Ensikertalainen Japanissa osa 1 – Sidecountrypuuteria parin tunnin päässä Tokiosta

JaPOW!

Hissi aukeaa klo 8:30, edellisenä yönä on satanut huipulla 50 cm lunta ja haluamme päästä laskemaan koskemattomat rinteiden reunusmetsät. Vaivattomat linjat houkuttavat tietysti, mutta kahden runin jälkeen ne on jo niin koluttu, että omaa jälkeä tekemään halutessaan täytyy jo nähdä vaivaa.

Nozawa Onsen, ainut aurinkoinen päivä. Onneksi yöllä oli satanut lunta, joten laskut olivat eeppisiä.

Ensimmäinen kosketus Japanin puuteriin otettiin Nozawa Onsenissa ja kaikki olivat heti myytyjä. Säät suosivat ja lunta satoi koko ajan tai siltä se ainakin tuntui. Kyselemällä ja tutkimalla löysimme todella loistavia pätkiä tuntemattomassa keskuksessa heti ensimmäisenä päivänä. Perustaktiikka oli suunnata huippuhissille ja tsekata sen ympäristöt, sillä vuoret ovat yleensä huipulta jyrkempiä ja loivenevat alas tultaessa. Tosin myös alempana voi laskea jyrkkiä pätkiä kurujen rinteillä. Tähän väliin mainittakoon, että keskitasoinenkin laskija kaipaa jonkin verran jyrkkyyttä, kun sukset uppoavat niin, ettei niitä laskiessa nää. Vaikka spottien löytäminen on ollut suhteellisen helppoa, mihinkään metsään ei kannata laskea tutkimatta kunnolla maastoa, koska edessä voi olla “maybe an night in forest”, kuten kyltit varoittivat. Kerran kysyessäni neuvoa sopivista ja sallituista metsälaskuista ski patrolilta, sain vinkkien kyljessä yhteisen kielen puutteesta huolimatta varoituksen: “But NO rescue”. Hyvin selväksi tuli myös se, että hissien alla ei missään nimessä saa laskea.

Togari Onsen ja yksi harvoista kuvista siltä päivältä jatkuvan sankan lumisateen takia. Koko porukka: Emma, Tuomas, minä, Juuso, Elena ja Riitta.

Nozawassa majoituimme perinteisessä Japanilaisessa ryokanissa, jossa nukuimme myös tatamilla, jonka totesimme heti alussa liian kovaksi alustaksi eikä mielipide niinä kuutena yönä muuttunut. Alueella on paljon kuumia lähteitä, ja Japanissa on oma onsen-kulttuuri, joka ei suomalaista paljon hetkauta, mutta josta arat aussit olivat kauhuissaan eli kylpemään mennään aina alasti. Majapaikassamme oli omat privaattialtaat, joista totuimme nauttimaan aina laskupäivän jälkeen saunan tapaan.

Nozawan yhden parhaimman metsäpätkän loppuhaikki hissille huoltotietä.

Nitro-tiimi Ellu ja Emma Nozawassa superlaskun jälkeen.

Akakura Kanko semitahkottua huipun metsäpätkää. Onneksi riitti pehmeää edellisen yön sateen (50cm) ansiosta, vaikka hissien vieressä laski joku muukin. Kuva: Riitta

Isoissa keskuksissa sivumetsät koluttiin nopeasti, mutta pienemmissä taas ei ole yhtä paljon turisteja ja siten metsälaskijoita, joten puuteristressiä ei tarvitse juuri ottaa. Eli päivänä, jolloin lunta oli tullut vähemmän, suuntasimme toisaalle, läheiseen Togari Onsenin keskukseen. Suloisessa pienessä Togarissa aloittelevat lumilautailijat kaatuilivat rinteessä pehmeään lumeen. Me saimme loistavia metsäsiivuja, joita laski meidän lisäksemme vain eräs paikallinen länkkäri.

Syvästä lumesta on yllättävän vaikea nousta ylös. Tässä kilpparimoovia esittää Riitta tällä kertaa rinteen puolella.

Nozawasta siirryimme Myoko Kogeniin, jonka alueella on useampi keskus ja jo ennen matkaa innostusta herättänyt Madarao vain 30 minuutin bussimatkan päässä. Pari ensimmäistä päivää laskimme Akakura Kankon keskuksessa, jossa vinkkien perustella oli parasta metsälaskua ja huipulla sopivan jyrkkää profiilia. Noina päivänä satoi lunta lähes metri, joten aamulla saimme pari huppulaskua keskuksen massiivisesta suosiosta ja viikonlopusta huolimatta.

Välillä haikki metsäpätkältä hissille oli astetta haastavampi, Nozawa Onsen.

Akakura Kanko ja aurinkoinen sidecountry-pätkä.

Madarao Kogen, jännittävät yhdenhengen hissit huipulle. Aivan eeppisiä opastettuja offareita riitti ihan koko päiväksi. Kuva: Tuomas

Olemme ostaneet vaihtelevasti koko päivän, puolen päivän ja kertanousu-lippuja riippuen lumitilanteesta, reisifiiliksestä ja bussiaikatauluista. Puolen päivän -lippu on oikestaan todella loistava vaihtoehto, sillä puuteri on parasta aamulla ja lounasta on helppo lykätä lipun loppumiseen eikä koko päivän lippuun verrattuna jää montaa tuntia laskematta. Lisäksi iltapäivällä voi vielä haikata hissille laskemisen sijaan oikein hyvin, jotta on mahdollista löytää vielä linjoja, jotka on laskenut ehkä vain kymmenkunta ihmistä, kun taas hissioffareilla vetoja on ollut satoja. Lounaasta puheen ollen mainittakoon, että ruoka on hyvää ja ihan kohtuu hintaista rinnerafloissa. “Itadakimasu!”

Akakura Kanko, suosituin metsäpätkä päätyi kivasti siirtymärinteeseen. Kuva: Emma

Samainen Akakura Kankon huippuhissiltä lähtevä metsäpätkä. Kuva: Elena

Majoituimme todella yhteisölliseen hostelliin, josta saimme päivittäin parhaat vinkit, joiden avulla oli helppo navigoida alueella. Paras vinkki reissuun onkin, että tutustu lähes paikallisiin puuterihiiriin (paikka on täynnä erityisesti ausseja ja muita elämäntapalaskijoita, jotka ovat jääneet tänne…) ja hieman omaa järkeä käyttäen löytyy joka päivälle jotain jännittävää uutta laskettavaa.

Sneak peak eräälle randopäivälle, koko ajan ei satanut lunta niinäkään päivinä.

Kävimme useammalla randoreissulla myös, mutta kerron niistä osassa 2. Lisäksi ajattelin reissun jälkeen kertoa vielä tarkempia vinkkejä reiteistä ja spoteista keskuksissa, joissa kävimme. Toki myös jotain muuta kivaa!

“Domo arigato gozaimasu!”, että seurailet meidän reissua. Jatketaan pian!

Mikaela @mizdisch ja muut ihanat Japan loverit Elena, Emma, Riitta, Juuso ja Tuomas