Toimitusaika 2-4 arkipäivää
Saatavilla vain verkkokaupassa.
Megamat-alustassa käytetään Expedin tuttua ja turvallista Synmat-teknologiaa. Käytännössä alustan sisällä on teknistä kuitua, joka estää ilman kiertämistä alustan sisällä - lopputuloksena varsin hyvä eristyksyky alustan pitäessä kehosi lämmittämän ilman paikallaan.
Megamat on ollut julkaisustaan saakka lyömättömän mukava, mutta painoa on ollut reilusti. Alusta onkin ennen tämän Ultra-mallin julkaisua ollut aika selvästi tarkoitettu käyttöön, jossa kamppeita ei roudata rinkassa, mutta Ultra alkaa olla täysin harkittava vaihtoehto myös reppureissuille, kun nukkumismukavuudelle annetaan paljon painoarvoa. Kanootin, kajakin tai polkupyörän kyydissä tämä kulkee jo täysin vaivatta.
Mitä tulee painon asettamisesta mittakaavaan: ultrakevyisiin alustoihin verrattuna tällä alustalla on 6 dl juomapullon verran lisää painoa.
Täytä alusta aina joko mukana tulevalla pumppupussilla tai sähköpumpulla - puhallettavaksi alusta on valtava ja lisäksi puhaltaminen vie alustaan kosteutta, jota ei sieltä oikeastaan mitenkään saa ulos.
Tällaista ilma-alustaa voi säilyttää kotioloissa kätevästi sen omassa säilytyspussissa.
Paino | 950 g |
Mitat | 197 x 65 x 10 cm |
Pakkauskoko | 27 x 16 cm |
Pintamateriaali | 20 denierin polyesteritrikoo |
Pohja | 30 denierin kierrätetty polyesteri |
R-arvo | 4,4 |
Ilmatäytteinen | ✓ |
Ympärivuotinen | ✓ |
Mallinumero | 846487 |
Web |

3 |
Asiantuntijamme ovat keränneet blogikirjoituksiamme, jotka liittyvät tuotteeseen. Blogikirjoitukset voivat sisältää vinkkejä, ohjeita ja inspiraatiota.
{ "modelId": 53409, "manufacturer": { "name": "Exped", "slug": "exped", "logo": "https://scandinavianoutdoor.imgix.net/dynamic/manufacturers/Exped-Trans-med.png" }, "product": { "name": "Megamat Ultra Long Wide" }, "colors": [], "sizes": [], "types": [ { "name": "Regular", "slug": "regular" } ], "generalImages": [ { "caption": null, "path": "https://scandinavianoutdoor.imgix.net/dynamic/productimages/sizes/full/e19fd22d-220d-4972-a710-6b54b9e8c4e4.jpeg" }, { "caption": null, "path": "https://scandinavianoutdoor.imgix.net/dynamic/productimages/sizes/full/250126bf-0cab-45a1-a938-1058c053c667.jpeg" }, { "caption": null, "path": "https://scandinavianoutdoor.imgix.net/dynamic/productimages/sizes/full/f0dc0ffe-2156-4768-b49e-990aed107dfb.jpeg" } ], "modelNotice": null, "description": "
Megamat-alustassa käytetään Expedin tuttua ja turvallista Synmat-teknologiaa. Käytännössä alustan sisällä on teknistä kuitua, joka estää ilman kiertämistä alustan sisällä - lopputuloksena varsin hyvä eristyksyky alustan pitäessä kehosi lämmittämän ilman paikallaan.
\n
Megamat on ollut julkaisustaan saakka lyömättömän mukava, mutta painoa on ollut reilusti. Alusta onkin ennen tämän Ultra-mallin julkaisua ollut aika selvästi tarkoitettu käyttöön, jossa kamppeita ei roudata rinkassa, mutta Ultra alkaa olla täysin harkittava vaihtoehto myös reppureissuille, kun nukkumismukavuudelle annetaan paljon painoarvoa. Kanootin, kajakin tai polkupyörän kyydissä tämä kulkee jo täysin vaivatta.
