Kanadan Newfoundland, East Coast Trail

Laura, verkkokaupan asiakaspalvelu

Lähdin syksyllä 2017 vaihto-oppilaaksi Kanadaan Newfoundlandin saarelle. Kanada valikoitui kohteekseni juuri sen luonnon takia. Luonto siellä on samantapaista kuin Suomessa, mutta vaan jylhempää. Suurin kaupunki St. John’s on suoraan rannikolla ja vain vartissa sieltä pääsee hyviin vaellusmaastoihin.

Minun seikkailuni -blogeissa esittelemme Scandinavian Outdoorin työntekijöiden omia seikkailuja

Jo lähtiessäni sinne suunnitelmani oli kulkea East Coast Trail vaihtovuoteni aikana. Olin suunnitellut meneväni reitin yksin, mutta noin kuukautta ennen lähtöäni tutustuin yliopiston Outdoor Adventure -kerhossa mukavaa tyyppiin, joka lähti mukaani polulle. Joka ilta noin kello kuusi reitillä tuli pimeää ja jälkeenpäin olinkin kiitollinen siitä, etten ollut yksin matkassa.

East Coast Trailille on hyvä kartat ja siellä on hyvin merkityt reitit. Siellä käy paljon päiväretkeilijöitä ja pienempien retkien tekijöitä – meitä lähes koko reitin kulkijoita oli paljon vähemmän. Reitti kulkee St. John’sin kaupungin läpi ja suoraan kaupungista pääseekin tekemään helposti päiväretkiä.

St. John’sista saimme kyydin lähtöpisteelle, mutta sinne on varsinkin kesäisin mahdollista bongata myös kimppakyytejä. Lähdimme toukokuun lopussa reissuun ja lähtiessä öisin lämpötila meni nollan alapuolelle ja päivisin nousi noin 10 asteeseen, mutta kahden viikon reissun aikana kevät vaihtui kesäksi. Newfoundland on Kanadan sateisin ja lumisin paikka ja olimme varautuneet siihen, että sataa koko kaksi viikkoa, mutta olikin kaunis, aurinkoinen sää ja tiellemme osui vain yksi sadepäivä.

Olinkin kiitollinen loistavasta ilmasta sillä reissussa olleet vaellushousuni ratkesivat käyttökelvottomiksi jo toisena päivänä ja loppumatkan housuvaihtoehdoiksi jäivät shortsit tai kuorihousut. Lämpimässä auringonpaisteessa shortsit olivatkin jalassani melkein koko kaksi viikkoa.

Kuljimme reittiä etelästä pohjoiseen päin. Koko reitin pituus on noin 300 km ja alunperin olin varautunut kulkemaan reitin päästä päähän. Maaston korkeuserot osoittautuivat kuitenkin haasteeksi ja minulla oli aikaa vain 2 viikkoa, joten vaelluksen pituudeksi jäi lopulta noin 215 km. Loput pätkät olin jo retkeillyt erikseen vuoden mittaan, joten mitään ei onneksi jäänyt näkemättä! Koko reitti kulkee rannikkoa pitkin useiden kalastajakylien läpi ja onkin siten loistava sekoitus luontoa ja ihmisasutusta. Siten se on myös aika turvallinen reitti, kun matkan varrella tietää olevan asutusta vähän väliä. Vaikka luonto onkin läsnä, joka päivä tietää tulevansa kylään, jossa voi täydentää ruokavarastoja, johon voi päättää vaelluksen tai josta saa yhteyden kotiin.

Teimme noin 15 km päivämatkoja ja niiden suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon suuret korkeuserot. On aika eri juttu kävellä 20km tasaisella kuin nousta ja laskeutua vuoren rinnettä melkein nelivedolla. Mielestäni vaelluksen kuuluu myös olla mukavaa, eikä pelkästään suorittamista, vaikka olisi tavoitteitakin. Alussa rinkkani painoi noin 20kg, mutta keveni matkan varrella mukavasti. Nukuin rakkaassa Hillebergin Rogen -teltassani ja kaverini nukkui riippumatossa. Kanadassa ei periaatteessa saa yöpyä missä vaan teltalla, mutta East coast traililla saa “Leave no Trace” -periaatteella. Siellä on myös valmiita telttapaikkoja, mutta emme nukkuneet niillä. 

