Lähiretkeilyä Valkeasuolla

Saimme pitkästä aikaa tänne itään lisää lunta ja hieman pakkastakin. Ajamme kolmen koiran valjakolla nyt reilun 20 km matkoja useamman kerran viikossa. Valjakkoajo kuuluu jokamiehenoikeuksiin, joten voimme liikkua melko vapaasti luonnossa. Ainoastaan yleiseen käyttöön kunnostetuilta hiihtoladuilta on pysyttävä poissa.

Otimme retkemme suunnaksi Kiihtelysvaarassa Valkeasuolla sijaitsevan Holminkankaan laavun, joka sijaitsee lähes 40 km pituisen Oravantaipaleen varrella. Talvella laavulle pääsee Joensuun kaupungin ylläpitämää hiihtolatua pitkin. Latua on yhteen suuntaan 11,5 km ja sen varrella on kaksi laavua, suosittelen käymään hiihtelemässä ainakin tälle ensimmäiselle laavulle. Reitti siihen on melko tasaista ja kulkee pitkän matkaa kauniilla luonnontilassa säilytetyllä Valkeasuolla.

Päiväretkelle otan aina mukaan otsalampun. Vaikka olisi tarkoitus tulla takaisin valoisaan aikaan, ei voi ikinä tietää mitä viivytyksiä tulee ja lampulle voikin olla tarvetta. Muita turvavälineitä ovat pieni ensiapulaukku ja tietenkin puhelin, jossa on tarpeeksi virtaa. Vieraassa maastossa myös kartta ja kompassi on oltava mukana. Päiväretkellä mukana kulkee litra vettä ja tietenkin taukotakki. Kuvassa oleva musta pussi tuli Jack Wolfskin Atmosphere Down Pants– untuvahousujen mukana ja se on sen verran tilava, että sain sullottuun sinne myös untuvatakin. Pelkkiä housuja pakatessa pussi ei siis ole noin pinkeä. Kuvassa näkyvät kuppi ja puukko kulkivat keltaisessa Jack Wolfskin All-In 2.5 Pouch-pussissa. Pussissa on myös rulla wc-paperia, tulitikut ja kynttilä, vaihtosukat, lautanen ja lusikka, sekä kaakaojauhetta ja keksejä. Nämä kaikki mahtuvat kevyesti päiväreppuun. Lisäksi minulla on yleensä pieni istuinalusta repussa, mutta nyt käytin reen pohjalla ollutta vilttiä.

Koirilla on päiväretkellä kupit, vettä ja siihen lisättävää tonnikalaa. Ns. ”bated water” on rekikoirien syöttivesi tai miksi sitä haluaakaan kutsua ja sen tarkoitus on houkutella koirat juomaan riittävästi nestettä. Koirille on taukoa varten omat herkut, hihnat kiinnitykseen ja minulla on taskussa aina makupaloja, sekä tossuja.

Koirillamme on nyt karvanlähtö. Johtajakoirallani Veronalla se on jo loppusuoralla, mikä näkyy sen roikkuvista valjaista. Siperianhusky on kuin eri koira ilman pohjavillaa! -15 asteen pakkanen koristeli koirien kasvot kuuraparroilla. Päiväretkillä kytken koirat tavallisilla hihnoilla, enkä ota reissuketjuja mukaan. Kuvassa ylläni näkyy oranssi Jack Wolfskin Thorvald kuoritakki ja harmaat Jack Wolfskin Icy Storm Pants kuorihousut. Joku siellä jo myhäilikin, että onpa kovin valkoiset housut koirahommiin. Kaikki mustat housut oli myyty loppuun, joten jouduin valitsemaan toisen mallin ja värin. Löydän tässä jo hyviä puolia, sillä koirankarvat eivät ainakaan näistä housuista erotu! Se jääkin nähtäväksi kuinka valkoiset nämä housut ovat kauden lopulla.

Sanotaan, että kaikella on tarkoituksensa. Se, että mustan takin sijaan sain oranssin, tuon huomiovärien kuninkaan ja sattumalta housuissani on Recco-pelastussysteemi voisivat jo viitata johonkin mystiseen johdatukseen. Lapissa Aslak-pelastuskopterissa on Recco-signaalin tunnistuslaite ainakin yrityksen sivujen mukaan. Joten jos Haltin retkikuntamme on epäonninen ja jää lumivyöryn alle tai katoaa myrskyyn voitte vinkata pelastuspartiota kiikaroimaan oranssia takkia ja etsimään signaalia lähettäviä housuja!

Laavulla tein tulet ja nautin kuumaa kaakaota ja sen päälle pursotettua kermavaahtoa, joka oli kuitenkin muuttunut jäätelöksi. Testasin nyt taukokäytössä edellä mainittuja untuvahousuja ja onhan ne lämpimät, mukavat ja pieneen tilaan pakkautuvat. Ne tulevat olemaan mukanani myös syysvaelluksilla. Päiväretkillä ja lyhyillä tauoilla untuvahame on kätevämpi, sillä se on helpompi pukea. Olen melko varma, että tulen talvitelttaillessa ottamaan untuvahousut myös makuupussiin seurakseni. On mahtavaa, että untuvatakkini on ”samaa sarjaa” ja näyttää kuin ylläni olisi untuvahaalari. Otin kuorihousut sen verran väljässä koossa, että oikein kovilla pakkasilla -30 paremmalla puolella untuvahousut mahtuvat niiden alle.

Tauon aikana Odessa bongasi jotain metsässä. Se päästi ilmoille äänekkään ulvonnan ja katseli metsän reunaan häntä ja niskakarvat pystyssä. Minulle se ei kertonut mitä näki, oliko siellä joku metsäneläin vai Odessan huutoa säikähtänyt hiihtäjä.

Lähdimme paluumatkalle illan jo sinertyessä. Ensin taivaalle syttyi kirkas Venus, eikä mennyt kauaa kun punaisena hohtava Mars tuli näkyviin. Uusi märkä lumi ja kiristyvä pakkanen on näköjään se taika, mikä tekee koirien anturoiden väliin ikäviä lumipaakkuja. Jouduin siis tossuttamaan vähän joka koiraa, jotta ei tarvitsisi jatkuvasti olla irrottamassa jäätynyttä lunta, joka tekee koirien liikkumisesta kivuliasta.

Kotimatkalla saimme nauttia hiljalleen alkavasta lumisateesta ja hiljaisuudesta tähtikirkkaan taivaan alla. Suosittelen kaikkia pukeutumaan lämpimästi ja suuntaamaan päiväretkille lähimaastoon!