Kolmen valtakunnan ruskaa

Syksy on ehdottomasti yksi suosikkiajankohdistani retkeilyyn pohjolassa. Ilma on mukavan viileää, maisema alkaa värjäytyä ruskan sävyihin, yöt ovat pimeitä, aamuisin on usvaa ja luonto on pullollaan antimia, joita retkeilijä voi kerätä. Olin syyskuun alkupuolella ajelemassa Tromssasta takaisin Etelä-Suomeen ja minulla oli vielä muutama päivä vapaata ennen töiden jatkumista. Päätin käyttää tämän ajan hyväkseni, ajoin Mallan luonnonpuiston parkkiin, pakkasin reppuun muutaman päivän varusteet ja suuntasin polulle Mallan luonnonpuiston halki kohti kolmen valtakunnan rajaa. Ajattelin patikoida muutaman päivän rauhassa vain omien ajatusteni ja ympäröivän luonnon seurassa keskellä avaraa tunturimaisemaa ja ihailla syksyn esiin puskevia värejä.

Polulla Mallan luonnonpuistossa kohti kolmen valtakunnan rajaa.

Lähdin liikkeelle myöhään iltapäivällä ja saavutin Kuohkimajärvellä sijaitsevan autiotuvan illansuussa. Se oli tällä kertaa kuitenkin sen verran kansoitettu, että jatkoin matkaani vielä pari kilometriä Norjan puolella ja pystytin leirin vähän sivuun polulta tunturikoivujen katveeseen pienen puron varteen. Iltapalaa keitellessä ja pimenevää tunturimaisemaa katsellessa sielu sai taas levätä. Kuuntelin kaasukeittimen pöhinää, josta on vuosien mittaan tullut minulle hyvin rauhoittava ääni. Alitajuisesti sen assosioi reissussa oloon ja tietää, että silloin asiat eivät voi olla kovin kehnosti. Iltapalan valmistuttua kuului enää vain tuulen huminaa, joka sekin oli varsin rauhoittavaa. Loikoilin pitkään teltan ulkopuolella ja nautin hyvästä ruoasta ja luonnon rauhasta. Maiseman pimennyttyä vetäydyin sitten telttaan nauttimaan vielä hyvästä kirjallisuudesta otsalampun valossa. Myöhemmin yhä voimistunut tuuli säesti minut uneen.

Tästä alkaa hyvä päivä.

Tunturin asukkeja vol 1.

Seuraavana päivänä sää oli täydellinen. Kävelin päivän aikana Gappohyttan kautta Ruotsin puolelle Pältsastuganin lähistöön. Polkua oli helppo seurata, eikä suunnistamiseen tarvinnut sen enempää keskittyä. Niinpä kaiken huomion pystyi keskittämään ympärillä aukeaviin jylhiin maisemiin. Alkuun näyttämöä hallitsi Norjan puolella komea Barras-tunturi, joka oikein kutsui nousemaan rinteilleen. Nyt aikaa oli kuitenkin niin vähän, että huiputtaminen piti jättää ensi kertaan.

Gappohytta ja takana komeileva Barras.

Gappohyttalta kohti Pältsastugania polku kulki pitkän matkaa korkealla harjulla avarassa laaksossa. Alas jokilaaksoon oli mukavat näkymät, ja maiseman pääroolin otti nyt ruotsinmaan tumma Pältsa-tunturi. Sekä Barras että Pältsa ovat molemmat nähtävissä myös Kilpisjärven kylältä.

Toisen yön leiripaikka ja Pältsan.

Pältsastugan.

Viimeisenä päivänä polku vei tunturiylängön läpi takaisin Kilpisjärven rantaan, josta olisi mahdollista myös ottaa venekyyti takaisin kylälle. Päivä oli ollut taas täydellinen ja illasta oli myös tulossa hieno, joten halusin viettää sen vielä luonnonhelmassa.

Maaruska alkaa puskea mukavasti esiin.

Tunturin asukkeja vol 2.

Kävelin vähän matkaa Kuohkimajärven suuntaan ja pystytin leirin pienen lammen rantaan sivuun leveältä polulta. Taas kuvankaunis ilta ja koko ympäröivää maisemaa hallitsi pysähtyneisyyden tunnelma, jota yksikään ylimääräinen ääni ei päässyt rikkomaan. Barras heijastui peilityynen lammen pinnasta. Juuri kun luuli ottaneensa maisemasta täydellisimmän valokuva, täytyi kamera kaivaa jälleen esiin muutaman minuutin päässä. Illan pimetessä maiseman sävy vain syveni ja näkymä muuttui koko ajan upeammaksi. Jossain vaiheessa maltoin sitten laittaa kameran pois ja vain istua alas ja syventyä hetkeen. Illan ja yön kruunasivat vielä taivaalla leiskuvat revontulet. Tämän syksyn ensimmäiset!

Tunturin väriloistoa voisi ihailla loputtomiin.

Viimeinen ilta ja kaikki on tyyntä.

Seuraavana päivänä lähtiessäni ajamaan auringossa kylpevältä Kilpisjärveltä kohti etelää päässäni takoi vain yksi ajatus: Pohjoiseen pitäisi päästä taas mahdollisimman pian.