Talven lähiretkikohteet — ulkoilun asiantuntijoiden vinkit

Etelä-Suomen talvi ei ole vielä lumimäärällään aiheuttanut hurraa-huutoja talvenystäville. Luonnossa kuitenkin parasta on se, että se on lähtökohtaisesti aina kaunis, oli lunta tai ei.

Kysyimme ulkoilun asiantuntijoiltamme vinkit, missä he ovat viime aikoina käyneet retkeilemässä.

Annukka — Salon myymälä

Salon ympäristö on retkeilykohteita täynnä

Oli talvi sitten tällainen lumeton, kuten se tänä vuonna on ollut tai runsasluminen, niin kuin viime vuonna, Salon seudulla on paljon mielenkiintoisia retkikohteita, joita on helppo hyödyntää myös talvella.

Teijolla on monia mielenkiintoisia reittejä, mutta kylmänä talvipäivänä suosin Matildanjärven kierrosta, koska retken jälkeen pääsee Mathildedalin kylään juomaan meren ääreen kuumaa juomaa. Jos mukana on pieniä lapsia, niin Matildanjärven reitin varrelta löytyy useampi nuotiopaikka, jossa voi vaikka paistaa makkaraa. Itse olimme reitin varrella jouluaaton aamuna, saimme sopivasti lasten mielen pois joululahjoista, joten lasten yllätys oli melkoinen, kun he havaitsivat joulupukin käyneen retken aikana tuomassa lahjat.

Teijolla monet kierroksista ovat 5 kilometrin molemmin puolin, joten suurin osa niistä on juuri sopivia perheretkeilykohteita. Itse olen aikeissa suuntautua seuraavaksi enemmän Teijon pohjoisosiin. Varsinkin kesällä Matildajärven kierros on hiukan liian suosittu minun makuuni, mutta siksi siitä onkin hyvä nauttia talvella, jolloin muita retkeilijöitä harvemmin tapaa.

Jos Teijo on jo niin nähty ja koettu, suosittelisin tutustumaan Marttilan Korven eräreitistöön, mutta siitä kerrottakoon lisää toisella kerralla.

Katja — Tampereen myymälä

Suosikkiretkikohteeni on ehdottomasti metsän ja vesistön yhdistelmä. Ja näitähän Tampereen ympäristössä riittää! Vanhojen puiden joukossa metsän pehmeillä sammalmättäillä samoilu muistuttaa luonnon voimasta ja pyyhkii pois mielestä kaiken turhan ja väliaikaisen kiireen. Pysähtyminen veden äärelle, veteen tuijottelu ja kesäisin uiminen luonnonvesissä riittää rentouttamaan ajatukset, talvella maaginen jääpeite vangitsee veden ja mielen.

Kohteita löytyy kun pakkaa repun, avaa kotioven ja lähtee liikkeelle. Tampereella voi keskustan asukas ottaa eväät ja etsiä rauhallisen sopen Kaupin metsästä, juoda kahvit ja antaa Näsinselän aaltojen viedä murheet mennessään. Kauppi on sokkeloinen ja kuuluisa siitä, että sen poluille helposti harhautuukin. Kartta ja kompassi on siellä hyvä olla mukana, vaikka lähimetsän nimellä kulkeekin. Kaupin metsiin olen piiloutunut yöpymäänkin, ja yksin sai olla vaikka olin aivan rannassa.

Toinen hyvä korpimetsä kaupungin kupeessa alkaa Hervannan eteläpuolelta. Vaikka sinne kovasti rakennetaan, riittää pieni kävelylenkki bussipysäkiltä pitkin hiekkatietä ja ensimmäiset tulipaikat ja laavut jo kutsuvat retkeilijää. Itse lähden mielelläni liikkeelle maastopyörällä, välillä yöpymisvarusteet mukana, välillä vain pitkälle päivälenkille.

Tampereen eteläpuolella Kangasalta Lempäälään voi tehdä maastopyörällä tai yön yli retkenä patikoiden myös pitkän luolakierroksen. Löysimme reissullamme syksyllä 5 kohdetta tutkittavaksi. Kallion sisällä on ympäri vuoden sama lämpötila, joten jos luolan suuaukko ei ole liian ylöspäin kallistunut pääsee sisään kylmemmälläkin. Muista ottaa hyvä lamppu ja vaatteet jotka saavat likaantua!

Omaan harrastuskirjooni kuuluu muitakin hieman harvinaisempia lajeja, kuten retkiluistelu ja yösuunnistus. Harrastan näitä seurassa, joten liikuntaa on tarjolla lähiluonnossa runsaasti ja säästä riippumatta. Jäät ovat olleet Tampereen seudulla hämmentävän hyvässä kunnossa tämän talven ailahtelevasta luonteesta huolimatta. Pieniä järviä on ollut jo kauan jäässä, välillä on saatu lunta päälle, mutta taas se on sulanut ja jäätynyt uudelleen luistelukuntoon. Joillekin järville on jo ehditty aurata rataakin. Retkiluistelu on kuitenkin ehdottomasti seikkailulaji eli turvallisuussäännöt pitää tuntea. Jäälle lähdetään vain kaverin kanssa ja turvavarustein: naskalit kaulassa ja heittoköysi valmiudessa, sauva jään piikkaamiseen kädessä, selässä reppu, jossa on kuivapussiin pakattuna vaihtovaatteet ja energiaa ja reppu lantiovyöllä ja haararemmillä kiinni. Lamppukin on hyvä lisä. Kun jäät ovat sopivat on niille päästävä aamutuimaan ja iltamyöhään.

