
Kevät on jo etelässä kovaa vauhtia tulossa, moni aktiivilajin harrastaja odottaakin tätä kautta innolla, kun pääsee taas rakkaan lajinsa pariin. Kävimme tapaamassa kolmea työntekijäämme ja kysyimme, mitä lajeja he harrastavat.
Noora on uuden ison Pirkkalan myymälämme myymäläpäällikkö. Vapaa-ajallaan hän harrastaa monipuolisesti ulkoilua ja retkeilyä, mutta yksi hänen rakkaimmista aktiivilajeistaan on polkujuoksu.
Polkujuoksu on hyvä tapa päästä luonnonrauhaan. Monipuolisessa maastossa juostessa saa tietysti samalla hyvät treenit. Polkujuoksu on helppo laji aloittaa, Noora suosittelee alkuun hyviä polkujuoksukenkiä ja juoksuliivit, joihin saa juotavaa, puhelimen ja muuta lenkillä tarvittavaa.
Hyviä polkujuoksumaastoja löytyy yleensä jo omista lähimetsistä, toki pidemmällekin voi lähteä harrastamaan, Noora osallistuu tänä vuonna NUTS Karhunkierros -polkujuoksutapahtumaan Oulangan kansallispuistossa.
Mikko on pitkän linjan retkeilijä ja ulkoilija, kokemusta on monipuolisesti monesta lajista. Yksi Mikon lempilajeista on pyöräily, esimerkiksi työmatka menee ympäri vuoden pyöräillen.
Pyörä toimii kuitenkin myös kätevästi retkeilyssä. Polkupyörän kanssa voi tehdä pidempiä matkoja, mitä kävellen ja maisemien ihailuun jää helposti aikaa pyöräillessäkin.
Hyviä retkikohteita löytyy usein päiväretkiin joka puolelta, mutta pyörän kanssa voi tehdä pidempiäkin retkiä, kun ottaa yöpymisvarusteet mukaan.
Pidemmillä matkoilla pyörälaukut auttavat paljon tavaroiden pakkaamisessa. Saat enemmän varusteita mukaan ja ei tarvitse pitää epämukavaa reppua selässä.
Meillä kaikki työntekijät harrastavat ulkoilua, kuten myös markkinointitiimi. Caj valmistui tänä vuonna myös eräoppaaksi ja sai paljon arvokasta täydennyskoulutusta. Caj asuu Turun saaristossa, Paraisilla ja onkin innokas meloja.
Caj harrastaa myös merimelontaa, mutta kertoo tällä kertaa rakkaasta lajistaan, packraftingista, eli reppulauttailusta. Packraft eli reppulautta on yleensä n. 3,5 kg painava ilmatäytteinen “kajakki”, jota voi kantaa helposti mukanaan.
Kevyt melontakalusto mahdollistaa paljon uusia asioita. Melonnan voi yhdistää vaellukseen, mutta se tekee ylipäätään melontareissujen lähtökynnyksen todella pieneksi. Pieni lautta on helppoa säilyttää kotona ja sen ottaa helposti mukaansa retkelle, jolloin sitä tulee käytettyä useammin päiväretkillä.
Hyviä reppulauttakohteita on Suomi täynnä, missä on vettä, on melottavaa. Omat lähijärvet ja joet, urbaanit alueet, kansallispuistot ja erämaat on Suomessa täynnä melottavia järviä ja jokia.
Teimme haastattelusta myös videon, joka on osa kesän klubivideosarjaa: