
Laadukkaasta ja laajasta housuvalikoimastamme löytyy housut lähes joka käyttötarkoitukseen ja joskus valinnan vaikeus saattaa yllättää. Kävimme Tammiston myymälässämme haastattelemassa ulkoilun asiantuntija Aulia ja kysäisemässä muutamat vinkit housuviikkojen alkajaisiksi.
Auli on työskennellyt ulkoilun asiantuntijana Scandinavian Outdoorilla jo pääkaupunkiseudulla toimineen edeltäjämme Retkiaitan ajoilta asti, joten vuosien varrella hänelle on kertynyt kunnioitettava määrä arvokasta osaamista ulkoilualalta.
Ulkoilijan housuviikot ovat näyttävästi edustettuina kaikissa myymälöissämme ja myös Tammistossa housuvalikoima on mallikkaasti esille. Housujen valinnassa Aulin mukaan tärkeää on totta kai löytää itselleen hyvin istuva malli ja valita housujen materiaali käyttötarkoituksen mukaan. Kävimme yhdessä Aulin kanssa läpi muutamia suosikkimalleja ulkoilijan housuviikkojen valikoimasta ja seuraavaksi annammekin puheenvuoron hänelle.
Housut: Fjällräven Keb Curved, koko 36. Aulin pituus 165cm.
“Useasti Fjällräven Keb -sarjan housut mielletään pelkästään retkeilyhousuiksi, mutta itse koitan usein painottaa, että nämä ovat yhdet monipuolisimmista housuista, joita tiedän. Toki ominaisuuksiltaan ne sopivat erinomaisesti retkeilyyn ja ulkoiluun, koska materiaalina G-1000 puuvillapolyesterikangas (ekopuuvillaa ja kierrätyspolyestriä) on todella kulustuskestävää ja housuista löytyy vetoketjulliset tuuletusaukot hikisempiä reissuja varten, mutta itse käytän Kebbejä myös ihan arkipäiväisessä käytössä, aina työhousuista lähtien. Fjällräven Keb -housut ovat siis oiva valinta aina vaelluksilta arkipäiväiseen ulkoiluun tai vaikkapa mökin pihamaalla puuhasteluun.
Naisille Fjällräven Keb -sarjassa ovat kuvissa näkyvät Keb Curved -mallit sekä normi Keb -housut. Erona on näissä on leikkaus, joka on Curved -mallissa suunniteltu hieman muodokkaammin. Kannattaa ehdottomasti sovittaa kummatkin mallit, jotta löytää itselleen parhaiden istuvan mallin.
Vinkkinä mainittakoon, että Keb -housuja kannattaa huoltaa niille tarkoitetulla Greenland -vahalla. Vahaaminen lisää housujen vedenhylkivyyttä ja pidentää käyttöikää. Mikäli itse ei halua vahata housuja niin ne on myös mahdollista tuoda meille myymälään ammattilaisten huollettavaksi. “
Vetoketjulliset tuuletusaukot ja napillinen reisitasku löytyvät Fjällräven Keb Curved -housuista. Tuuletusaukot ovat vain reisiosan mittaiset, joten nämäkin avattuna housut istuvat hyvin.
Fjällräven Keb Curved -housujen lahkeista löytyy nappilliset säädöt ja toiset vetoketjulliset tuuletusaukot.
Housut: Fjällräven Keb Regular, koko 48. Tanelin pituus 189cm.
“Tanelilla valittiin sovitettavaksi Fjällräven Keb -housut pirtsakan sinisessä värissä. Keb -housut ovat yksi suosituimpia meillä myytäviä housumalleja ja ne tunnetusti kestävät käytössä useita vuosia. Istuvuutta ja liikkumamukavuutta näissä housuissa tuovat kuvassa tummemmalla värillä näkyvät osat, jotka ovat stretchiä, eli ne joustavat mukavasti liikkumisen kannalta tärkeiltä alueilta.”
Fjällräven Keb -housuissa joustavuutta löytyy vyötärön seudun lisäksi polvitaipeen kohdalta, joten jämäkkä G-1000 -kangas housujen muissa osissa tuo kestävyyttä ja suojaavuutta kun taas puolestaan joustoalueet lisäävät rentoutta sekä liikevapautta.
Housut: Sasta Haikki Pants Women, koko 36. Aulin pituus 165cm.
“Kotimainen Sasta on viime vuosina nostanut profiiliaan ulkoilualalla ja Sastan Haikki -sarjan housut ovat erinomainen vaihtoehto Fjällräven klassikkomalli Kebille. Monipuolisuus ja kestävyys ovat mielestäni myös näiden housujen valttikortteja.”
Myös Haikki -housuista löytyy joustavaa kangasta vyötärön ja takareisien alueelta, joten nämä jalassa on mukava liikkua. Kummassakin lahkeessa on tilavat reisitaskut, joihin on näppärä sujauttaa esimerkiksi kartta vaelluksen ajaksi.
