Huippuhetket Huippuvuorilta

Juho on purjevenettään s/y Sylviaa kotinaan pitävä purjehtija ja vapaalaskija. Hän on purjehtinut Suomesta Jäämerelle koluamaan Pohjois-Norjan vuonoja ja vuoria. Keväällä 2019 Juho miehistöineen ylitti Barentsinmeren ja pääsi laskemaan Huippuvuorten koskemattomia rinteitä – vältellen jäälauttoja ja -karhuja. Samalla he osallistuivat luminäytteiden keräämiseen orgaanisten ympäristömyrkkyjen tutkimusta varten.

Jotta eristämättömässä purjeveneessä asuminen arktisissa olosuhteissa sujuisi mukavasti, on vaatetuksen oltava kunnossa. Pieneen veneeseen ei myöskään mahdu yhtään turhaa, toimimatonta tai ylimääräistä esinettä. Tässä Scandinavian Outdoorin & Helly Hansenin kanssa yhteistyössä julkaistavassa blogisarjassa perehdytään Jäämeren maisemien ja tunnelmien lisäksi minimalistisen elämäntavan perusvarusteisiin, joilla on hoiduttava kaikki aktiviteetit sekä kesällä että talvella!

Poistumassa sumun seasta Hornsundissa, jota pidetään yhtenä Svalbardin kauneimmista vuonoista

Purjehdus-, lasku-, leijasurffi- ja tutkimusmatka Huippuvuorille on nyt paketissa. S/y Sylvia on  turvallisesti parkissa manner-Norjan vuonoissa, vaikka pieneltä jännitykseltä ei matkalla vältyttykään. Takana on kuusi viikkoa  maailmankolkassa, jota pohjoisemmaksi ei purjeveneellä enää pääse. Mitä jäi käteen?

Eläinystävät ja törkeän hienot maisemat yllättivät

Edellisessä blogipostauksessa kerroin jo vähän Huippuvuorten laskumeiningeistä, joten jätetään tällä kertaa ne jutut vähemmälle, vaikka laskeminen ehkä tärkein yksittäinen osa reissua olikin. Koska suunnitteluvaiheessa keskityin eniten laskumahdollisuuksien tutkimiseen, jäi muut asiat vähemmälle huomiolle. Senkin takia Huippuvuorten huikeat maisemat ja eläinpaljous pääsivät yllättämään ihan toden teolla.

Lunneja!

Maaston karuuden takia meri on täällä pohjoisessa kaiken elämän alku ja juuri. Huippuvuoret sijaitsee kylmän ja lämpimän veden kohtaamisalueella, mikä johtaa planktonin paljouteen merivedessä, mikä taas johtaa hyviin merieliökantoihin. Näitä sitten napsivat syödäksensä mursut, hylkeet, merilinnut ja muut ravintoketjussa ylempänä olevat. Ilman merilintuja ei Huippuvuorilla kasvaisi juuri mitään vihreää, sillä kasveille kelpaavaa kasvamisalustaa on lähinnä lintukallioiden alapuolella, linnut kun siirtävät ravinteita tehokkaasti merestä maalle kakkimalla . Muuttolintuja Huippuvuorten kallioilta löytyykin aivan älyttömät määrät, parhaimmillaan tuhansittain yhdeltä kallioseinämältä.

Hyljekaveri

Eläimet tuntuivat myös olevan aivan pelottomia mantereella asuviin serkkuihinsa verrattuna. Viimeisen puolen vuoden aikana olen nähnyt Norjassakin esimerkiksi hylkeitä vaikka millä mitalla, mutta yleensä ne pysyttelevät uteliaisuudestaan huolimatta aina 30-40 metrin päässä. Toisin oli Huippuvuorilla, missä hylkeet piirittivät vuorotellen s/y Sylviaa ja jollaamme ihan parin metrin päässä. Pari innostui leikkimään rantamatalikossa jollan peräaalloissakin. Kristallinkirkkaassa, metrin syvyisessä vedessä jollan ympäri sukelteleva pikkuhylje on iloinen ilmestys!

