Jotunheimen – Jättiläisten koti

Istun pienen kahvilan pöydässä, hörpin sumppia ja katselen ulos edessä avautuvalle pitkälle järvelle. Kirkasvetisen järven molemmin puolin nousevat jyrkät vuorenseinämät peittyvät yläosistaan rauhallisesti ajelehtiviin pilviin. Tihuttaa hieman. Se ei haittaa, hymyilyttää, olemme juuri saapuneet Jotunheimeniin ja edessä on reilun viikon mittainen vaellus Pohjolan korkeimpien vuorenhuippujen lomassa.

Jotunheimen on eteläisessä Norjassa sijaitseva 1980 perustettu kansallispuisto. Kokoa puistolla riittää komeat noin 3 500 km², joten lääniä patikointiin riittää. Puiston rajojen sisällä sijaitsee myös Norjan 29 korkeinta huippua ja monia suosittuja päiväretkikohteita.

Ensimmäisenä päivänä polku kulkee Gjenden rantaviivaa myötäillen. Tästä se lähtee.

Oman vaelluksemme lähtöpiste on Gjendesheimin tunturiasema. Gjendesheimista löytyy majoitus- ja ruokailumahdollisuudet, parkkipaikka sekä satama, josta voi halutessaan ottaa laivakyydin Gjende-järven toiseen päähän. Me lähdemme kuitenkin liikkeelle kävellen. Ensimmäisen päivän etappina on kulkea Gjenden rantaa pitkin Memurubu Turisthytteä kohti.

Olemme liikkeellä ennen varsinaisen sesongin alkua (reilu viikko ennen Juhannusta), joten monet reitin varrelle osuvista majoituspaikoista ovat vielä suljettuina. Sepä ei kuitenkaan haittaa, telttailemaan tänne on tultu. Suljetut tuvat tarkoittivat myös vähemmän ihmisiä poluilla.

Välillä polku nousee parisataa metriä ylärinteeseen, kunnes taas laskeutuu vesirajaan.

Ensimmäiselle päivälle tuttuun tapaan rinkka painaa mukavasti hartioilla. Valtaosan painosta muodostaa ruoka, jota on varattu reiluksi kahdeksaksi päiväksi. Vaelluksen edetessä myös kantamus tulisi kevenemään huomattavasti.

On hienoa päästä liikkeelle. Järven vesi on kirkasta, sääkin paranee ja oikealla puolella vuoren seinämä kohoaa kohti korkeuksia. Järven vastakkaisella puolella jylisee alas voimakas koski. Muutamaa päiväretkeläistä lukuunottamatta vastaan ei tule ketään.

Saavutamme Memurubun reilun viiden tunnin jälkeen ja jatkamme sen ohi jyrkkään ylärinteeseen kohti Sjugurdtindeniä. Leirin pystytämme noin nousun puoliväliin. Keitämme hyvän päivällisen ja nautimme Gjendelle päin avautuvista uskomattoman komeista maisemista. Teltalla istuessa mieleeni nousee vain ajatus: “Onpa hyvä olla juuri täällä”.

Rinkan paino tuntuu hartioilla ensimmäisessä kunnon ylämäessä.

Ensimmäisen illan nousu palkitaan huikeilla näkymillä. Alhaalla Gjende ja vasemmalla Besseggen.

Suunnitelmamme on vaeltaa Gjendeltä kohti Storådalenia ja jatkaa sieltä kohti Spiterstulenin tunturiasemaa. Sen läheisyydestä tekisimme päiväretken Norjan korkeimmalle huipulle Galdhöpiggenille. Tästä jatkaisimme kohti Glitterheimiä, josta taas korkean satulan ylityksen jälkeen suuntana olisi kaunis Russvatnet-järvi. Lopuksi palaisimme takaisin Gjendesheimiin Besseggen-harjanteen kautta, joka on myös yksi koko Norjan suosituimmista päiväretkikohteista, eikä turhaan. Edessä olisi siis huikea viikko.

 Vielä suljettuna oleva Memurubu.

Toisena päivänä polku vie meidät halki karun ylängön, ohi vielä jäässä olevien järvien ja yli viipyilevien lumilaikkujen. Vastakkaisten vuorten rinteiltä syöksyy alas toinen toistaan hienompia vesiputouksia ja vuoristoinen, vasta talven alta heräilemässä oleva maisema jatkuu silmän kantamattomiin. Iltapäivällä laskeudumme alas vihreään laaksoon, jonka pohjalla joki virtaa vuolaana. Pystytämme leirin pienen puron varteen juuri ennen sadekuuron alkua.

