Atlas-vuoriston huipulle

Kun eteläisessä Suomessa saadaan taas odottaa kunnon talvikelejä, voi lunta toisinaan lähteä etsimään jostain vähän kauempaa, kuten vaikka Afrikasta. Meidän onneksemme tapahtui niin, että muuan kreikkalaisen mytologian sankari, Perseus, muutti titaani Atlaksen kiveksi, jolloin tästä muodostui taivaankantta kannatteleva vuori. Lopputuloksena Afrikan luoteiskulmassa Marokossa kohoaa korkeuksiin nykyään komea vuoristo, jonka me länsimaiset tunnemme nimellä Atlas. Sen korkeimmat huiput nousevat yli 4000 metriin ja saavat talvikaudeksi päälleen paksun lumikuorrutuksen. Korkein näistä huipuista on nimeltään Jebel Toubkal, jolla on korkeutta komiat 4167 metriä. Tuon lumisen laen tavoittelu valikoitui tällä kertaa loppuvuoden etelänloman kohteeksi.

Imlilissä nauttimassa perinteistä marokkolaista minttuteetä.

Heräilimme kauniiseen säähän pienessä Aroumdin vuoristokylässä. Tämä pieni perinteinen berberkylä sijaitsee kukkulassa viljelysmaiden yläpuolella lumihuippuisten vuorten ympäröimänä. Sää oli mitä kaunein ja tuntui etuoikeutetulta saada katsella nousevan auringon valaisemia vuoria ja varjojen liikettä idyllisessä maisemassa. Olimme innoissamme; auringonpaisteen oli ennustettu jatkuvan seuraavat kolme päivää, joten olosuhteet vuorelle nousuun olisivat optimaaliset. Söimme herkullisen aamupalan, pakkasimme reppumme ja suunnistimme polulle kohti edessä kohoavaa Toubkalia.

Ilmilistä saa myös vuokrattua tarpeellisia varusteita joka lähtöön.

Olimme edellisenä päivänä lähteneet Marrakechista ja ottaneet jaetun taksin Imlilin vuoristokylään, josta varsinainen vaellus alkaa. Ilmil on pieni viihtyisä kylä suoraan Atlas-vuoriston sydämessä, ja sitä kutsutaankin myös nimellä ”Atlaksen portti”. Lounaan jälkeen olimme vielä siirtyneet vajaan tunnin patikoinnin päässä sijaitsevaan Aroumdin kylään, koska päivä ei ollut vielä pitkällä ja oli mukavaa päästä jo talsimaan ylämäkeen sekä siirtymään vuoriston rauhaan. Ja rauhassa saimme ollakin: olimme ison majatalon ainoat asiakkaat!

Aamupalalla ei varsinaisesti ollut tungosta.

Aroumd

Toubkal noustaan olosuhteiden salliessa yleensä kahdessa päivässä: ensin patikoidaan noin 12 km matka 3208 metrissä sijaitsevaan vuoristomajaan. Seuraavana päivänä noustaan viimeinen kilometri huipulle ja palataan Imliliin.

Tuonne sitä pitäisi nousta.

Vaellus kohti yöpaikkaamme Refugio du Toubkalia alkoi tasaisella osuudella, jokivartta pitkin. Vähitellen polku alkoi nousta tasaisesti ylämäkeen kohti ensimmäistä etappia, Sidi Chamarouchin pientä moskeijaa ja pyhiinvaelluskohdetta. Muita ihmisiä oli liikkeellä vähän ja hekin pääasiassa paikallisia.

Varsinainen sesonkiaika Toubkalilla ajoittuu maalis-huhtikuuhun. Kesäkuukausina lämpötilat lähestymisen aikana voivat taas nousta tukahduttavan kuumiksi, lähellä +40 astetta, ja varjoisaa paikkaa voi olla vaikea löytää. Tuumasimme, että taidamme siis olla liikkeellä juuri oikeaan aikaan.

Polku oli selkeä ja sitä oli helppo seurata. Noin tunnin välein vastaan tuli pieniä berberien kojuja, joista oli mahdollista ostaa suklaapatukoita ja juotavaa. Paikanpäällä puristettu mandariinimehu osoittautui toimivaksi tehojuomaksi ja sitä tuli pysähdyttyä nauttimaan useaan otteeseen patikan aikana.

Taukopaikka näkyvissä!

Sidi Chamarouchin jälkeen polku jyrkkeni hiukan ja lumirajan saavutimme noin 2700 metrin korkeudessa. Etelän aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta ja lumisesta maisemasta huolimatta sai matkaa taittaa t-paidassa. Toisinaan vastaamme tuli ihmisiä, jotka olivat aamulla käyneet huipulla ja nyt matkalla alas Imliliin. Kaikki olivat innoissaan kokemuksesta ja varoittelivat vain huippuharjanteella puhaltavista kovista tuulista.

Varusteilleen saa halutessaan myös muulikuljetuksen.

Saapumassa yöpaikkaan. Toubkalin juurella on kaksi refugiota, joissa yöpyä ja syödä: Refugio du Toubkal sekä Les Moufons.