\n
Mitä tulee painon asettamisesta mittakaavaan: ultrakevyisiin alustoihin verrattuna tällä alustalla on 6 dl juomapullon verran lisää painoa.
\n
\n
Long & Wide -malli: 197 cm pitkä, monia alustoja 14 cm leveämpi
\n
Mojovat 10 cm paksu
\n
Synmat-teknologian ansiosta alin suositeltu käyttölämpötila on -15°C
\n
Eristevanun materiaalipaino 200g/m²
\n
Miellyttävä, pehmeä pintakangas on bluesign- ja Öko-Tex 100 -sertifioitu
\n
Pohjakangas on bluesign-sertifioitu
\n
“3D-rakenne:” suorat sivuseinämät maksimoivat nukkuma-alan
\n
Pakkauksessa mukana: alusta, pakkauspussi, pumppuna toimiva pussi ja korjaussarja
\n
\n
Täytä alusta aina joko mukana tulevalla pumppupussilla tai sähköpumpulla - puhallettavaksi alusta on valtava ja lisäksi puhaltaminen vie alustaan kosteutta, jota ei sieltä oikeastaan mitenkään saa ulos.
\n
Tällaista ilma-alustaa voi säilyttää kotioloissa kätevästi sen omassa säilytyspussissa.
", "tagline": "Supermukava ilma-alusta, nyt kevyempänä. Pidempi ja leveämpi malli.", "properties": [ { "name": "Ilmatäytteinen", "value": "", "slug": "ilmataytteiset-makuualustat", "unit": "" }, { "name": "Pakkauskoko", "value": "27 x 16 cm", "slug": "pakkauskoko", "unit": "" }, { "name": "R-arvo", "value": "4,4", "slug": "r-arvo", "unit": "" }, { "name": "Paino", "value": "950", "slug": "paino", "unit": "g" }, { "name": "Ympärivuotinen", "value": "", "slug": "ymparivuotiset-teltat", "unit": "" }, { "name": "Pintamateriaali", "value": "20 denierin polyesteritrikoo", "slug": "pintamateriaali", "unit": "" }, { "name": "Pohja", "value": "30 denierin kierrätetty polyesteri", "slug": "pohja", "unit": "" }, { "name": "Mitat", "value": "197 x 65 x 10 cm", "slug": "mitat", "unit": "" } ], "quote": {}, "allowDiscount": false, "belongsToExtendedRange": false, "belongsToOutlet": false, "belongsToSkiWizard": false, "bindingSkiCombo": false, "blogPosts": [ { "title": "Makuupussin ja -alustan huolto-ohjeet", "path": "/elamaa-ulkona/makuupussin-ja-makuualustan-huolto-sailytys-ja-pesu/" }, { "title": "Makuupussin ja -alustan valinta — Miten valita toimiva kokonaisuus?", "path": "/elamaa-ulkona/makuupussin-ja-alustan-valinta-miten-valita-toimiva-kokonaisuus/" }, { "title": "Retkeilyharrastuksen aloittaminen", "path": "/elamaa-ulkona/retkeilyharrastuksen-aloittaminen/" } ], "bundleModels": {}, "brand": "Exped", "brandSlug": "exped", "campaignOnly": false, "canonicalUrl": "https://scandinavianoutdoor.fi/exped/varusteet/makuupussit-ja-alustat/makuualustat/megamat-ultra-lw/", "activeDescription": "
Megamat-alustassa käytetään Expedin tuttua ja turvallista Synmat-teknologiaa. Käytännössä alustan sisällä on teknistä kuitua, joka estää ilman kiertämistä alustan sisällä - lopputuloksena varsin hyvä eristyksyky alustan pitäessä kehosi lämmittämän ilman paikallaan.
