Asuntoautolla Alpeilla

Viisi laskijaa, kaksi viikkoa aikaa ja asuntoauto alla Alpeilla.

Tällä kombolla oli kiva lähteä tien päälle tietäen, että monta uutta kokemusta olisi edessä. Oma asuntoautoilu rajoittuu yhteen kesäreissuun kymmenen vuotta sitten, joten ei muuta kuin kokeilemaan miten pyydanmetsästys onnistuu camperilla.

Hyvää laskureissua varten meillä oli kaikki ainekset kasassa. Joulun alla lentokentälle kokoontuivat camperia kuljettamaan suoraan toimistolta Teemu “Konsultti” Putkinen, Henri “Henumies” Pohjalainen, Kuutti “Hylje” Haapanen, Mats “Hobo” Heikkinen ja allekirjoittanut. Reissun ideana oli saada mahdollisimman paljon laskua hyvällä lumella ja siihen asuntoauto toimii hyvänä apuvälineenä.


Pojat nauttimassa RV-elämästä Grimentzin parkkipaikalla

Asuntoauto oli vuokrattu yksityiseltä henkilöltä nettisivun kautta ja kärry haettiin Zurichista, josta matka jatkui suoraan La Thuilen puuterilumille. Jo auton luovutuksessa kävi ilmi, että matkassa on kovan luokan RV-miehiä. Konsultti ja Henumies olivat hankkineet kokemusta Kanadan ja Norjan reissuilta, joten matkaan päästiin rivakasti.  Hyppäsin rattiin ja tie taittui mukavasti Martignyyn asti, jossa päätettiin olla ensimmäinen yö ja ostaa aamulla varmuuden vuoksi lumiketjut. Kun ne oli sujuvalla ranskan kielellä hoidettu paikallisesta autoliikkeestä, jatkettiin kohti ensimmäistä laskupaikkaa. Olin saanut myytyä porukalle idean La Thuilen metsälaskuista, eli matkasimme pieneen keskukseen Italian puolella. En ollut käynyt siellä aiemmin, mutta luotettavien tietolähteiden mukaan se olisi hyvä mesta metsäpyydalle.


La Thuilen metsälaskuissa riitti tekemistä useaksi päiväksi

Joulun aikaan majoituksia voi olla hankala löytää, mutta auton kanssa voi suunnata pyydaparatiisiin ja jäädä sinne parkkiin. Ensimmäisellä parkkiksella ei ollut sähköä tai muita mukavuuksia, mutta peseytyminen onnistui hiennosti Henumiehen kanssa auton viereisessä vuoristopurossa. Suosittelen!

Kokonaisuuden Italiassa kruunasi La Taverna ravintola, joka maukkaiden ruokien lisäksi tarjoili kannun talon omaa punaviiniä hyvin hiihtopummibudjettiin sopivaan hintaan. Samaisessa paikassa pidettiin myös pikkujoulut aatonaattona, jonka jälkeen vuorossa oli pieni kyläkierros ennen lähtöä seuraavaan paikkaan.

Hoboheikkinen nauttimassa rauhallisen keskuksen meiningistä. Kuva @Kuutsa

Ainoa asia, mitä Italiasta ei jääty kaipaamaan olivat vessat. Kun camperin vessaa ei haluta käyttää, on käytettävissä keskuksen yleiset WC:t, jotka olivat useimmiten mallia reikä lattiassa.

Kun metsälaskuista oli nautittu jo monta päivää, pidettiin pikkujouluilta La Thuilessa ja jatkettiin aamulla kohti Sveitsiä

Tai niin ainakin luultiin. Matka Italiasta Sveitsiin kulki Courmayerin tunnelin läpi, jonka jälkeen oli reissun toisen peseytymisen aika Chamonixissa. Burgerit Poco Locosta ja matkaan. Ainut ongelma oli, että tie Sveitsin puolelle oli suljettu ja jouduimme ajamaan kiertoreittiä Geneven kautta. Perillä Grimentzissä oltiin kuitenkin hyvissä ajoin illalla.


Skinnailureissulla kohti Sex de Marinda kurua


Mukaan tarttui Sveitsin reissujen vakiovieras, Mr.Score. Grimentzin kylä alhaalla.


Score korkkailemassa kurua

Vaikka asuntoautoelämässä joutuu luopumaan monesta asiasta, joulupäivän ruuasta ei tingitty. Mukana oli itselle uusi tuttavuus, Foie gras, eli hanhenmaksapatee. Kova suositus!


Ruoka maistui ja meininki oli korkealla!

Jo Grimentzissä tuntui, että laskullisesti ja seuran puolesta reissu oli ollut todella hyvä. Pääsimme myös laskemaan viereisen keskuksen, Zinalin toppihissin kaikki kolme kurua alas hyvällä ja koskemattomalla lumella. Kurujen jälkeen pääsi puikahtamaan kylään asti meneville hyville metsälaskuille. Näistä nopea editti alla.

Mitäs lopuksi? Kun Grimentz ja Zinal oli laskettu, matka jatkui Furkan tunneliin. Hylje pääsi näyttämään porukalle kotipaikkojaan Andermattissa. Siellä oli edessä kolme skinnailupäivää Vermiegelhyttellä ja Oberalppassin maastoissa. Reissun viimeinen kuru oli täyttä asiaa.


Kivisen alun jälkeen lasku muuttui hyväksi. Suksena Atomicin Backland 107 Shift -siteellä. Tässä GoPro video

Sokerina pohjalla Hoboheikkisen kiva editti Andermattin ekasta päivästä:

Take on me Andermatt from Mats on Vimeo.

Jos jaksoit lukea loppuun asti, kerrotaan vielä, että itse palasin takaisin babyloniaan uudenvuoden bileiden jälkeen Engelbergistä. Muu porukka jatkoi vielä takaisin Andermattiin hyttereissulle ja tuli loppiaisen viettoon Suomeen. Kiitos hienosta reissusta matkaseuralle!

@henumies / @kuutsa / @hoboheikkinen / @teemups

Kiitos varusteista tukijoille!

Atomic // Girosnow


Nousussa/Laskussa

  1. The Snowman -kappale, mieluiten Hylkeen laulamana koti-ikävää lieventämään
  2. Paikallistuntemuksen hyödyntäminen lyhyillä laskureissuilla
  3. #patopyyda
  4. La Taverna Coppapan
  5. Ramadan- “Pakollista jokaiselle täysjärkiselle, aikuiselle ja terveelle riiraiderille. Varsinkin UV-bileiden jälkeen Engelbergissä”
  6. Sinkkikurut
Kategoria: Hujasen matkassa
Julkaistu: 6.1.2020Muokattu: 17.1.2025