Jos jäälle sataa lunta, mutta ei tarpeeksi hiihtoa varten, voi ulkoiluttaa itseään suunnistamalla. Tampereen suunnistustarjonta on maailmanluokkaa. Kaikille avoimia tapahtumia järjestetään talvisinkin säännöllisesti. Metsät kaupungin ympärillä ovat nyt melko tyhjiä lumesta, joten tavallinen suunnistus onnistuu hyvin. Päivät ovat toki edelleen lyhyitä ja lamppu jälleen tärkeä varuste. Suunnistus jalkautuu talvisin kaupungin kaduille ja puistoihin. Tampereella pyörii läpi talven ainakin Talvirastit, Score-O Tampere ja Tampere Street-O. Näihin voi osallistua kuka tahansa pelkällä karttamaksulla, lenkkarit vain jalkaan ja jälkimmäisissä myös se lamppu otsalle! Seuraavat tapahtumat nyt lauantaina ja maanantaina.

Heidi — Kuninkojan myymälä

Jo kolmas vuosi perinteeksi muodostunutta uudenvuoden viettoa lähialueen laavuilla. Ensimmäisellä kerralla vietimme iltaa Kurjenrahkan kansallispuiston Vajosuon laavulla. Seuraavana vuonna Lakjärven laavuilla ja nyt tällä kertaa oli vuorossa Töykkälä. Tänä vuonna osui kaksi raumalaista jäbää samalle laavulle, mutta hyvin mahduttiin ja jaettiin kuoharit ja kahvit. Nuotiolla oli mukavaa viettää aikaa yhdessä.

Yöllä ennen uudenvuoden vaihtumista rämmittiin porukalla otsalamppujen valossa suon reunaan, jossa ilotulitusten sijaan ihailtiin tähtitaivasta & linnunrataa. Aamulla oli ihana herätä auringonpaisteeseen ja pistää nokipannut kiehumaan.

Max — Forumin myymälä

Kun kiireellinen elämäntapa tai muuten vain korkeakulttuuri jossa eletään painaa sielua, Meikon retkeilyalue auttaa lievittämään arjen tuomia oireita. Sen sijainti ja infrastruktuuri poistavat lukuisat tekosyyt, joita sohvaretkeilijä keksisi voidakseen nauttia luonnosta ruudun kautta. Leuto talvi mahdollistaa retkeilyn myös kevyemmillä varusteilla. Siksi tämä vuosi on paras hetki harjoitella talviretkeilyä, vaikka ei omistaisikaan talvimakupussia, -alustaa tai -telttaa.

Meiko on hyvin satumainen retkeilykohde. Kun taivas on harmaa ja tihkuttaa vettä tai räntää, se tuntuu entistä metsäisemmältä. Hyvä puoli on myös ettei tapaa ihmisiä sellaisella säällä. Silloin nuotiopaikat ovat vapaat ja tulee hyvä tilaisuus käydä vaikka avannossa. Kun lottovoitto iskee ja maa on lumen peitossa, talvitunnelma on täydellinen.

Meikon eteläpuolella sijaitsee mahtava suo, joka on epätyypillinen eteläsuomeen. Tämän nähtävyyden tarkasteluun kannatta varata vedenpitävät kengät ja vaihtosukat, koska polut ovat vesialtaita. Meikonkierros on selkeästi merkitty 8,3 km pitkä polku, joka vie vaeltajan kierrokselle Meikon järven ympäri. Kovasti voin suositella myös Kotokierrosta. Täällä pääsee nauttimaan korkeuserojen tuomista näköaloista.

Kuutti — Markkinointi 

Helsingin lähistöltä löytyy paljon makeita merenrantaspotteja, jotka sopivat täydellisesti lyhyille lähiretkille. Nämä paikat toimivat myös loistavasti näin lumettomana talvena.

Porkkalanniemi Kirkkonummella on ehdottomasti yksi suosikkikohteistani näin “talvella”. Paikka toimii täydellisesti, kun haluat tehdä lyhyen irtioton kaupungin sykkeestä. Helsingin keskustasta Porkkalaan on vain lyhyt pyrähdys, joten viikonloppunakin muutaman tunnin reissu mutteripannun ja kaasukeittimen kanssa takaa hyvän irtioton kaupungin melskeestä. Porkkalaniemestä on tullut varsinkin kesällä suosittu kohde, mutta nyt talvella siellä saa olla omassa rauhassa.

Lohikeitto ja saaristolaisleivät toimivat myös Porkkalanniemen merellisessä ympäristössä.

Toinen hyvä kohde lyhyelle päiväretkelle ja miksei yöretketkellekin on Linlon saari Kirkkonummella. Saarelle johtavalle sillalle ajaa Helsingistä n. 45 min autolla ja myöskään omalla fillarilla saapuminen paikalle ei ole huono idea (Fillarilla matkaan kannattaa varata n. kaksi tuntia). Muutaman kerran olenkin polkenut Helsingistä fillarilla Linlooseen, etsinyt teltalle mukavan paikan ja viettänyt yön saaren rauhallisesta ympäristöstä nauttien.

Saarella risteilee paljon leppoisia polkuja ja yksi polku taitaakin kiertää koko saaren ympäri. Suosittelen siis kierrosta saaren ympäri ja muutamaa taukoa upeilla rantakallioilla. Linlosta löytyy myös useampi tulipaikka, joten tarvittaessa retkieväiden lämmitys onnistuu näppärästi!

Linlo sopii mainiosti myös talvitelttailuun!

Oma suositus on siis, että vaikka lunta ei olisikaan, niin kannattaa nauttia lähiluonnon tarjoamista antimista ja muistaa hymyillä!

 

Julkaistu: 17.1.2020Muokattu: 17.1.2025