Reitti nuolee Pohjois-Atlantin rannikkoa koko matkan ja hienointa reissussa olikin tuo valtava meri, joka kulki koko ajan mukana. Siellä näkyi jäävuoria, valaita, hylkeitä ja matkalla oli useampi vesiputous. Joka päivä noustiin korkealle kalliolle, laskeuduttiin alas kalastajakylään ja taas yöksi kivuttiin korkealle.

Reitin varrella jäävuorien palasia ajautuu rantaan ja niistä saimmekin oivia jääpaloja vesipulloihimme! Niitä voi toki sulattaa juomavedeksikin, mutta lukuisista puroista saimme puhdistamalla vettä ja siten jäävuorien palat toimivat lämpiminä päivinä mukavana viilennyksenä. Näiden jäävuorien mukana voi saarelle ajautua aika ajoin myös jääkarhuja Grönlannista, mutta niistä tiedotetaan aina erikseen eikä niitä siten normaalitilanteessa tarvitse pelätä.

Yksi reissun mieleenpainuvimmista hetkistä oli, kun nukuimme koko Pohjois-Amerikan itäisimmällä paikalla Cape Spearin kallioilla taivasalla. Olimme sinä aamuna maanosan ensimmäiset ihmiset, jotka näkivät auringonnousun.

Parasta koko reissussa olikin perinteisen vaelluksen lailla nimenomaan luonto ja sen ihmeet, mutta ehkä suomalaisiin vaellusmaisemiin tottuneelle yllättäen myös ihmiset. Koska reitti kulkee satoja vuosia vanhojen kalastajakylien läpi, reitillä kohtaa väkisinkin ihmisiä. Olosuhteet saarella ovat perinteisesti niin rajut, että näissä kylissä asuvat ihmiset ovat tottuneet olemaan aina valmiina auttamaan muita. Niinpä saimmekin koko reissumme ajan nauttia aivan valtavasta vieraanvaraisuudesta kylään kuin kylään saapuessamme. Joka ikinen päivä joku tarjosi meille kyytiä tai vierashuonettaan käyttöön. Kieltäydyimme näistä tarjouksista kohteliaasti, mutta monen muunlaisiin kutsuihin sanoimme kyllä.

Pestessämme itsepalvelupesulassa vaatteitamme yhtenä päivänä eräs nainen toi meille lämmintä kalkkunakeittoa ja vastaleivottuja sämpylöitä, toisena päivänä joimme olutta paikallisen veneenrakentajan tiluksilla. Yhdessä kylässä Norjasta kotoisin oleva mies kutsui meidät kotiinsa syömään ja perille päästyämme totesimme miehen asuvan tiipiissä. Jokainen vastaantulija pysähtyi juttelemaan ja monet tarjosivat ruokaa tai juomaa. Reitti olikin siis luontoelämysten lisäksi täynnä upeita kohtaamisia paikallisten ihmisten kanssa. 

Jos siis joku on kiinnostunut lähtemään samanlaiselle reissulle, kannattaa rinkkaan pakata mukaan avoin mieli ja paljon uteliaisuutta, sillä tällä reitillä todellakin pääsee tutustumaan uusiin kulttuureihin ja tapoihin elää. Muuten reissulle kannattaa korkeuserojen takia pakata mukaan vaellussauvat, jotka helpottavat huomattavasti liikkumista jylhässä, kallioisessa maastossa. ja kuten vaellushousuistanikin opimme, mikä vaan voi mennä rikki, eli varaudu myös siihen.

Kirjaa kannoin mukanani koko kaksi viikkoa turhaan. Parina ensimmäisenä päivänä luin tauoilla, mutta sen jälkeen maisemien ihailu ja illalla uni menivät kyllä kirjan edelle.

Ruokailut hoidimme pääasiassa pussiruuilla retkikeittimellä ja meillä olikin koko kahden viikon pääruuat lähtiessä mukana. Matkan varrelta kylistä täydenneltiin mukaan herkkuja ja nautittiin vieraanvaraisten ihmisten tarjoamista ruuista. 

Seuraava seikkailuni lähimetsän päiväretkien lisäksi voisi suuntautua juurikin Kanadaan. Haluaisin viedä mieheni Newfoundlandin upeisiin maisemiin ja kenties suuntaammekin seuraavaksi saaren toiselle puolelle Gros Mornen kansallispuistoon.