Tunturissa saa kulkea lähes omissa oloissaan. Päivän aikana vastaan tulee vain yksi parivaljakko. 

Kolmannen päivän ohjelmassa on nousu lähes 1700 metrissä (Jotunheimenissä todella riittää korkeuseroja!) olevaan Urdadalsbadetiin ja laskeutuminen kohti alavaa Visdalenia. Jo ennen matkaan lähtöä olimme pohtineet minkälainen mahtaa olla  lumitilanne korkeimmilla osuuksilla. Talvi oli jatkunut tänä vuonna pitkään ja ainakin pohjoisessa vaellusreitit olivat vielä monin paikoin lumen peitossa. Reitti kulkisi pitkin kapeaa jylhien huippujen reunustamaa laaksoa; paikka johon jää helposti lunta viipyilemään vielä pitkälle kesään.

Suositut vaellusreitit on merkattu maastoon selvästi erottuvin T-kirjaimin. Merkkejä on sen verran tiheään, että polulla pysyminen on helppoa.

Näkymä taakse päin kohti Hellertjønneä.

Lumirajan saavutamme lopulta reilussa 1500 metrissä. Lumi on onneksi pääosin hyvin kantavaa ja vain harvakseltaan humahdamme polvea tai reittä myöten valkoisen kannen läpi. Onneksi näin, sillä rinkan kanssa ylämäkeen kahlaaminen syvässä lumessa olisi erittäin raskasta. No, sen verran raskas nousu on nytkin, että olemme huojentuneita, kun lopulta saavumme laakson korkeimpaan kohtaan ja edessä on loppupäivälle enää laskeutumista alavemmille maille.

Pitkää nousua seuraa pitkä lasku. Onneksi hankikanto on hyvä.

Kun teltan saa pystyyn, on fiilis kuin kotiin saapuisi.

Seuraavan päivän tarkoituksena on nousta Galdhöpiggenille, joten kävelemme vielä hyvän matkaa Spiterstulenin läheisyyteen leiriintymään. Sieltä käsin Norjan korkein vuori olisi hyvä huiputtaa päiväretkenä pikkurepuilla.

Reissun paras sää osuu juuri Galdhöpiggenin huiputukseen. Paikallisen oppaan mukaan “paras päivä neljään viikkoon”. Kävipä tuuri.

Olemme varhain liikkeellä. Matka Norjan huipulle on melko pitkä, muttei teknisesti vaativa. Nousumetrejä Spiterstulenin tunturiasemalta kertyy noin 1600, joten eväitä, joutavaa ja taukovaatetta pitää varata mukaan. Tähän aikaan vuodesta maasto vaihtelee alun kuivasta polusta, suurikokoisten kivien louhikkoon ja lopulta lähempänä huippua yhtenäisiin lumirinteisiin. Nousemme tasaista, rauhallista tahti ja ikaa huipulle meillä menee noin viisi tuntia.

Nousu Galdhöpiggenille kulkee kahden esihuipun kautta ennen nousemista varsinaiselle huipulle.

Ylös mennessä pidämme vain lyhyitä juoma/snacks/valokuvaus-taukoja, mutta huipulla hengähdämme pidemmän tovin sinne rakennetussa pienessä kahvilassa. Kyllä, Norjan korkeimman vuoren huipulla on siis kahvila. Ja kun se sinne on jo kerran rakennettu, niin miksipä ei sitä käyttäisi. Omanlaistaan eksotiikkaa, vaikka normaalisti vierastankin ajatusta vuorenhuipuille rakentamisesta. Harvoin on kuitenkaan kahvipöydässä näin komeita maisemia.

Norjan toisiksi korkein, Glittertind, 2465 m, kuvattuna Galdhöpiggenin ylärinteiltä.

Kahvin tuoksun voi jo haistaa!

Galdhöpiggen on yksi Norjan suosituimmista retkikohteista. Se on myös mahdollista tehdä päiväretkenä joko Spiterstulenilta tai Juvvasshyttalta käsin. Spiterstulenin reitti on ehdottomasti suosituin. Juvvasshyttalta noustessa matka on lyhyempi, mutta vaatii jäätikön ylityksen. Suuret opastetut ryhmät nousevat monesti tätä reittiä.

