Suunnistusta Ahvenenmaalla ja rasitusmurtuma

Pääsiäisenä ei etsitty tipuja tai syöty lammasta, vaan suunnistettiin Ahvenanmaan avokalliobaanoilla! Suunnistajilla on tapana pääsiäisen aikaan tehdä pidempi viikonloppuleiri ja tänä vuonna monen kohteena oli Ruotsista poiketen Ahvenanmaa. Tamperelaiset olivat järjestäneet kolmet kilpailut ja päälle kasan treenejä. Lumi osittain hankaloitti menemistä, mutta kokonaisuudessaan leirijärjestelyt toimivat mutkattomasti. Omalta osalta leiri sai hieman ikävän käänteen kun vasen kantapääni alkoi oireilemaan ja myöhemmin kantaluussa todettiin rasitusosteopatia.

Alku päivät treenailtiin Pyrinnön laatimilla harjoituskartoilla. Toiveista huolimatta lumi ei ollut sulanut ja lennokkaat avokalliobaanat vaihtui lumessa tarpomiseen. Aamupäivisin sai onneksi nauttia vielä hankikannosta, mutta iltapäivällä tampattiin lunta voimalla.

Saaristo oli talvellakin kuvan kaunis. Miljan ja Emman kanssa käytiin nauttimassa auringonlaskusta ja kevätjään loisteesta.

Lauantaiksi oltiin järkätty tyttöjen kanssa munasuunnistus. Parin päivän suunnittelu tuotti tulosta ja saatiin varsin veikeä kisa aikaan. Kolmen hengen joukkueet metsästivät pääsiäismunia puista, autoista ja keittiöstä. Tiukkaa kissatappelua, mutta onneksi vain yksi polvi hajosi.

Lauantai-iltana avasimme kisakauden. Naisilla oli kahden henkilön miniviesti ja miehet puolestaan kilpailivat myöhemmin yösuunnistusviestissä. Meidän joukkueet osoitti taas kovuuttaan laajalla rintamalla. Naiset nappasivat kolmoisvoiton ja miestenkin kaksi ensimmäistä sijaa PR nimiin.

Oma kisakausi alkoi ja loppui lyhyeen. Vasemmassa kantapäässä oli parin päivän ajan ollut tuntemuksia. Aluksi ajattelin sen olevan perus lihaskireyttä. Kisaa edeltävässä verkassa kuitenkin huomasin, että kipu on yllättävän paljon lisääntynyt aamun treeniin nähden. Kävin hakemassa ensiavusta vielä 800 Buranaa josko se edes vähän ehtisi auttamaan kisan loppupuolella. Turhaan. Jokainen askel sattui ja kipu vain yltyi kisan edetessä. Suunnistus lähti hyvin käyntiin ja mieli teki juosta kovaa. Tiesin, että olen hyvässä kunnossa ja olisin vain halunut juosta solkena läpi radan. Se jäi haaveeksi. Jokainen ponnistus vasemmalla jalalla sattui, aloin kaatuilemaan ja porukkaa laukkasi ohi. Tajusin, että vähään aikaan ei muuten taideta juosta.

Loppuleirin suunnitelmat meni siis uusiksi. Kahden kisan sijasta uintia, spinningiä ja turisteilua. Yritin pitää kuitenkin mielen positiivisena 😉 Uskoin kuitenkin tässä vaiheessa vielä vahvasti, että ei tämä mikään pitkä juttu ole. Eihän oireita ollut tuntunut kuin muutaman päivän ajan. Menin tarkistuttamaan asian suhteellisen pian ortopedille ja siitä magneettikuvaan. Ja voi jehnat. Diagnoosiksi tuli rasitusosteopatia. Että sillä lailla. Ei siis vielä rasitusmurtuma, kuten otsikossa hieman virheellisesti kirjoitin, vaan rasitusmurtuman esiaste (termi rasitusosteopatia on ehkä hieman vieraampi, jonka vuoksi selkeytin otsikkoa). Käytännössä se tarkoittaa usean viikon taukoa juoksuista ja hypyistä.

Kevät ei siis lähtenyt ihan suunnitelmien mukaan käyntiin. Onneksi osaan nauttia myös muista lajeista, joten tulevina viikkoina ajon satsata uintiin, pyöräilyyn ja lihaskuntoon. Yhteen triathlon kisaankin olen ilmoittanut, joten harjoittelu ei toivottavasti mene ihan hukkaan 😉 Erilaiset takaiskut kuitenkin kuuluvat urheiluun. Niitä saa harmitella hetken ja vuodattaa muutamat kyyneleet, mutta eteenpäin on mentävä. On täysin turhaa murehtia asioita, joille ei voi enää mitään. Siispä seuraavat kuukaudet ajon nauttia uintivauhdin kehittymisestä, hikisistä spinning treeneistä ja maantiepyöräkauden avauksesta. Ajon saada vedettyä edes yhden leuan ennen kuin vamma on ohi ja ehkäpä sitä voisi ihastella keväistä metsää maastopyörän päältä!

Ja voi että kun sitten joskus pääsee taas juoksemaan… Voin jo nyt fiilistellä sitä fiilistä 😀

Aurinkoista kevättä ja suunnistajille tsemppiä kisakauteen,

Eve

P.s. Emmalle pus ja kiitos osasta kuvia 🙂