Pohjois-Norjan ennätysluminen alkutalvi


Alkutalven Lyngenin ja Tamokin laskureissut ovat olleet jokavuotinen perinne jo hyvän aikaa. Kuva: Laura Nevala

Oli aika suunnata ensimmäistä kertaa tositoimiin tänä talvena, joten tervetuloa Hujasen matkaan randoreissulle Pohjois-Norjaan! Tämän vuoden kaamosrando koostui hyvästä lumitilanteesta ja monipuolisesta laskemisesta. Kaikki ainekset hyvälle reissulle olivat kasassa, mutta en olisi uskonut, että lumimäärä kohoaisi marras-joulukuun vaihteen ympärillä 70cm > 180cm

Lumitilanne reissun aikana

Aluksi kävimme Levillä Leevin ja Jonnan kanssa mäessä tarkoituksellisesti pinnisiteillä ja samalla setupilla, mitä Norjassa olisi tarkoitus käyttää. Onneksi, sillä huomasin pian laskevani kovaa vauhtia keskellä jäistä rinnettä yhdellä suksella. Pikainen kelaus viime kevääseen ja muistin, että olin höllännyt dinit varmuuden vuoksi alas kesän ajaksi. Mieltä kuitenkin lämmitti se, ettei irronnut suksi osunut kehenkään ja pysyin itse pystyssä.

Kun kamppeet oli testattu ja laskutatsia saatu hieman takaisin Leevin hyvässä hoidossa, suuntasimme yöksi Skibotniin ja aamulla mäkeen nuoren ja osaavan kolmikon, Iiskon, Oton ja Henrin kanssa. Levi Snow Sport Academyn käyneen porukan tekemistä oli ilo katsella vuorilla, samalla kun auringon viimeiset säteet näkyivät horisontissa ennen kaamoksen alkamista Tromssan suunnilla 28.11


Ensimmäinen mäkipäivä oli kirkas ja kaunis!

Lumentulon myötä Tamokin metsälaskut tarjoilivat mukavaa tekemistä

TAMOKIN METSÄLASKUA

Muutama päivä mukavaa metsälaskua, joka onnistui välillä myös etätöiden jälkeen illalla ja reissu alkoi olla voiton puolella. Mäessä oli mukavaa yhdessä ammattilaskija Antti Autin ja kuvaaja/laskija Elias Kolin kanssa. Tekemisen riemu oli tarttuvaa!


Antti tsekkailemassa linjoja

Tässä vaiheessa oli tehtävä viikonloppua varten uusi pelisuunnitelma, koska Ville Vuori oli tulossa mestoille ja hyvää laskettavaa näytti olevan korkeapaineen ja kirkkaamman kelin puolesta tulossa useampana päivänä. Peruimme menon Pyhän itsenäisyyspäivän tapahtumaan ja itsenäisyyspäivän viikonloppu sujui pitkälti mäenlaskussa, tässä muutama kuva noilta päiviltä.


@villevuori loputtoman tuntuisella bootpackilla


Lauri rippaamassa


Jonna Goalborrilla


Suksina Atomic Backland 107 pinnisiteellä

Alkukauden reissusta jäi hyvä fiilis ja oli todella mukava päättää reissu Lauran, Eliaksen, Jonnan ja Villen kanssa kivaan kruisailuun Nordkjosbotnin lähellä. Olin jo hieman huolissani jossain kohtaa, milloin heat & stoke nousee talvihommista, mutta nyt ollaan jo hyvällä tasolla sen suhteen.

Mukavalla jengillä mäessä

Entä seuraavaksi? Taskussa on black friday -tarjouksesta ostettu laivalippu Finnlinesilla Helsingistä Travemündeen ja helmikuussa on tarkoitus olla pelipaikoilla. Näistä lisää seuraavassa kirjoituksessa.

Hyvää laskukautta!

-Hujis

p.s Moni miettii mitä tekisi Fatmapin katoamisen jälkeen, tässä Hujiksen vinkit:

  • Juttele ihmisten kanssa ja vaihda tietoja
  • Katso sovelluksista omia ja muiden jälkiä ja kokoa niistä kirjasto
  • Odota ja toivo
  • Opettele käyttämään topoa ilman, että jokaista liikettä parkkipaikasta kruksin ylittämiseen ei ole neuvottu
  • Juttele vuoristo-oppaiden kanssa
  • Palkkaa vuoristo-opas
Kategoria: Hujasen matkassa
Julkaistu: 10.12.2024Muokattu: 11.12.2024