
Palasin Alpeilta kotiin Joensuuhun noin kuukausi sitten, nyt on hyvä aika muistella hieman asioita
Viimeiset päivät käytettiin laskemiseen ja takaraivossa oli jo pelko, että kohta kausi loppuu, onneksi se ei loppunut vielä! @okkoraitanen
Paluu Sveitsistä oli tällä kertaa viiden päivän mittainen reissu, jossa ehdittiin merimatkan lisäksi tutustua myös Freiburg im Breisgaun kaupunkiin Saksassa
Paluu arkeen alkaa aina takuuvarmasti yhdestä asiasta. Vuoristo alkaa piirtyä kaukaisena horisonttiin, taustapeilistä katoaa totuttu elinympäristö ja kehossa tuntuu tyhjä olo. On tärkeää, ettei pudotus tavalliseen elämään ole liian suuri. Siksi oli hyvä hieman vieroittautua Valaisin vuorista Saksan Schwarzwaldin kansallispuiston kupeessa.
Loistavaa kreikkalaista ruokaa ravintola Ouzeriassa
Paluumatkan lauttareissu sujui mukavasti kuntosalilla, opiskellessa ja buffetissa. Paljon muuta ei olisi tarvittukaan, koska kalenteri näytti, että maanantaina olisi edessä työpäivä pienen tauon jälkeen. Olo oli kuitenkin levollinen ja jälleen kerran hyvä fiilis siitä, että sai palata terveenä kotiin monta kokemusta rikkaampana.
Monen hyvän reissun aloitus ja lopetus on alkanut tältä laivalta 🙂
Treeni, rahanmeno ja myytit Sveitsistä
Vertaillaanpa lopuksi elämistä Sveitsissä ja Suomessa, koska siihen on nyt hyvä mahdollisuus. Moni on kysellyt, miten rahaa kuluu ja paljonko treeniä tulee verrattuna Suomessa asumiseen, keskitytään siis niihin.
Maaliskuussa Sveitsissä meni elämiseen yhteensä 890€, summa sisältää ruuat, juomat, tankkaukset ja kaikki mahdolliset muut kulut. Huhtikuussa Suomessa elämiseen meni 1145€, eli Sveitsissä asumisen kalleus osoittautui myytiksi. Toki rahaa on mahdollista saada menemään aivan niin paljon kuin haluaa, esimerkiksi syömällä paljon rinneravintoloissa. Ilmiö selittyy myös sillä, että Suomessa käy töissä ja keskittyy paljon erilaisiin asioihin, joihin voi myös mennä enemmän rahaa, kun taas laskureissulla keskittyy vähempään määrään asioita ja ehkä siksi tekee niitä paremmin. Ilmiö näkyy hyvin myös treenimääriä tarkastellessa.
Maaliskuussa Suunto9 oli ahkerasti ranteessa ja tallensin sillä kaiken treenidatan pyöräilystä ja laskemisesta. Tunteja viikossa kertyi 12,5h, jotka ovat pääosin laskemista. Pyöräilyä noin 25% kokonaisajasta
Luulin että urheilen paljon vähemmän Suomessa, kuin Alpeilla. Olin väärässä. Huhtikuussa treenitunteja hieman enemmän kuin maaliskuussa Sveitsissä. Jakauma on erilainen, pyörä 45h, juoksu 4h, skeittaus ym. aktiviteetti 4h
Kellon parhaita puolia on akun kesto. Saatoin pitää sitä viikon ranteessa, ennen kuin jouduin lataamaan akun
Kausi oli hyvä ja siihen kuului hienoja kokemuksia uusien ja vanhojen kavereiden kanssa, kiitos kaikille! Suuret kiitokset myös yhteistyökumppaneille: Atomic, Bergans Of Norway ja Giro Snow. Ensi kaudella jatketaan samoissa merkeissä ja Hujasen Matkassa -blogi palaa viimeistään kesällä asiaan.
Kauden päätös Ukko-Kolin kansallismaisemassa
Kisakauden aloitus Viron Filter cupissa toukokuussa @continentalfocus
Hyvää kesää kaikille Hujasen Matkassa -lukijoille!
Top 5 kesäaktiviteetit
1. Skeittaus, ilokseni voin huomata, että skeittiparkkien keski-ikä ei ole enää 16v, vaan vanhat skeittarit ovat löytäneet harrastuksen uudelleen
2. Pyöräily, maasto-maantie-sähköpyörä, mikä vain menee
3. Kotimaan matkailu
4. Ulkona oleminen
5. Seuraavan talven haaveilu suunnittelu