jonka jälkeen saamme kurssin oikaistua jälleen lupaavaan suuntaan. Tiedämme olevamme hieman sivussa varsinaiselta nousureitiltä, mutta karkeasti suunta on oikea. Kuljen edellä ja tökin jatkuvasti lunta sauvallani paljastaakseni piilossa lymyävät railot. Kelin ollessa näin karmea tilanne ei ole varsinaisesti nautinnollinen, mutta päätämme jatkaa ainakin jonkin matkaa selkenevän sään toivossa.

Sitten se tapahtuu, ennen kuin oikeastaan ehdin tajuta mitään. Sauva rasahtaa lumikannesta läpi ja huomaan, että edessä on jälleen yksi railo. Siinä samassa rasahtaa myös allani ja tajuan putoavani. Olin huomaamattani kävellyt leveän railon lumikannelle.

Putoan kohtisuoraan alaspäin, en edes osu railon seiniin. Ennen kuin ehdin edes pelästyä, kiristyy kuitenkin köysi ja pysäyttää putoamiseni. Roikun noin puoli metriä railon reunan alapuolella. Alhaalla näkyy vain pimeää. Vaistonvaraisesti potkaisen jääraudat molemmin puolin kiinni reunoihin ja kömyän ylöspäin. Saan pään ja toisen käden railon reunan yli.

Näen kaverini, jotka ovat heittäynyneet maahan ja salamannopealla toiminnallaan pysäyttäneet putoamiseni. Häkeltyneenä päästän ilmoille pari kirosanaa, mutta ennen kaikkea olen onnellinen näistä kavereista, joita ilman tilanne olisi voinut päättyä huonosti. Kiitos. Hakkaan vähän lisää lumikantta rikki ja  pääsen kääntymään pois railosta. Hengitän syvään yhä sakenevassa kelissä.

Hyvin lyhyen tuumaustauon jälkeen päätämme, että tämän päivän seikkailumme olisi tässä. Lähdemme alaspäin. Pian kohtaamme ryhmän venäläisiä, jotka sanovat yhä pyrkivänsä ylös. Samalla erotamme myös hieman vanhoja jälkiä rinteessä. Tuosta se oikea polku menisi. Herää pieni toivo ja päätämme lähteä isona ryhmänä ylös vielä yhteen yritykseen.

Hyvä meno!

Jos mahdollista, sää huononee entisestään. Pian kuin tyhjästä ilmestyy kaksi laskeutuvaa venäläistä, jotka sanovat käyneen parisataa metriä korkeammalla ja kääntyneensä. Ei näyttänyt sielläkään paremmalta. Tällä kertaa ei jää enää epäselvyyttää: palaamme leiriin.

Olemme ilmeisesti jäämässä kahden säärintaman väliin.

Kahden seuraavan päivän ennuste on vielä toivottomamapi kuin tälle päivälle luvattu. Teemme päätöksen lähteä alas kylään vielä saman päivän aikana. Kazbek toimikoot hyvänä kokemuksena ja nyt olisimme valmiiksi akklimatisoituneet Elbrukselle.

Georgialainen savujuusto, keeps you going! Kuva: Veikko Sevrjukov

Tärkeä muistutus

Märissä varusteissa matka kaksi kilometriä alemmas ihmisten ilmoille tuntuu pitkältä sateisessa ja sumuisessa kelissä. Sade on myös saanut joet tulvimaan, joten matkaan mahtuu myös yksi kunnon vesistönylitys. Lopulta juuri ennen pimeää saavutamme Gergetin kylän epätasaiset kadut.

Olemme haaveilleet koko alastulomatkan kuumasta suihkusta ja maittavasta saslikista. Pahaksi onneksi majatalon suihku tiputtaa vain jääkylmää vettä. Ruoka on kuitenkin lopulta höyryävän kuumaa. Kuuluisa georgialainen punaviinikin maistuu tänä iltana erityisen hyvältä.

Seuraavaksi matka jatkuukin sitten Venäjän puolelle ja kohteena on Euroopan korkein vuori, Elbrus.