\n
Megamat on ollut julkaisustaan saakka lyömättömän mukava, mutta painoa on ollut reilusti. Alusta onkin ennen tämän Ultra-mallin julkaisua ollut aika selvästi tarkoitettu käyttöön, jossa kamppeita ei roudata rinkassa, mutta Ultra alkaa olla täysin harkittava vaihtoehto myös reppureissuille, kun nukkumismukavuudelle annetaan paljon painoarvoa. Kanootin, kajakin tai polkupyörän kyydissä tämä kulkee jo täysin vaivatta.
\n
Mitä tulee painon asettamisesta mittakaavaan: ultrakevyisiin alustoihin verrattuna tällä alustalla on 6 dl juomapullon verran lisää painoa.
\n
\n
Long & Wide -malli: 197 cm pitkä, monia alustoja 14 cm leveämpi
\n
Mojovat 10 cm paksu
\n
Synmat-teknologian ansiosta alin suositeltu käyttölämpötila on -15°C
\n
Eristevanun materiaalipaino 200g/m²
\n
Miellyttävä, pehmeä pintakangas on bluesign- ja Öko-Tex 100 -sertifioitu
\n
Pohjakangas on bluesign-sertifioitu
\n
“3D-rakenne:” suorat sivuseinämät maksimoivat nukkuma-alan
\n
Pakkauksessa mukana: alusta, pakkauspussi, pumppuna toimiva pussi ja korjaussarja
\n
\n
Täytä alusta aina joko mukana tulevalla pumppupussilla tai sähköpumpulla - puhallettavaksi alusta on valtava ja lisäksi puhaltaminen vie alustaan kosteutta, jota ei sieltä oikeastaan mitenkään saa ulos.
\n
Tällaista ilma-alustaa voi säilyttää kotioloissa kätevästi sen omassa säilytyspussissa.
", "cleanDescrption": "Megamat-alustassa käytetään Expedin tuttua ja turvallista Synmat-teknologiaa. Käytännössä alustan sisällä on teknistä kuitua, joka estää ilman kiertämistä alustan sisällä - lopputuloksena varsin hyvä eristyksyky alustan pitäessä kehosi lämmittämän ilman paikallaan.\nMegamat on ollut julkaisustaan saakka lyömättömän mukava, mutta painoa on ollut reilusti. Alusta onkin ennen tämän Ultra-mallin julkaisua ollut aika selvästi tarkoitettu käyttöön, jossa kamppeita ei roudata rinkassa, mutta Ultra alkaa olla täysin harkittava vaihtoehto myös reppureissuille, kun nukkumismukavuudelle annetaan paljon painoarvoa. Kanootin, kajakin tai polkupyörän kyydissä tämä kulkee jo täysin vaivatta. \nMitä tulee painon asettamisesta mittakaavaan: ultrakevyisiin alustoihin verrattuna tällä alustalla on 6 dl juomapullon verran lisää painoa. \n\nLong & Wide -malli: 197 cm pitkä, monia alustoja 14 cm leveämpi\nMojovat 10 cm paksu\nSynmat-teknologian ansiosta alin suositeltu käyttölämpötila on -15°C\nEristevanun materiaalipaino 200g/m²\nMiellyttävä, pehmeä pintakangas on bluesign- ja Öko-Tex 100 -sertifioitu\nPohjakangas on bluesign-sertifioitu\n“3D-rakenne:” suorat sivuseinämät maksimoivat nukkuma-alan\nPakkauksessa mukana: alusta, pakkauspussi, pumppuna toimiva pussi ja korjaussarja\n\nTäytä alusta aina joko mukana tulevalla pumppupussilla tai sähköpumpulla - puhallettavaksi alusta on valtava ja lisäksi puhaltaminen vie alustaan kosteutta, jota ei sieltä oikeastaan mitenkään saa ulos.