

Joulukuu on hyvää aikaa rauhoittua ja viettää aikaa perheen kanssa. Se saattaa kuitenkin olla myös kiireistä aikaa ja varsinkin etelässä saattaa olla haastavat retkeilykelit. Ei anneta pimeyden olla uhka, vaan otetaan se mahdollisuutena. Haluamme haastaa kaikki vanhemmat ja isovanhemmat viemään lapsia ja lapsenlapsia helpolle retkelle. Jos sinulla ei ole lapsia, joita viedä metsään, vie itsesi.

Retkelle lähteminen omaa aina pienen lähtökynnyksen. Pitää pakata reppu, valita retkikohde ja inspiroitua lähtemään ulos. Mutta tämän ei tarvitse olla niin vaikeaa. Lapsille on iso asia saada luontoyhteys jo pienenä, se antaakin sitten loppuelämän ajan hyvinvointia.
Et välttämättä tarvitse reppua mukaan, voit lähteä ihan ilman pakkaamistakin. Toisaalta, jos omistat esimerkiksi termospullon, voit ottaa lapsille mukaan lämmintä kaakaota ja voitte pitää ihanan evästauon metsässä istuen.
Pimeällä metsään meneminen voi olla todella kiva seikkailu lapsille. Tällöin kannattaa ottaa mukaan otsalamppu tai taskulamppu. Puhelimeen kannattaa ladata ilmainen maastokarttasovellus, niin ei tule eksyttyä. Alkuun kannattaa mennä tuttuun metsään.

Jos lähettyvillä on tulipaikka, niin tulilla lapset viihtyy aina. Jos olet taas retkeilijä ja omistat retkikeittimen, niin sillä voi olla jännä keittää vedet maastossa. Istuinaluset on hyvä lisä märässä metsässä, tosin useimmat lapset eivät välitä vaikka vähän kastuisikin, kun siitä ei tee numeroa.
Helpointa on lähteä suoraan kotiovelta kävellen. Jos metsää ei ole heti kotiovella, niin katso minne pääsisi helpoiten bussilla, polkupyörällä tai autolla? Lähimetsän ei tarvitse olla iso, parhaiten sellaiset löytää maastokarttasovelluksilla. Voitte tutkia karttoja yhdessä lapsien kanssa jo etukäteen.

Kaupunkialueilta löytyy usein sirpaleisia metsiä sieltä täältä, kun vain osaa etsiä. Nämä kaupunkimetsät ovat usein todella monimuotoisia luontohelmiä ja täydellisiä retkikohteita.
Jos retkellä tulee kylmä tai kastuu, niin on hyvä että metsästä pääsee helposti pois. Nämä on hyviä oppimistilanteita, jossa sitten seuraavalla kerralla kehittää asioita ja menee aina paremmin.

Monen kaupungin verkkosivuilta löytää kaupungin ylläpitämät luontopolut. Näitä voi alkuun käydä kävelemässä läpi, merkatulla polulla on helpointa liikkua.
Retkellä ei tarvitse olla mitään hirveän erikoista tekemistä. Voitte kehittää sitä yhdessä. Esimerkiksi isovanhemmat kun vie lapsenlapsia maastoon, niin siitä usein tulee jo itsestään sellainen oma juttu.
Edellä mainitut eväshetket ja otsalamppuilut on jänniä. Hauskaa ja opettavaista on myös lintujen ja eläimien kiikarointi ja tarkkailu. Lumiseen aikaan löytää eläimien jälkiä ja niiden tutkiminen on hauskaa. Voitte kokeilla myös yhdessä suunnistamista, jos on mahdollista tulostaa kartta, niin se toimii usein paremmin. Voit myös piilottaa etukäteen rasteja tai tehdä aarrekartan. Muista vaan, ettei roskat unohdu metsään.

Retkikeittimellä järjestää vaikka pienet lettukestit. Taikinan voi tehdä valmiiksi kotona esim. ison suuaukon omaavaan Nalgene-pulloon ja paistaminen onnistuu helposti maastossa.
Tärkeintä on, että ei tee asioista liian vaikeata. Välillä lähtö voi tuntua vaikealta, mutta kun metsään pääsee, niin huomaa, että lähtö oli oikea ratkaisu.