
Helmikuun retkikohde on Kätkätunturi Kittilässä. Kätkätunturi on Levitunturin naapuri ja näitä kahta tunturia erottaakin vain välissä oleva Immeljärvi. Kätkälle pääsee siis Levin keskustasta kävellen, suksilla, kelkalla, läskipyörällä tai vaikka lumikenkäillen.
Toimitusjohtajamme Johanna käy usein hiihtelemässä Levin ympäristössä ja suosittelee tutustumaan Kätkätunturin reitteihin hiihtäen.
Kätkätunturi on 504 metriä korkea avolakinen tunturi ja sen ympäri kulkevat hyvin hoidetut ladut talvella ja vuoden ympäri sen huipulle voi kiivetä merkittyä polkua pitkin. Huipulle johtava reitti vaihtuu havumetsästä sekametsäksi ja pikkuhiljaa matalaksi tunturikoivikoksi ja lopulta avotunturiksi. Kätkätunturin rinteet ovat säästyneet uudishakkuilta ja rinteiden merkityillä reiteillä onnistuu niin patikoiminen kuin pyöräilykin kesät talvet.
Kesällä Kätkän huipun voi valloittaa kävellen tai pyöräillen merkittyjä reittejä pitkin. Yleensä talvella huipulle pääsemiseksi tarvitsee lumikenkiä, mutta vähälumisena talvena polkua pitkin voi päästä ilmankin. Huipulla on kaksi laavua, jossa yleensä kuivia puita tarjolla ja Kätkätunturin laelta aukeaa upeat maisemat sekä Levitunturin, Ylläksen että Pallastuntureiden suuntaan.
Hiihtäjälle Kätkätunturi tarjoaakin monta eritasoista reittiä ja Levin välillä kansoitettujakin latuja rauhallisempaa menoa. Mikäli Kätkältä mielii pidemmälle reitille, niin matkaa voi jatkaa kiertäen myös Pyhätunturin tai myös Aakenustunturin ja toki ladut jatkuvat vaikka Ylläkselle asti.
Jos mielit leppoisaa menoa ja mahdollisimman tasaista, mutta kaunista maastoa, valitse reitti Immeljärven yli Kätkäjärven laavulle. Laavulla voit nauttia kahvit, syödä letut tai paistaa makkaraa ja jatkaa matkaasi Kätkää kiertämään tai tasaisempaa reittiä Levin South Pointille ja sieltä takaisin Levikeskukseen. Leviltä Levijärvelle on koiralatu ja meno on tasaista metsäistä suomaata ja upeita maisemia Kätkälle ja Levitunturille päin. Aurinkoisena kevätpäivänä aivan mahtavaa menoa ja reitti joka sopii hyvin myös lapsiperheille.
Mikäli haluat hiukan haastavampaa latua, lähde kiertämään Kätkää pohjoispuolelta tasaisesti nousten Merkkisenpaloon ja hurjastele sieltä mustaa laskua alas Kätkän laavulle kahvitauolle. Merkkisenpalon lasku on jyrkkä ja pitkä eli varmistathan tälle reitille lähtiessäsi, että uskallat laskea tuon lähes 2 km pitkän laskun tai muuten ei auta muuta kuin palata samaa reittiä takaisin. Toki reitin voi hiihtää toisinkin päin, mutta itse en 2 km jyrkästä noususta oikein innostu.
Kätkänlaavulta voi jatkaa tasaista reittiä Kätkäjärven laavulle ja palata Immeljärven kautta takaisin tai vaihtoehtoisesti hiihtää Kätkän eteläpuolta Immeljärvelle. Sekä Kätkänlaavulta että Kätkäjärven laavulta saa kevättalvella kahvilapalveluita mukavalta pariskunnalta ja kannattaakin varata letturahaa taskunpohjalle. Myös omat eväät voi syödä laavun suojassa.
Näillä laduilla on harvoin ruuhkaa ja täällä pystyy tekemään mukavan 15-20km lenkin palaamatta samoja latuja takaisinpäin. Merkkisenpalolta tai Kätkän laavulta voit myös jatkaa matkaa Pyhätunturin ympäri tai vaikka Ylläkselle asti, jolloin reitille tulee helposti kymmeniä kilometrejä lisää pituutta. Huomioitavaa on, että kaikki nämä ladut eivät ole valaistuja, joten suosittelen hiihtämistä helmikuusta eteenpäin tai pahimpaan kaamosaikaan kannattaa ottaa hyvälaatuinen otsalamppu mukaan. Parhaimmillaan Kätkä onkin hiihtolomista keväthangille asti, kun hanki hohtaa ja kevätaurinko jo hiukan lämmittää.
Parasta Kätkän hiihtoreiteissä on niiden rauhallisuus ja vaihtelevuus. Näiltä reiteiltä löytyy jokaiselle jotakin ja toisaalta reittivaihtoehdot tarjoavat mahdollisuuden muuttaa suunnitelmia myös matkan varrella, jos suksi luistaa ja tuntuukin, että olisi mukavaa jatkaa vielä matkaa.