Joku muukin haluaa Norjan huipulle. Opastettu ryhmä nousemassa Juvvasshyttalta.

Paikallisen oppaan mukaan Galdhöpiggenin huipulla tai sen tuntumassa voi kauniina kesäpäivänä olla jopa 1500 ihmistä. Varaudu siis seuraan, jos mielit nousta tälle vuorelle. Ruuhka-aikaan pitää myös noudattaa varovaisuutta, koska vaikka rinne huipulle on loiva noustessa perusreittiä pitkin, tippuu se lähes pystysuoraan alas heti huipun toisella puolella.  Maisemat Skandinavian katolta ovat joka tapauksessa kauniilla säällä jylhät, joten päiväretki on vaivan arvoinen.

Leijuva vuori.

Paluu teltalle tuntuu hyvältä pitkän päivän jälkeen. 

Tämän siitä saa, kun laskee persmäkeä alas lumirinteitä.

Vaelluksemme seuraava etappi kuljettaa meidät Spiterstulenilta kohti Glitterheimin tunturitupaa. Tällä osuudella on periaatteessa kaksi vaativuudeltaan erilaista reittivaihtoehtoa. Yksi mahdollisuus on kulkea Glitterheimiin sen vieressä sijaitsevan Norjan toisiksi korkeimman vuoren Glittertindin huipun kautta. Tällöin nousumetrejä päivälle kertyy isojen rinkkojen kanssa takuulla riittävästi, sillä Glittertind on vain muutamaa metriä naapuriaan Galdhöpiggeniä matalampi. Toinen polku kiertää Glittertindin ja pysyttelee matalammalla.

To glittertind, or not to glittertind?

Olemme lähtiessämme suunnitelleet kulkevamme Glittertindin huipun kautta. Päivän sää on kuitenkin pilvinen ja vettä ripottelee. Ylhäällä vuorella on tiedustelujen mukaan vielä runsaasti lunta, eikä sieltä tämän sesongin aikana kuulemma ole vielä kukaan kulkenut. Ajatus satoja metrejä ylämäkeen kahlaamisesta isojen rinkkojen kanssa nollanäkyvyydessä ja upottavassa lumessa saa meidät lopulta hieman pitkin hampain vaihtamaan reittisuunnitelmaa ja kiertämään Glittertindin. Se jäisi toiseen kertaan.

Keeps you going.

Taival Glitterheimiin tuntuu loputtomalta kivierämaalta. Tosin tässä karun kauniissa, lähes mustavalkoisessa ympäristössä on juuri sitä jotain, josta sisämmässäni nautin. Pieni polku luikertelee kivenmurikoiden välissä ja nousee vähitellen kohti ylempänä odottavia pieniä vuoristojärviä.

Telttapaikat ovat tällä beachilla hieman kortilla.

Suunnitelmana on telttailla ylänköjärvien rannalla, mutta kun saavumme paikalle, jouduimme hylkäämään idean. Pienintäkään telttapaikkaa ei murikoiden seasta yksinkertaisesti löydy. Oikeastaan koko tämän päivän osuudella on telttapaikkoja ollut käytännössä olemattomasti (tai ainakin sellaisen raivaaminen vaatisi kovaa työtä). Lopulta laskeudumme päivän päätteeksi alas vihreämmille maille ja löydämme täydellisen paikan majoittumiseen pienen lammen vierestä kauniilla näkymällä Veobrean-jäätikölle.

Viidennen yön telttapaikka. Jotunheimenissä riittää toinen toistaan komeampia telttailumaastoja.

Kuudennen päivän osuus kulkee vielä kiinni olevan Glitterheimin ohi ja yli korkean solan matkalla kohti Russvatnet-järveä. Jälleen nousemme lähes 1700 metriin, alkaa käydä jo rutiinista. Nousu rauhalliseen, tasaiseen tahtiin tuntuu jopa kevyeltä. Ylös päästyämme ihailemme avaraa maisemaa, joka avautuu kohti seuraavaa laaksoa ja uusia vuorenrinteitä. Loppupäivän osuudeksi jää taas pitkä laskua alas.

Vain kerran joudumme kahlaamaan joen yli. Muuten ylitykset hoituvat siltoja pitkän tai kivillä hyppiessä.

