Puoli vuosikymmentä ja paluu synnyinseuduille

Grüezi wohl arvoisat Ajelublogin seuraajat!

Helmikuu on jo pitkällä tätä postausta rustaillessa. Ajelutiimi palasi helmikuun alussa viettämään tämän kauden alppireissuaan koplan alkuperäisille synnyinseuduille Keski-Sveitsin Engelbergiin. Kyseinen kylä sijaitsee noin kahden tunnin automatkan päässä Zürichista ja on vuosien varrella niittänyt mainetta kovana riiraid-keskuksena.

Ajelutiimin tarina alkoi noin puolivuosikymmentä sitten juurikin Engelbergistä ja kylä toimi poiccasten tukikohtana ensimmäiset neljä laskukautta. Näiden kausienkin jälkeen Ebergillä on aina ollut paikka sydämissämme ja joka kausi olemme vierailleet Enkeltenvuorella. Tällä kaudella päätimme lähteä verestämään vanhoja muistoja ja tarkastamaan onko kylä vielä entisellään. Reissueläiminä tuttu tehokaksikko, Kuutti ”Koira/Hylje” Haapanen ja Taneli ”Orava” Kivelä. Postauksesta on löydettävissä myös muita vuosien varrelta tuttuja hahmoja.

Kuinka siis ensimmäiset pari viikkoa reissussa ovat pyörähtäneet? Siitä lisää seuraavassa kera timanttisen timakan kuvakavalkadin, bitte schön ja genauer!

Matka kohti Engelbergiä alkoi perinteisellä Vuosaaren kello viiden ruuhkalla. Ajeluauto herätti jonossa mielenkiintoa, etenkin tullin mukavat virkailijat tulivat morjestamaan vanhaa tuttuaan.

Helsinki – Travemunde lautalla on helppo hymyillä. Koira hoiteli satamassa bisneksiä ison maailman tyyliin. Excelit jauhoivat, photoshoppi väritteli ja weissbier säesti. Huhujen mukaan Keski-Sveitsissä odoteltiin jo kuumeisesti Ajelupoiccasten rantautumista radio Pilatuksen kuuluvuusalueelle. 

Illan tullen tunnelma laivalla keveni kuten juomatkin. Weissbier vaihtui Ginitoniceihin. Hki-Travemunde lautta on Keski-Eurooppaan suuntaavien riiraidereiden suosiossa ja tälläkin kertaa törmäsimme 11. kannen loungebaarissa Tampereen toiseksi kuuluisimpaan riiraideriin, Ilkkaan. Ilkka kantaa tällä kaudella Manselippua ylpeänä Maestro Antti Leukun lempparilaaksossa Zillertalissa.

Travemündesta matka jatkui Ajeluauton suosikkipätkille, eli Saksan autobahnoille. Ajeluauto ulvoi innosta ja Koira ohjasti uljasta teiden kuningastamme läpi Saksan maan kohti Keski-Sveitsin helmeä.

Perille päästiin! Engelbergin visiittimme pesäkolona toimii tällä kertaa suomenruotsalaisten rakastaman ja suomalaisten vapaalaskijoiden ihanoimman, mysteerisen kapteeni Stefan Gärnin isännöimä, 400 vuotta vanha alppitalo. Kyllä nyt kelpaa!

Ensimmäinen viikko tiivistyy melkolailla tämän kuvan fiiliksiin. Laskemista hyvin vaihtelevissa ja haastavissa eli suomeksi sanottuna huonoissa olosuhteissa. Hymyt nousivat kuitenkin poiccasten suupieliin, olimme takaisin toisessa kodissamme. Vanha tuttumme, lahjakas trubaduuri ja riiraideri, joka viettelee alkukautta Ekylillä ja siirtyy sen jälkeen kevääksi Innsbroocklyniin.

Onneksi kuitenkin herra Aurinko Arskalainenkin sentään tuli kyläilemään muutaman kerran ensimmäisen viikon aikana. Orde nautiskelee postikorttimaisemaan ajelusta vaikka häntä ei edes peittynyt sprayhin.