Mursut makasi samalla paikalla pari päivää putkeen, siirtyen vaan vähän ylemmäs aina nousuveden aikaan…

Mursut sen sijaan olivat täysin välinpitämättömiä ihmisten läsnäolon suhteen. Näiden kavereiden kohdalla sen ymmärtääkin, täysikasvuiselta mursulta kun luonnolliset viholliset puuttuvat kokonaan. Ihmistäkään ei evoluutio ole opettanut vielä pelkäämään, vaikka aikoinaan lahtasimmekin mursut lähes sukupuuttoon Huippuvuorilta.

S/y Sylvia porojen kiinnostuksen kohteena…

Svalbardin porot ovat hauskoja tönkköjalkoineen ja paksuine turkkeineen. Eivät näytä yhtään kotoisilta proiltamme. Nämä ovat villejä eivätkä kenenkään omistuksessa. Metsästyksestä huolimatta Svalbardin porot eivät juurikaan välitä ihmisistä. Kun pidimme ampumaharjoituksia syrjäisellä rannalla, niin uteliaimmat porot meinasivat kävellä ihan vierestä ampumasektorille katselemaan!

Myös valaita riitti, tässä kuvassa kymmeniä maitovalaita, jotka sukeltelivat jääkannen alle hakemaan ruokaa, epäselväksi jäi vielä että mitä tarkalleen

Paradoksaalista turismia

Palataanpa hetkeksi vähän vakavampaan aiheeseen! Eläinten töllistely on meidän arktisen alueiden turistien lempipuuhaa, mutta arktinen turismi itsessään mietityttää. On mielenkiintoista ja samalla ongelmallista, että arktista aluetta pidetään mysteerinomaisena jääautiomaana, joka ilmastonmuutoksen mukaan tulee kenties katoamaan. Jäätä, lunta, jääkarhuja ja muita tällasia klassisia kliseitä asetetaan mystiseen valoon ja niitä pidetään katoavana luonnonvarana, jonka moni turisti haluaa nähdä ennen kuin on liian myöhäistä. On tietysti paradoksaalista, että arktisten alueiden romantisoiminen houkuttelee meitä turisteja, mutta samalla juuri tällainen toiminta entisestään kiihdyttää ilmastonmuutosta ja näiden maisemien katoamista

“Mein Schiff” Longyearbyenissä. Kyljessä harvinaisen selvästi ilmoitettu että mistä on kyse, teksteissä lukee “Nautinto”, “Kaukokaipuu”,  “Hyvät fiilikset” jne. – vihreät arvot eivät vielä tälle listalle ole yltäneet

Risteilyaluksia käy Huippuvuorilla yllättävän paljon, ja risteilyturismi näytti aika oudolta hommalta. Vaikkapa Reykjavikista ajetaan suorilta Svalbardiin, jossa turistilauma saa käydä kaupungissa jaloittelemassa päivän verran, jonka jälkeen matka jatkuu taas vaikkapa Nordkappia katselemaan. Paljon jää näkemättä ja kokematta, rahat valuvat monikansallisten risteily-yritysten taskuun, eikä paikallisille yrittäjille ja luonnonsuojeluun jää kovinkaan suurta siivua. Huippuvuorten hallintoviranomaiset kontrolloivat alusten pääsyä ja esimerkiksi ympäristömaksut ovat tulevaisuudessa varmasti kasvamassa, mutta rajoitusten ja pelisääntöjen keksiminen nopeasti kasvavalle arktiselle turismille on varmasti haasteellista.