Leiripaikka järven rannalla on jälleen ihanteellinen. Sään ollessa lämmin houkuttelee kevyesti lainehtiva vesi myös iltauinnille pesemään pois päivän hiet. Ruoka maistuu pitkän päivän jälkeen taivaalliselta. Se onkin yksi ulkoilun hyviä puolia: ruoka maistuu lähes poikkeuksetta aina hyvältä. Seurakin on vielä parhaasta päästä, joten kyllä elämä nyt hymyilee.

Kapustarinta, tuo tunturien melankolinen viheltäjä.

Tjønnnholåen ylittävä uusi silta on edeltäjäänsä (moniin karttoihin vielä merkittyä poistettua siltaa) huomattavasti alempana.

Seitsemäs päivä valkenee aurinkoisena. Edessä oli vaihteeksi nousua kohti Gjende-järveä reunustavaa vuorenharjannetta. Olemme saaneet kulkea melko rauhassa tähän asti, mutta harjanteelle saavuttuamme saamme seuraa senkin edestä. Yksi koko Norjan suosituimmista päiväretkistä on ottaa Gjendesheimista venekyytti Memurubuhun ja kävellä takaisin jyrkkää Besseggen -harjannetta pitkin. Päiväretkeläisiä on liikkeellä tänäänkin.

Russvatnet

Matkalla kohti Besseggenia. Vasemmalla Bessvatnet ja oikealla Gjende. Korkeuseroa järvillä on noin 400 metriä.

Päiväretkeläisiä Besseggenin alkuosassa.

Bessvatnet

Voisimme helposti tehdä pitkän päivän ja kävellä koko matkan autolle, mutta päätämme venyttää reissua vielä yhdellä yöllä, joten leiriydymme Bessvatnetin rantaan juuri ennen Besseggenin alkua. Iltapäivällä taivas täyttyy tummista pilvistä, alkaa sataa ja tuulla lujasti. Teltta saadaan pystyyn pienelle kallionkielekkeelle. Sen suojista on maagista katsella tuulen leikkiä alhaalla järven pinnalla. Jokainen puuska synnyttää oman taideteoksena sinisen eri sävyissä ja kuljettaa virtauksia pitkin järven pintaa.

Pari kulkijaa Besseggenin juurella.

Ankaraa sään tarkkailua mukavasti teltan suojista.

Yö harjanteen juurella osoittautuu hyväksi ratkaisuksi, sillä aamulla sää on kauniin aurinkoinen ja reitillä ei ole aikaisesta ajankohdasta johtuen vielä ketään muita. Besseggen on kyllä maineensa veroinen, paikoinen hiukan ilmava ja jyrkästi nouseva, mutta turvallisesti kuljettava harjanne. Se on täydellisen hieno lopetus reilun viikon mittaiselle vaelluksellemme Norjan komeissa vuoristomaisemissa.

Besseggen on hieno lopetus muutenkin upealle vaellukselle.

Lähes ylhäällä.

Kroppa on paikoin ollut kovilla, mutta mieli on saanut levätä senkin edestä. Seuraavaksi suunta on kohti mökkiä ja Suomen juhannusta, jolloin myös keho saa kunnolla palautua ennen paluuta arkeen.

Ja siellä se Gjendesheim viimein näkyy. Yhtä aikaa hieno ja haikea fiilis.

Lopuksi muutama vinkki Jotunheimeniin suuntaaville:

(1): Tärkeimpänä: kannattaa lähteä Jotunheimeniin, se on upea paikka!

(2): Varaudu runsaisiin korkeuseroihin, nousu- ja laskumetrejä tulee riittämään.

(3): Kännykän kuuluvuus koko alueella on heikko. Kenttä katoaa nopeasti Gjendesheimista lähdön jälkeen.

(4): Jotunheimen on siitä helposti lähestyttävä kohde, että kulkija voi halutessaan kesken vaelluksen majoittua sisätiloihin tai ostaa ruokaa useissa paikoissa. Näitä ovat esimerkiksi Spiterstulen, Glitterheim, Memurubu ja Gjendesheim (muista tarkistaa aukioloajat! Ennen juhannusta osa oli vielä suljettuna).

(5): Paras sivusto reitin suunnitteluun www.norgeskart.no

Näihin maisemiin ei vain yksinkertaisesti voi kyllästyä.