Kuinka Hyrrien metsäviikko sitten sujui?

Seurasimme viime viikolla Kirkkonummelaisen päiväkoti Nissinikun ryhmän Hyrrien metsäviikkoa. Mukana viikossa oli 21 lasta ja 3 hoitajaa. Seuraavassa Hyrrien fiiliksiä viime viikolta. 

Hyrrien viikko metsässä on nyt onnellisesti takanapäin. Kukaan meistä ei olisi osannut uskoa kuinka paljon hyviä asioita tämä metsäviikko toisi tullessaan.

Jo ennestään tiivis ryhmähenki vain parani viikon aikana. Meillä oli YHDESSÄ mukavaa. Ryhmän yhteishenki kasvoi valtavasti viikon aikana. Jokainen lapsi vaikutti osaltaan siihen että kaikilla oli mukavaa kokoajan. Tunnelma leirissä oli rauhallinen ja  leikit sujuivat kinastelematta. Jokainen pääsi leikkiin mukaan, hippaleikeissä oli usein koko ryhmä mukana.

Lapset kiipeilemässä.

Lapset olivat jo etukäteen suunnitelleet toimintaa metsään. Melkein kaikki suunnitelmat saatiin toteutettua. Huomasimme kuitenkin pian, että parasta lapsista oli ns. vapaa leikki, jolloin itse saivat keksiä puuhailuja. Lapset keksivät todella hienoja leikkejä. Viikon aikana metsään ilmestyi minikokoisia grillejä kivistä ja puunpaloista, keijujen vankityrmiä, saunoja, majoja, lentokoneita, puunhakkuukoneita, ritsoja ym. Meidän aikuisten ei tarvinnut ohjata lapsia leikkeihin, he ohjautuivat omatoimisesti keksimään ideoita mitä seuraavaksi puuhaisivat.

NISSNIKU JUHLAT 048

Yksi päiväntehtävistä.

Arjen toiminnat, kuten ruokailu ja lepo, sujuivat hienosti metsässä. Toimme ruuan kottikärryillä päiväkodilta metsään lämpölaukuissa. Lapset söivät hyvällä ruokahalulla ja kuulemma kaikki maistui paremmalta ulkona.Perjantaina orava vieraili leirissä ja meinasi syödä meidän ruuat. Lepohetkillä kuuntelimme satuja ja metsän ääniä. Päiväkodille päästyämme lapset piirsivät ja kirjoittivat päivän seikkailuista omiin metsäkirjoihinsa.

Torstaina iltapäivällä vanhemmatkin pääsivät ihastelemaan leiriä kun pidimme kevätjuhlan metsässä. Ohjelmassa oli Hyrrien räppiesitys, metsätehtäviä, eväiden syöntiä ja vaahtokarkkien grillausta. Toivomme, että jokainen perhe sai pienen kipinän metsäretkeilyyn!

NISSNIKU JUHLAT 018

Vaahtokarkkien grillausta Petromaxin monitoimigrillillä.

Viikon edetessä meistä aikuisista tuli mestareita leirin kokoamisessa. Keksimme joka päivä jotain uutta leiriin. Vaihdoimme katosten paikkoja ja kokeilimme mikä toimii parhaiten. Totesimme, että jokaiseen päiväkotiin olisi hyvä koota “retkeilykassi”, joka sisältäisi muutaman DDhammockin katoksen ja Petromaxin leirigrillin.

Lasten lounassettiä. Löytyy Light My Firen Meal Kittiä ja Camelbakin Eddyä.

Perjantaina vietimme päättäjäisiä leiridiskon merkeissä. Sidoimme bluetooth-kaiuttimen puuhun kiinni ja laitoimme musat täysille. Paistoimme lettuja ja nautimme mahtavasta säästä. Ei olisi voinut toivoa parempaa leiriviikon lopetusta.

Leikkien lomassa lapset pääsivät myös testaamaan DD Hammocksin Frontline riippumattoa. 

Haluamme kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitamme: Scandinavian Outdooria, Reimaa, DD Hammocksia (Biwak Outdoor), Petromaxia (Biwak Outdoor), Camelbakia (Vandernet), sekä Light My Firea (Vandernet)  ja kannustaa kaikkia varhaiskasvattajia menemään metsään!

 

Terveisin,

Hyrrät

Kategoria:
Julkaistu: 23.5.2016Muokattu: 28.10.2020