Haikki -housuissa löytyy lahkeidensuiden lisäksi tarralliset säädöt pohkeiden kohdalta. Näillä voi näppärästi säätää housujen istuvuutta tai kiristää housun lahkeen korkeavartisen sappaan ympärille.
Housut: Sasta Haikki, koko 48. Tanelilla pituutta 189cm.
Taneli ja miesten malli Sastan Haikki -housuista. Maanläheinen vihreä väri oli Scandinavian Outdoorin viestinnässä työskentelevän mallin mieleen. Plussaa tuli myös erinomaisesta istuvuudesta sekä kankaan mielyttävästä tuntumasta.
Housut: Haglöfs Lim Comp Pants Women, koko S. Aulilla pituutta 165cm.
“Kuorihousut ovat hyvä valinta silloin, kun halutaan suojautua sateelta. Kesää kohden kuorihousuissa on hyvä panostaa keveyteen ja pieneentilaan pakkattavuuteen, koska niitä ei toivottavasti pidetä päällä ainakaan koko kesää. Haglöfs Lim Comp -kuorihousut ovat todella mukavat päällä – kangas ei tunnu paljastakaan ihoa vasten kovalta tai kuorimaiselta ja painoltaan sekä materiaaleiltaan nämä housut ovat erittäin kevyehköt. Lim Compit pakkautuvat todella pieneen tilaan, joten ne ovat toimiva valinta ottaa esimerkiksi reppuun mukaan sadekelin varalle. Keveyden ei pidä antaa hämätä – kyseessä on täysin vedenpitävät kolmikerroskuorihousut ja lisäksi housuissa käytetty Gore-Tex Active Shell on yksi parhaiten hengittäviä sekä täysin vedenpitäviä kalvoja.”
Housut: Haglöfs Limp Comp Pants Men, koko M. Tanelilla pituutta 189cm.
Haglöfs Lim Comp -kuorihousuista löytyy oma malli myös miehille.
Trikoot: Fjällräven Abisko Trekking Thights Womens, koko S. Aulilla pituutta 165cm.
“Viime vuonna Fjällräven toi markkinoille uutuustrikoot, jotka olivat välittömästi hitti. Vastaavia trikoita löytyy nykyään myös esimerkiksi Peak Performancelta. Fjällräven Abisko Trekking Thightsit ovat valmistettu todella joustavista materiaaleista ja polvet sekä takamuksen osat ovat vahvistettu tukevammalla kankaalla. Suosittelisin näitä ehdottamasti aktiiviseen menoon ja päiväretkille, kuitenkin vaelluksille tai haastavampaan maastoon suosisin perinteisempiä retkeilyhousuja.”
Fjällräven Trekking Thightseistä löytyy kaksi taskua, joista ensimmäinen on tässä kuvassa näkyvä reiden kohdalla oleva pieni vetoketjullinen tasku. Tänne mahtuu esimerkiksi kännykkä tai kompassi.
Toinen tasku löytyy vyötäröltä ja on kooltaan hieman pienempi. Tähän voi sujauttaa vaikka luottokortin tai muutaman setelin päiväkävelyn kahvitteluja varten.
Trikoot: Fjällräven Abisko Trekking Thights, koko L. Tanelilla pituutta 189cm.
Trikoot eivät ole pelkästään naisille! Taneli pääsi kokeilemaan Fjällräven Abisko Trekking Thightsien miesten mallia ja ensi vaikutelma oli kuulemma mukaan erittäin miellyttävä sekä tyylikäs. Tästäkö hitti myös miehille tulevan kevään sekä kesän päiväretkille luontoon ja miksei iltalenkeille Kallioonkin?
Housut: Marmot Lainey, koko 36. Aulilla pituutta 165cm.
“Marmotin Lainey housut ovat todella kevyen kesäiset! Nailonista ja elastaanista valmistetut Laineyt tuntuvat iho vasten mukavalle ja lisäksi housuissa on ultraviolettisuoja 50. Ohuen ja kevyen materiaalin ansiosta nämä housut kuivavat erittäin nopeasti mikäli kesäinen sade pääsee yllättämään. Mielenkiintoinen yksityiskohta on lahkeista löytyvät nepparit, joiden avulla lahkeet saa rullatua siististi capri-mittaan. Kokonaisuudessa Marmot Lainey -housut ovat tyylikäs valinta jokapäiväiseen käyttöön tai kevyeen ulkoiluun!”
Kesäpäivän helpotus – capri-mittaan käärittävät lahkeet! Nopealla silmäyksellä lahje näyttää capri-mitassa niin tyylikkäälle ettei sen olettaisi olevan täysimittainen mikäli ei paremmin tietäisi.
Iso kiitos Aulille haastattelusta ja vinkeistä! Ulkoilijan housuviikot ovat käynnissä myymälöissämme ja verkkokaupassamme – housuviikkojen ajan tarjoamme kaikista housuista -15% alen!
Tutustu tarkemmin ulkoilijan housuviikkoihin klikkaamalla tästä!
Upeaa kevään alkua kaikille,
Scandinavian Outdoorin toimitus