Tutut maisemat polkujen ulkopuolelta katsottuna

Essi, Tampereen myymälän asuvastaava

Lähdin vaellukselle Urho Kekkosen Kansallispuistoon elokuun lopulla vakiovaellusporukkani kanssa. Vaellusporukkani on jo muutaman vuoden ollut äitini ja äidin siskot ja tällä kertaa lähdimme äidin ja kummitätini kanssa kolmestaan reissuun.

Minun seikkailuni -blogeissa esittelemme Scandinavian Outdoorin työntekijöiden omia seikkailuja

Olen jo pienestä pitäen liikkunut metsässä ja Pyhä-Luostolle isovanhempani veivät minut ensimmäisen kerran vaeltamaan jo ennen kuin osasin edes kunnolla kävellä. Vaelluskärpänen yhdessä äitini kanssa puraisi meitä muutama vuosi sitten ja sen jälkeen jokavuotisista seikkailuista on tullut jo jokakesäinen perinne. Nyt olen sitten hurahtanut niin pahasti vaeltamiseen, että päädyin tekemään töitäkin retkeilyn parissa.

Reittimme kulki Kiilopäältä Raja-Jooseppiin ja kaiken kaikkiaan kuljimme 99 kilometriä kuudessa päivässä. Mietimme vielä viimeisellä parkkipaikalla, että pitäisikö meidän kävellä ympyrää vielä se viimeinen kilometri täyteen sataan, mutta päätimme kuitenkin jättää sen seuraavaan reissuun. Reitistä tuli vahingossa vähän pidempi kuin olimme suunnitelleet. Meillä käy lähes aina niin, että kävelemme lopulta enemmän, kun emme muista ottaa korkeuskäyriä mukaan suunnitteluvaiheessa ja maastossa matkat sitten ovat paljon suunniteltua pidempiä.

Saimme kyydin Saariselältä Kiilopäälle, josta aloitimme vaelluksen. Yövyimme kaikki yöt teltassa ja pääsääntöisesti metsässä, yhden yön vietimme puurajan yläpuolella. Reittisuunnitelman teimme netin avustuksella ja suunnittelimme reitin niin, että välttelemme yleisimpiä polkuja ja kuljemme mieluummin tunturilta tunturille kuin merkityillä poluilla niiden välissä.

Ensimmäisenä iltana päätimme kävellä niin pitkään kuin jaksoimme ja lopulta pystytimme telttamme Rautulammen ja Lankojärven väliin. Seuraavaksi yöksi kapusimme Lupukkalammelle tuntureiden väliin puurajan yläpuolelle yöksi. Tätä mestaa voin kyllä suositella yöpaikaksi, jos haluaa yöpyä upean tunturilammen rannassa tuntureiden syleilyssä. Saimme olla omassa rauhassamme lammen rannalla eikä muita vaeltajia näkynyt. Ilta oli todella upea ja yöllä olisi varmasti voinut nähdä revontulia, mutta pitkästä päivämatkasta uupuneena kaivauduimme makuupusseihimme jo kymmenen maissa. Aamuyöstä saimme myös hyvän muistutuksen siitä, että tunturissa tuulee ja on kiva, että on sellainen teltta mukana, joka kestää tuulen. Seuraavat yöt vietimme Muorravaarakassa, neljännen Hirvaspäiden alapuolella ja viimeisen yön ylemmällä Kiertämäjärvellä.

Säät suosivat meitä ja elokuun viimeinen viikko olikin varsinainen helleviikko. Olimme varautuneet jonkinverran kylmempään säähän ja välillä vaeltaessa olikin vähän liian kuuma. Silti suosittelen Devoldin Expedition Zipneckiä parhaaksi vaellusvaatteeksi, sillä pärjää kylmyydessä, mutta toisaalta hengittää ja kuivuu nopeasti kuumemmassakin säässä. Tämä oli myös ensimmäinen reissu ikinä, missä käytin joka ikistä tavaraa, mitä minulla oli mukana.

Tässä seikkailussa oli parasta ja erityistä se, että kuljimme paljon poissa poluilta. Kummitätini on kokenut suunnistaja ja minä sekä äitinikin uskallamme jo ehdotella reittisuunnitelmia. Tämä mahdollistaa sen, että reittisuunnitelmaan voi helposti muokata fiiliksen mukaan ja samalla löysimme upeita lounas- ja kahvittelupaikkoja, joiden olemassaolosta eivät poluilla kulkevat tiedä mitään. Tuntureille kapuaminen on aina yhtä upeaa. Kun nouset puurajan yläpuolelle, joka kerta koen sen saman upean fiiliksen maiseman avautumisesta moneen suuntaan. Kavutessa hiki lentää, mutta palkintona on aina upea, uusi maisema ja sellainen pieni yllätys, että mitä kaikkea täältä näkyykään.

Vastaavaa seikkailua suunnittelevia haluan rohkaista uskaltamaan. Pitää uskaltaa mennä vaan ja luottaa omiin taitoihin – turvallisesti tottakai. Liian moni kokeneempikin retkeilijä kävelee merkittyjä polkuja pitkin vuodesta toiseen, vaikka ihan pienillä askelilla polkujen ulkopuolelle voi nähdä niin paljon enemmän eikä silti puhuta mistään extreme-tekemisestä.

Toisena vinkkinä haluan rohkaista ihmisiä puhumaan vastaantulijoille ja vaihtamaan kokemuksia ja vinkkejä. Aina kannattaa jututtaa ihmisiä ja kysyä myös rohkeasti apua. Mekin olimme juuri pari vähän vaativampaa joen ylitystä juuri tehneenä suureksi avuksi vastaantulevalle porukalle, joka oli matkalla ylityksiin, kun kerroimme, että hyvin niistä selvittiin ja annettiin vinkit hyvistä ylityspaikoista.

Olen käynyt UKK:ssa muutaman kerran jo ja se tuntuu tosi kotoisalta. Siellä yhdistyy kunnon metsäinen erämaa puurajan yläpuolisisiin upeisiin maisemiin. Seuraavaksi haaveilen kuitenkin seikkailusta jossain minulle ennestään tuntemattomassa erämaassa. Kilpisjärven ympäristö ja UKK ovat tulleet jo tutuiksi, joten seuraava kesävaellus voisi suuntautua jonnekin itselleni tuntemattomampaan erämaahan. Tällä vaellusporukalla olemme tähän asti vaeltaneet vain kesäisin, mutta haaveilemme myös talvivaelluksesta Kilpisjärveltä Haltille lähitulevaisuudessa.