Elämää Kilpisjärvellä

Tervetuloa seuraamaan blogiani. Kirjoittelen juttuja täältä reilusti napapiirin pohjoispuolelta, Kilpisjärveltä ja sen ympäristöstä sekä satunnaisilta ulkomaanreissuilta(Norjaa ei lasketa). Olen asunut Kilpisjärvellä nyt viitisen vuotta, sitä ennen vajaa kymmenen vuotta Rovaniemellä. Eli Lapissa liikkuminen ja harrastaminen on tullut tutuksi. Ennen Kilpisjärvelle muuttamista tein töitä ja opiskelin kesäisin sekä syksyisin, talvet vietin hiihtopummina Alpeilla, Japanissa tai täällä pohjoisessa. Sitten löysin vaimoni ja muutimme työn perässä Kilpisjärvelle. Aluksi täällä piti olla vain yksi kausi, mutta nyt näyttää, että tänne sitä on toistaiseksi jääty.

Kilpisjärvi

Blogikirjoituksissani painopiste tulee olemaan harrastusreissuissa. Jos käsiini sattuu jokin tarpeellinen ja toimiva (tai sitten ei niin toimiva) tavara, vaate tai muu härpäke ulkoiluun liittyen, kirjoittelen sellaisista varmasti myös arvioita.

Kilpisjärvi2

Elämä täällä Kilpisjärvellä on varsin leppoisaa. Olen töissä ravintola-alalla eli työt ovat ilta- ja yöpainoitteisia, aikaa harrastamiseen jää siis hyvin. Sesongissa on myös mukava harrastustauko lokakuusta maaliskuun alkuun. Täällähän silloin ei ole kelit ihan parhaillaan omien suosikkilajien harrastamiseen, sen takia sydäntalvi meneekin yleensä jossain päin missä aurinkokin saattaa näyttäytyä silloin tällöin.

WP_20140129_11_22_22_Pro

Helmikuun lopulla on sitten aika palata sorvin ääreen Kilpisjärvelle ja samalla kiivetä ja laskea hienoja mäkiä sekä Käsivarren alueella että Norjan puolella. Varsinkin Suomen puolen hienot kurut ovat olleet parina viime talvena useampaan kertaan kohteina, upeita laskuja eikä ole ruuhkaa niin kuin Norjan puolella saattaa välillä olla.

WP_20140411_16_01_09_Pro

 

Kesällä iso osa vapaa-ajastani kuluu joen varressa kalastellessa tai fillarilla hienoja laskuja etsien ja löytäen.

Kalalla

Ajeluhommia

Kesäyö2

rautu

Syksyllä kalastus jääkin sitten pois, mutta pyörähommia jatketaan tietenkin siihen asti kun pääsee taas laskemaan.

Skibotn

Viime tammikuussa mukaan kuvioihin tupsahti poikani Elias ja siitä eteenpäin retkiin on tullut myös mielenkiintoinen, mukava ja aika ajoin haastava perhenäkökulma. Nykyään ei riitä, kun reissuun lähtiessä pakkaa ulkoiluvaatteet, parit kalsarit ja harrastusvälineet.

Ville&Elias

Parhaillaan pakkaillaan autoa ja sitten on suuntana Etelä-Suomi. Siellä koitetaan vielä vähän jatkaa kesäharrastuksia ennen talven tuloa. Niistä seikkailuista sitten seuraavassa kirjoituksessa.

Kategoria:
Julkaistu: 13.10.2015