Vähitellen näkyviin tulivat myös kaksi refugiota, joista me majoituimme jälkimmäiseen Refugio du Toubkaliin (Mouflon on kuulemma paljon kylmempi :)). Iltapäivä ja ilta kului tankatessa vettä ja ravintoa, tarinoidessa eri puolilta maailmaa olevien ihmisten kanssa ja silmäillen huomista nousureittiä. Tilasimme aamupalan viideksi. Tavoitteena oli lähteä liikkeelle mahdollisimman aikaisin, jotta ehtisimme mäkeen ennen suurempia opastettuja ryhmiä. Halusimme myös nähdä auringonnousun ylempää rinteiltä.

Kellon soidessa 4.50 tuntui, etten olisi nukkunut juuri ollenkaan. Makuusalissa on aina pientä kolinaa ja kuorsausta läpi yön, eivätkä korvatulpat olleet tulleet mukaan. Muiden vielä nukkuessa hiivimme alakertaan aamupalalle, heitimme reput selkään, kiinnitimme jääraudat jalkoihin ja suuntasimme ulos pimeyteen ja pakkaseen. Kyllä se väsymys nopeasti kaikkosi.

Alpine start

Toubkal ei ole teknisesti vaikea vuori. Nousu refugiolta huipulle on periaatteessa vain kävelyä, eikä varsinaisia kiipeilyosuuksia ole lainkaan. Reitti on melko suoraviivainen ja jos uutta lunta ei ole satanut, johtaa huipulle selvä jälki. Näin talvisaikaan jääraudoista on kuitenkin suuri apu, koska mäki on paikoin jyrkkää ja jäistä. Lähellä huippua on myös lyhyt osuus, jossa askeleet on aseteltava tarkkaan, muuten edessä voi olla jyrkkä liuku ja putoaminen. Osa nousijoista kantoikin mukanaan myös jäähakkua juuri tätä kyseistä osuutta varten.

Auringonnousu vuoristossa…kuvaavia sanoja on aina vaikea löytää.

Noustuamme ensimmäisen jyrkän osuuden, alkoi maisema vähitellen kirkastua. Auringonnousu vuoristossa on joka ikinen kerta sykähdyttävä kokemus. Pimeydessä kulkiessa ei näe juuri muuta kuin otsalamppunsa valokeilan, mutta valon lisääntyessä alkaa ympäröivä avara maisema hahmottua majesteetillisesti.

Suurin osa noususta takana, edessä Tizi n Toubkal.

Nousimme tasaiseen rauhalliseen tahtiin ja saavutimme 3950 metrissä olevan Tizi n Toubkal solan vajaan kolmen tunnin kapuamisen jälkeen. Tästä reitti jatkui vasempaan varsinaista huippuharjannetta pitkin ja pian saimme myös ensimmäisen näkymät etäällä siintävästä huipusta. Tuuli yltyi kovaksi, mutta muuten eteneminen oli helppoa koko matkan huipulle asti.

Huippuhajanne on leveää baanaa.

Siellä jossain se huippu jo siintää.

Reilun puolen tunnin etenemisen jälkeen saavuimme Pohjois-Afrikan korkeimmalle kohdalle. Joka puolella ympärillämme näkyi komeita lumipeitteisiä vuoria ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Kova tuuli lennätti ilmassa jonkin verran pakkaslunta. Länteen ja pohjoiseen erottuivat kaukana alhaalla laajat tasangot, joilla myös Marrakech sijaitsee. Idässä kaukana siinti Sahara. Varsin hieno paikka paistatella päivää. Ja aikaisesta lähdöstämme johtuen, oli huipulla meidän lisäksemme vain yksi henkilö.

 Täällä ne turhat höyryt pääsee purkeutumaan päästä.

Vinkaa pukkaa.

Maisemia ihailemaan oli kiivennyt myös tämä karvainen kaveri.

Noin puoli tuntia fiilisteltyämme aloitimme laskeutumisen takaisin refugiolle ja siitä edelleen aina Imlilin kylään saakka. Matkalla vastaamme tuli runsaasti huipulle matkalla olevia ihmisiä, osa hyvin varustautuneita, osa taas liikkeellä pelottavan kevyillä vaatteilla. Lahjoitimme muutamalle sankarille vettä sekä Fazerin sinistä, kun nämä nääntyneen oloisina kyselivät: ”Please, do you have some sugar!?” Kolmikolla ei ollut mukana vettä saati mitään purtavaa, tuulenpitävistä vaatteista puhumattakaan.

High Atlas

Ihmisiä matkalla ylös.

Vaikka Toubkal onkin teknisesti helppo vuori, ei sitä pidä kuitenkaan aliarvioida. Nousu on pitkä, sää voi muuttua hyvinkin kylmäksi ja korkeutta on kuitenkin jo yli neljä kilometriä. Oikeat varusteet ja valmistautuminen ovat aina tärkeitä suunnattaessa vuorille. Toivottavasti kaikki selvisivät hyvissä sielun ja ruumiin voimissa alas.

Takaisin Imlilissä.

Kokonaisuutena Toubkalille nousu oli hieno kokemus. Oli mukava päästä tutustumaan kokonaan uuteen vuoristoon sekä maahan. Atlas on vuoristona upea, niin maisemilta kuin kulttuuriltaankin. Sieltä löytyy paljon hienoja eripituisia vaellusreittejä, upeita vuoria noustavaksi ja talvella myös laskettavaksi. Lisäksi marokkolainen ruoka on erittäin hyvää. Tänne tulee varmasti vielä palattua.