
Ulkona alkaa kuulua jo kevätpurojen solinaa ja aurinkokin saapui taas lämmittämään poskipäitä. Suunnistuskausi lähestyy nopeaa vauhtia ja sääkarttoja tarkistellaan tiuhaa tahtia. Tuleeko lumet sulattavat plussakelit vihdoin? Monille Jukolan viesti kesäkuussa on suunnistuskauden päätapahtuma. Se kerää yhteen koko suunnistuskansan aina huippujoukkueista työpaikkaporukoihin. Oletko lähdössä mukaan juhliin? Jukolan yön taika on koettava!
Lähtölaskenta Jukolaan on alkanut. Kolme kuukautta aikaa virittää suunnistustaito uudelle tasolle ja spekuloida joukkueiden juoksujärjestystä. Kenellä pysyy maltti aloitusosuuden vilskeessä ja kuka nappaa yön pitkän osuuden herruuden? Jukolan -viestin alkupään osuudet käydään pimeässä / hämärässä – hieman sääolosuhteista riippuen. Kuitenkin se on selvää, että ilman lamppua ei kannata matkaan lähteä. Jos et ole aikaisemmin yö-suunnistanut, kannattaa käydä testaamassa sitä muutaman kerran ennen h-hetkeä.
Yösuunnistuksen kultakausi on yleensä syksyisin, jolloin lajin harrastaminen on pimeyden takia helpointa. Ei tarvitse odottaa yömyöhälle pimeän saapumista. Moni kuitenkin toivoisi muutamaa hyvää harjoitusta myös näin keväisin. Tämä vaatii hieman omatoimisuutta, sillä yösuunnistustapahtumia ei järjestetä yhtä useasti kuin syksyllä. Listasin alle harjoitusmahdollisuuksia, täydentäkää ihmeessä jos tiedätte muitakin tapahtumia:
– 21.3 Turku street-O: Puolala Sprint
– 31.3. Ahvenanmaan yöviesti
– 6.4 Kevätyönviesti: 3-osuuksinen yöviesti, Kuntosarja ei vaadi lisenssiä
– Kiintorastit: Eri puolilla Suomea. Maastossa valmiina rasteja ja kartat voi ostaa paikalliselta suunnistusseuralta. Esimerkiksi Turussa Turun Suunnistajat tarjoavat monta kiintosuunnistuskarttaa, joissa suurimassa osassa myös heijastimet.
– Seurojen harjoituspaketit: Paikallisten seurojen sivuilta voi katsoa tarjoavatko he harjoituspaketteja ostettavaksi. Tavallisesti osassa ratoja on heijastimen sisältävä rastilippu. Esimerkkinä Paimion Rastin -harjoituspaketit
– Jukolan omat harjoituspaketit
Yösuunnistus on parhaimmillaan koukuttavaa ja sopivan haastavaa. Valokeilaan osunut rasti-heijastin saa onnistumisen tunteen virtaamaan kehossa. Löysin! Nykyään valaisimet ovat erittäin tehokkaita, mikä helpottaa huomattavasti tekemistä. Kunnon valaisimiin (3000-5000 lumenea) saa uppoamaan rahaa, mutta kuntoilija pärjää hyvin pienemmilläkin valotehoilla (n. 1000 lm hyvä). Listasin alle varusteita, mitä on hyvä muistaa ottaa mukaan:
– Valaisin: Hyvä valoteho: tämä , Riittäviä kuntoilijoilla: tämä
– Akkuliivi (jos valaisimessa erillinen akku)
– Varalamppu: riittää yleensä pieni valaisin (esim. Tikka), minkä saa sujautettua esim. vyötärön ympärille.
– Perussuunnistusvälineet: Kartta (+karttamuovi), kompassi, Emit (leimasin) ja suunnistuskengät.
Hauskoja yötreenejä!
Eve