
Ajelutiimin kausi alkaa olemaan näillä näkymin päätöksessään. Helmikuun Engelbergin, vanhan kotikylän reissu pyörähti niin nopeasti, että poiccaset eivät edes ehtineet saada toista blogipostausta ulos reissulta ennen kuin oltiin jo takaisin härmässä. Vieläkin poiccasia, mutta on myönnettävä, että aika Ajelutiimalasissa juoksee nopeasti kuin Koira parhaimpina päivinään kylillä tai Orava kesäisillä festarikentillä konsanaan. Se kuitenkin muisteluista. Nyt on kevät mikä tarkoittaa Ajelukalenterissa eläinten vuosittaista pakomatkaa kauas pohjoiseen! Tervetuloa seuraamaan reissukertomusta matkasta mystiselle Eläintensaarelle!
Pakomatka pohjoiseen voi alkaa
Huhtikuun alkupuolen torstainen iltapäivä on pyörähtänyt jo pitkälle. Ajelutiimin Helsingin pääkonttorilla idyllisen betonin keskellä Merihaan arkkitehturisen helmen syleilyssä Orava ja Hylje leimaavat kellokorttinsa. ON AIKA LÄHTEÄ NORJAAN!
Puolivuosikymmentä sitten Innsbruckin yöelämässä dominoinut Guido kurvaa Skodansa Merihaan parkkihalliin. Ajelutiimin ja Guidon yhteinen matka alkoi muuten aikoinaan puhelinsoitolla, jossa Guidolle tuikituntematon Orava tiedusteli itselleen ja muutamalle ystävälleen yöpaikkaa Innsbruckin lomaa varten. Yhteinen loma tällöin Innsbruckissa asuneen Guidon hoivissa meni sen verran mukavasti, että kyseisestä herrasmiehestä tuli Ajelutiimin luotto-opas vuorien ulkopuoliseen toimintaan.
Kamat pakkaillaan tiukasti Skodan syövereihin. Ensimmäinen etappi pääsee alkamaan ja suuntana on yksi Pohjois-Pohjanmaan metropoleista, Ylivieska. Autossa soi J. Karjalainen ja The Sounds. Samat vanhat reissuviisut kuljettavat eläinkaksikon ja karismaattisena maestrona tunnetun Guidon kohti lakeuksia. Ylivieskasta nappaamme yöhämärässä allemme tämän kevätreissun kulkupelin ja majoituksen, Herra Bursterin aka Ajelukaravaanin.
Ylivieska saavutettu ja yönhämärissä reissukamat pakkaillaan Herra Bursterin kyytiin.
Muutaman tunnin ajelun jälkeen on aika ottaa unta. Eläintensaarelle matka on pitkä ja vielä yksi toveri puuttuu kyydissä, joten lepo tulee Babyloniassa viime viikot taistelleille vapauden sotureille tarpeeseen.
Ensimmäinen aamu Ajelukaravaanissa ei vielä valjennut odotetun riemukkaana, ei selvästikkään oltu vielä tarpeeksi kaukana paossa. Aamuisten etäpalaveri sessioiden jälkeen matka kohti seuraavan eläimen noutopaikkaa pääsi jatkumaan.
Reissun lauma kasassa! (Oikealta) Guido, Hylje, Orde ja takavasemmalta mukaan hyökännyt Karhumur. Kilpisjärven kauppa ja uusi selfietikku pistää hymyilyttämään! Ostokset karavaaniin ja menoksi, tästä alkaa todellinen tie pohjoiseen.
Eläintensaari ja vapaus
Kuutisen tuntia pitkin vuonojen rantoja, läpi tuntureiden ja tunneleiden. #Eläintensaari on saavutettu! Vapauden tunne hiippailee jopa byrokratian rattaissa pyörineen Guidon untuvatakin sisään!
“Siellä ne odottaa, Eläinten kurulaiset!”, Huudahtaa Orava. Guido nostaa kädet lanteilleen ja tyhjentää syvällä henkäyksellä viimeiset etelän katupölyn hiukkaset keuhkoistaan. Karibian auringon alla talvehtinut Karhukin heräilee talviuniltaan ajelufiiliksiin.
Ei tarvetta maalailevalle kuvatekstille. Oravan suuntaus kertoo olennaisen – Kurulaisia on!
