Horisontin laajentaminen

Onko halu päästä vuorille epätervettä kiintymistä laskemiseen ja pitäisikö tehdä mieluummin jotain järkevämpää? Sain ajatuksen päähäni, koska jouduin perustelemaan itselleni pitkän laskureissun tänäkin talvena. Erona aiempiin vuosiin teen samaan aikaan myös opintoja Itä-Suomen yliopistoon ja jonkun verran etätöitä. Laskemisen lisäksi arkeen kuuluvat myös pyöräilytreenit, joten kokonaisuudessa on paljon erilaista tekemistä.

“1990- luvun hiihtopummit olivat sentään pummeja ja hiihtivät. Joulukuussa mentiin hyvissä ajoin Alpeille ilman päämäärää ja tultiin takaisin pari viikkoa sen jälkeen, kun lumet sulivat ja saatiin paluurahat kasaan. Päivät laskettiin, jos darralta pystyi ja illat kannettiin kaljatuoppeja paikallisessa turistijuottolassa sen verran, että saatiin kaljaa ja vähän rahaa. Hissilippu käännettiin tai voitettiin pokerissa humalaiselta saksalaisturistilta. Kesät skeitattiin ja unelmoitiin uudesta laskureissusta”

Viides talvi Alpeilla on ollut juuri sitä mitä piti. Vai onko sittenkään? Voin mitata opiskelun ja työn etenemisen ja tiedän, onko laskemisesta kasassa materiaalia leffaprojektiin ja menevätkö pyöräilyharjoitukset treeniohjelman mukaan. Kuulostaa suorittamiselle, mutta ei sitä ole. Etätyöt onnistuvat hyvin ja niille saa varattua aikaa aamuisin ja iltaisin. Opiskelua voi tehdä etänä verkossa ja kirjoja voi lukea aina kun ehtii. Kun koittaa välipäivä mäestä, on hyvä pitää täysi opiskelupäivä.

“2019- luvun hiihtopummit eivät ole pummeja, eivätkä hiihdä. Alpeille lähdetään sitten, kun toimitusjohtaja antaa luvan ja kallispalkkaisilla projektipäälliköillä on sopivasti vapaata, että voivat tehdä excel-hommia reissusta ja hehkuttaa laskemista Instagramissa. Alpeille ajetaan omilla autoilla, jotka on speksattu nelivetoisiksi ja niillä pääsee kätevästi parhaille laskupaikoille. Autot lastataan lähtiessä täyteen sponssikamaa, jota pitää muistaa Somessa mainostaa tarkoin sanankääntein. Kahden kuukauden aikana ei juurikaan kärsitä krapuloista, vaan 7-16 välillä tapahtuvan laskemisen jälkeen alkaa tarkkaan ohjelmoitu lycrapelleily. Nukkumassa pitää olla viimeistään kello 22. Kesällä käydään päivätöissä ja moralisoidaan löysään elämään tottuneita sosiaalipummeja, eli 1990- luvun hiihtopummeja” V.H 2019

Syy tähän pakinointiin liittyy motivaatioon ja päämääriin. Pitkä reissu Alpeille tekee hyvää laskemiselle ja jos siinä haluaa kehittyä, on lähdettävä. Jos pitää vuoristoista, on lähdettävä. Jos löytää suurta mielekkyyttä jakaa halpa majoitus viiden muun kaverin kanssa ja mennä mäkeen silloinkin, kun voisi olla parempaa tekemistä, on lähdettävä. On mielenkiintoinen kysymys, onko Alpeilla pyörivä vapaalaskija special interest- turisti, vai vaihtoehtoista elämäntapaa viettävä oman tiensä kulkija?

Matkustamisen ja ekologisuuden kannalta paras vaihtoehto olisi toteuttaa itseään kotimaisemissa. Ymmärrettävistä syistä tämä ei ole aina mahdollista ja tällä reissulla asiat on pyritty toteuttamaan järkevästi. Autoilua joutuu harrastamaan, mutta aina kun ajetaan, kyydissä on 4-5 henkeä ja alamäkiatleetit ruokitaan pääasiassa kasvisruualla. Asunnolla kierrätetään materiaalit ja viedään jätepisteelle. Kahden kuukauden aikana ei laskemisen takia siis tarvitse lentää kertaakaan ja meno-paluu hoidetaan Travemünden lauttaa käyttäen. Ainakaan vielä omatunto ei ole kolkuttanut, vaikka ymmärrän kyllä, että harrastusten perässä matkustaminen on osa ongelmaa, eikä ratkaisua, jos puhutaan CO2- päästöjen vähentämisestä.

@villevuori asian ytimessä iltasessareilla Chandolinissa. Kuva: @eliashendrson

Vaikka meininki on hieman eri, kuin pitkän linjan vapaalaskijoiden kultaisissa muistoissa aikojen takaa, yksi hienoimpia asioita tänä talvena on ollut se, että laskemisesta kiinnostuneita kavereita on paljon ja yhdessä pystytään toteuttamaan hienoja mäkipäiviä uusissa paikoissa. Reissun päätteeksi voi yleensä todeta, että hommat tehtiin turvallisesti ja onnistuneesti, parhaassa tapauksessa kotiin palataan kielitaitoisempana ja hyvässä fysisessä kunnossa. Olkoon tämä tavoitteena tälläkin reissulla.

Laskemisen takia ei välttämättä tarvitse luopua mistään tärkeästä, mutta mistä olisit valmis luopumaan jos on pakko?

Mistä tietää, että suhde harrastukseen on terveellä pohjalla? Ainakin siitä, että siitä saa mielihyvää ja se antaa enemmän kuin ottaa. Jos saisin saman tunteen jostain lajista, jota voisi harrastaa Suomessa ja siinä ei olisi riskejä lumivyöryistä tai loukkaantumisista, haluaisinko lopettaa laskemisen? Jos kyse olisi pakkomielteisestä tekemisestä, ehkä se olisi terveempää, mutta ainakin tällä hetkellä tärkeintä on kokonaisuus, jossa laskeminen on pieni osa ja ihmiset ja luonto suurin osa. Alpeille lähteminen ei tunnu karkaamiselle arjesta, vaan itsensä toteuttamiselle tavalla, joka tuntuu oikealle ja ei sulje pois muita tärkeitä asioita.

Onnellisuutta voi etsiä monesta paikasta, vaikkapa lapioimalla lunta hyppyriin kahdeksan tuntia

“Miksi” on yleensä kaikkein palkitsevin kysymys. Varsinkin silloin, kun sen kysyy itseltään. Tiedän itse tasan tarkkaan, miksi hiihdän. Koska pääsen haastamaan itseäni ja nauttimaan hienoista kokemuksista hyvällä porukalla. Voin surutta kiivetä viisi tuntia huipulle vain ottaakseni pakit suunnitellusta reitistä, kyllä se siellä pysyy ensi kertaankin, jos olosuhteet eivät ole kohdallaan. Voin kirkkain silmin sanoa, että pystyn yhdistämään pitkän laskureissun sotkematta sillä tavallista elämää asuntolainaa ja autoa pois maksellen ja ehkäpä se on välietappi matkalla täydeksi versioksi itsestään. Aika näyttää.