Turisti katselemassa maisemia ja väistelemässä jäälohkareita

Mutta jeesustelu sikseen, sillä vaikka olimmekin matkalla omalla veneellä ja hieman erilaisella agendalla kuin massaturismilaumat, niin jätimme varmasti henkilötasolla samantasoisen ekologisen jalanjäljen kuin laiva- ja lentoturistit. Talven perässä matkailu herättää varmasti muisaakin vähän ristiriitaisia tunteita, ja siinä onkin meille kaikille sitä tekeville vähän mietittävää…

Tutkimustyötä

Kun matkaa sellaiselle alueelle, missä ei paljoa liikuta, niin on mahdollisuus päästä tekemään jotain ainutlaatuista. Mulle oli tärkeää, että Huippuvuorten reissusta jäisi käteen jotain konkreettisesti hyödyllistä. Saimmekin kontaktin Gdanskin teknilliseen yliopistoon, ja päädyimme keräämään vapaaehtoisina luminäytteitä pysyvien orgaanisten ympäristömyrkkyjen tutkimukseen. Keräämiämme näytteitä käytetään lisädatana Sval-POPs-projektissa, joka tutkii myrkkyjen leviämistä arktisille alueilla. Nämä myrkyt ovat ihmisperäisiä yhdisteitä (kemikaaleja, liuottimia, tuholaismyrkkyjä jne.), jotka päätyvät arktisille alueille ja aiheuttavat täällä jo aikamoista tuhoa. Myrkkyjen tuloreittejä tutkitaan ja yksi niistä voi olla lumisateet, josta kuitenkin tähän mennessä on vähän tietoa.

Myrkkyjä kerääntyy eniten ravintoketjun huipulla oleviin eläimiin ja jääkarhut ovat tässäkin hyvä esimerkki, karhuäitien maito voi sisältää niin paljon myrkkyjä, että se myrkyttää pennut. Suomalaisille tutumpi teema on varmasti paljon puheena ollut ympäristömyrkkyjen kerääntyminen Itämeren kaloihin, mistä voidaankin vetää yhtäläisyyksiä myös Huippuvuorten tilanteeseen.

Tuoretta puuterilunta s/y Sylvian venelaboratorioon!

Purjeveneen ja suksien avulla pääsimme keräämään näytteitä sellaisista paikoista, mihin tutkijoilla ei normaalisti ole mahdollisuutta mennä. Näytteiden keräämisen ajattelin olevan helppoa ja yksinkertaista hommaa, sillä tuskin meille maallikoille mitään kovin monimutkaisia juttuja suotaisiin tehtäväksi. Yllätys olikin melkoinen, kun näytteidenkeräysprotokolla oli kuusi sivua pitkä, ja s/y Sylvian kyytiin otettiin suojapuvut, hengityssuojaimia, sterilisoituja suojahanskoja, suolahappoa, metanolia jne.!

Venekeittiössä valmistumassa makoisa arktinen vesi-suolahappo-metanolikombo

Oli tosi palkitsevaa huomata, että tutkijat olivat innoissaan saadessaan meidät mukaan projektiin ja ennen kaikkea saadessaan luminäytteitä jäätiköiltä ja vuorenrinteiltä. Koko tutkimusprojekti oli mulle aivan uusi juttu ja jäi kyllä mieleen. Tällaista lisää tulevaisuudessakin!

Minä ja s/y Sylvia jatkamme nyt seikkailuja Pohjois-Norjassa. En haluaisi olla ilonpilaaja ja realisti, mutta kesä on lyhyt ja Suomessakin syksy jo tulossa, joten seuraavassa blogipostauksessa paneudutaan luultavasti kylmien ilmojen purjehdusvarusteisiin!

Juhon touhuja ja veneessä asumista voit seurata myös aktiivisesti päivitetystä Instagramista ja Facebookista!

Tämän blogisarjan aiemmat julkaisut löytyvät täältä:
VALAAN SILITTELYÄ JA HYYTÄVÄÄ VENE-ELÄMÄÄ JÄÄMEREN VUONOILLA JA VUORILLA
KIVÄÄRI SELÄSSÄ LASKEMASSA HUIPPUVUORILLA