Ajelutiimi haluaa elää riiraidskenessä aallonharjalla, joten ensimmäisen Ajeluviikon jälkeen poiccaset suuntasivat ISPO -messuille Müncheniin tutustumaan talviurheilun ja -ulkoilun uusiimpiin trendeihin.

Ispojen selätyksen jälkeen Engelberg elämä alkoi asettua uomiinsa. Ensimmäisten viikkojen ehdottomia kohokohtia olivat vanhojen ja hyvien ystävien kanssa koetut jälleennäkemiset. Illallinen ruotsalaisystävämme Hybbeläisen, hänen paremman puoliskonsa Majan ja tulevan riiraidstaran Lucaksen lukaalissa oli erittäin paljon poiccasten mieleen. Viini virtasi, Riki toi oman olutpanimonsa uutuuksia maisteltavaksi, Ajelutiimin johtaja Kalleman siunasi poiccasille vapaaillan ja Mauro Salamander toi mukaan paikallisvivahdetta. Tarinoita vuosien varrelta lenteli ilmoille pitkin iltaa ja dinneri venähti aina aamuyön tunneille asti. 6/5!

Hyben ja Majan seiniä koristi Engelbergin ruotsalaislegenda Johan Axelsonin tallentama kuva kylillä aikoinaan dominoineesta Bügel Crewsta. Kuvassa vasemmalta katsottuna maestrot Jesse Lakunen, Uncle Yves, Kalleman, Hybbe ja alarivissä lokoileva Orava. Good old times!

Vanhan koulukunnan kikka toimi taas kerran. Kiitos dinnerillä tapahtuneen “lumetuksen”, Engelbergiin tipahti reissumme ensimmäinen pikku dumppidumperoinen. Koira pääsi nautiskelemaan kotimetsiensä antimista Brunnin uumenissa.

Saimme myös kunnian viettää laskupäivän yhdessä herra Gärnin kanssa. Kapteeni Gärn kellui laudallaan läpi puuterikenttien kuin seilori Karibianmerellä konsanaan.

Pilvet vetäytyivät laaksoihin viettämään siestaa pyydan tarjoilusta ja riiraiderit ottivat vuoronvaihdon vuorilla. Näkymä Titliksen huipulta aukesi lupaavana eteemme.

Pilvimeri ja pyydakentät odottelemassa ottajaansa. Hylje valmiina saalistukseen. 

Koira vaihtoi Hylje -roolin päälle, koska Hylkeet sukeltavat huomattavasti ketterämmin. 

Engelbergissä löytyy hiihtokeskukset laakson kummaltakin laidalta. Kuvan taustalla näkyvä Titlis on korkeampi ja jylhempi. Brunni, joka tunnetaan aurinkoisena pyydaparatiisina, on vuosien varrella ollut Ajelutiimin pakopaikka, kun Titliksen ihmismäärät alkavat ahdistamaan. Oravan hymy kertoo vapautuneesta fiiliksestä, jonka Brunni joka kerta poiccasten sisimpään luo.

Orava kruisailemassa kohti Brunnin alametsissä odottavia pähkinäpiilojaan.

 

Peukku Oravalta, hymy Koiralta. Tuttu kaava vuodesta toiseen Brunnin metsissä.

Ensimmäiset pari viikkoa vierähtivät nopeasti, mutta saimme kuitenkin taltioitua melko kattavan koosteen siitä, kuinka reissumme on täällä lähtenyt käyntiin. Näiden parin viikon jälkeen olemme jo ehtineet käydä uusissa seikkailuissa, mutta niistä lisää seuraavassa Ajelublogin postauksessa. Sniik piikkinä kerrottakoon, että tiedossa on tarinaa mm. Andermattin hyttereissulta ja muilta mielenkiintoisilta ajelupäiviltä!

Ajelu on elämän parasta aikaa!

Truly and always yours,

Orava & Koira