\nTällaista ilma-alustaa voi säilyttää kotioloissa kätevästi sen omassa säilytyspussissa.", "unTranslatedDescription": null, "metaDescription": "Supermukava ilma-alusta, nyt kevyempänä. Pidempi ja leveämpi malli. Megamat-alustassa käytetään Expedin tuttua ja turvallista Synmat-teknologiaa.", "isSingleColor": true, "isPublic": true, "isBundle": false, "promotedColour": null, "giftCardTemplates": [], "groups": [ "makuualustat" ], "groupFrom": [ "varusteet", "makuupussit-ja-alustat", "makuualustat" ], "logo": "https://scandinavianoutdoor.imgix.net/dynamic/manufacturers/Exped-Trans-med.png", "mainGroup": { "name": "Makuualustat", "path": "/varusteet/makuupussit-ja-alustat/makuualustat/" }, "modelGroupParents": [ { "id": 62, "name": "Varusteet", "slug": "varusteet" }, { "id": 76, "name": "Makuupussit ja makuualustat", "slug": "makuupussit-ja-alustat" } ], "modelPath": "/exped/varusteet/makuupussit-ja-alustat/makuualustat/megamat-ultra-lw/", "name": "Megamat Ultra Long Wide", "prices": { "active": 379, "reference": null, "club": null, "original": 379, "type": "regular", "ribbon": null }, "taxClass": 5, "rating": { "average": 0, "count": 0 }, "sizeTablePath": false, "skiWizard": { "group": "", "sport": "" }, "slug": "megamat-ultra-lw", "activeTagline": "Supermukava ilma-alusta, nyt kevyempänä. Pidempi ja leveämpi malli.", "unTranslatedTagline": null, "tags": [], "modelNumber": "846487", "uuid": "695c7f8e-13e9-4c3f-aff7-310462f4c523", "priceEnding": null, "shelfCode": null, "shelfCodeTwo": null, "shelfCodeThree": null, "shelfCodeFour": null, "shelfCodeFive": null, "shelfCodeSix": null, "variantPrices": false, "secondHandParent": null, "variants": [ { "prices": { "active": 379, "reference": null, "club": null, "original": 379, "type": "regular", "ribbon": null }, "colorSlug": null, "isBackorderable": false, "isOrderable": true, "orderableQuantity": 3, "storeAvailability": [ { "storeId": 10, "storeSlug": "forum", "quantity": 0 }, { "storeId": 7, "storeSlug": "pirkkala", "quantity": 0 }, { "storeId": 4, "storeSlug": "pori", "quantity": 0 }, { "storeId": 6, "storeSlug": "kuninkoja", "quantity": 0 }, { "storeId": 2, "storeSlug": "salo", "quantity": 0 }, { "storeId": 9, "storeSlug": "tammisto", "quantity": 0 }, { "storeId": 20, "storeSlug": "scandinavianoutdoor", "quantity": 3 } ], "inStockStores": [ { "name": "Verkkokauppa", "slug": "scandinavianoutdoor", "pikanouto": false, "nouto": true } ], "onlyFromExtStock": false, "color": "", "colorControl": "", "variantId": 308337, "teksoNumber": "7640277846487", "inStock": true, "detailedStocks": { "2": 0, "4": 0, "6": 0, "7": 0, "9": 0, "10": 0, "14": 0, "20": 3 }, "inAssaStorage": true, "modelName": "", "modelId": 53409, "onOrder": true, "shippingTimeDays": "1-2", "shippingTimeString": "Lähetysaika 1-2 työpäivää", "shippingTimeNumber": 2, "size": null, "sizeSort": null, "sizeSlug": null, "type": "Regular", "typeSort": null, "typeTitle": "Type", "typeSlug": "regular", "stockIncoming": null, "blockedStock": false } ], "allowedDeliveryMethods": [ "Wolt", "Matkahuolto noutopiste", "Nouto myymälästä", "Postnord noutopiste", "Posti noutopiste", "Matkahuolto kotijakelu", "Postin kotiinkuljetus" ], "isDeliveryCountryBlocked": false, "isDeliveryMethodLimitations": false, "perInternationalPackage": null, "deliveryBlockInfoText": null, "bundles": [], "uniqueSizetablePaths": [], "sizeTables": [] }