Herra Ajelukaravaani parkkiin ja valmistautumaan ensimmäisiin laskuihin. Hylkeen kommentteja lainataksemme, “Jäämeren rannoilla tälläistä pientä hylkeen poikasta vaan nukuttaa paremmin.”. Sama varmasti pätee myös muihin eläintovereihin ja Guidolaiseen.
Ekan päivän tutkailurando. Orava ja Guido suunnitelemassa seuraavien päivien kurulaisten kesytystä.
Myös herra Hylje bongasi vastaseinältä maukkaita ajelupätkiä.
Vuoret ovat edelleen paikallaan. Orava ja Hylje kävivät vuosi sitten tutkimusmatkalla Eläintensaarella ja nyt mukaan saatiin koko kööri. Oli siis aika alkaa todenteolla haastamaan Eläintensaaren loputtomia kurulaisia.
Karhumur oli aamun virkein ja avasi jyrkähköä kinnailulatua lähes koko matkan. Toki tällä metsiemme kuninkaalla oli myös aikaa ihailla maisemia ja haistella josko vuonojen tuulet olisivat suotuisia Helsingissä odottelevalle, uudelle purjeveneelleen.
Orava ja Guido saapuvat aamulla bongatun pyöriäisen mukaan nimetylle harjanteelle.
Hylkeen vauhti oli tällä nousulla lauman kovin ja tämä vesistöjemme huumoriveikko odottelikin pyöriäisharjanteella jo kuumeisena kurulaisen korkkausvuoroaan.
Kun Kallavedellä konsanaan! Maailman ainut Kallaveden Kuutti nautiskelee ja tyylittelee.
Tahkon metsien kasvatti Orava seurailee perästä.
Alhaalla reissun viides jäsen, Karhumurin apuri, The Little Flying Bear tuli tervehtimään iloista porukkaa.
Torstai on hernekeittopäivä. Rissalan Lennoston luottosotilaskeittäjä Oravan ja Kajaanin Prikaatin keittäjämaestro Koiran valmistama klassikkoateria muonitti joukot seuraavien päivien taisteluihin.
Upean päivän päälle kovempikin karpaasi herkistyy. Guidon ja jäämeren auringonlaskun yhteinen hetki. Sielun herkkyys ja jäämeren kylmyys ovat käsin kosketeltavissa.
Totuttuun tapaan Karhumur aukaisemassa tälläkin kertaa portaita kohti Eläintensaaren reissun puolivälin etapiksi asetettua kurulaisen huippua.
Orava kiirinyt melkein keulille, Hylje tosin oli jo ennättänyt huipulle ikuistamaan luontopotretin vuoristo-oravasta.
Portaita suurimman osan matkasta avannut Karhu oikeutetusti korkkaamassa tätä kaunokaista. Alhaalla siintelee jo illan kalavedet. Kuvaaja Hylkeellä on selvästikin kuvan asettelun puolesta jo lohen iltasyönti mielessä.
Vielä ennen kalareissua Guidokin bongattiin nautiskelemasta kurulaisen jälkeisen kentän yläpäästä. Huomattakoon, että uskottavaan opastyyliin ei kuulu laskettelulasit, aurinkolaseilla seikkailevat kuuleman mukaan kaikki kovimmat Guidot.
Kyllä se vaan on niin, että Karhut määrää metsässä, Karibialla ja Norjan kalareissuilla. Kuvassa esitteillä isoin saatu saalis. Pysytään toistaiseksi laskuhommissa, mutta mikäli Kenraali Pancho ja Hissu tarvitsette oppipoikia niin ollaan valmiita!
Illat Eläinsaarella ovat vertaansa vailla. Muutaman kymmenen ihmisen kalastajakylän nukkuessa ja pohjoisen taivaalla seilailevien purppurapilvien alla on eläinlaumamme sekä Guidolaisen hyvä olla.
Vajaa kahden viikon pakomatka pohjoiseen oli erittäin onnistunut ja #Eläintensaari tarjoili koko porukalle unohtumattomia kurulaisia, auringonlaskuja ja tulevaisuudessa kerrottavaksi jääviä kalatarinoita.
Ajelutiimi & Karhumur – #Eläintensaari lyhytelokuva tullaan julkaisemaan seuraavissa Vapaalaskufestivaaleilla, mutta tässä teille arvoisat seuraajat pieni maistiainen siitä mitä on tulossa!
Iloiset terveiset Eläintensaarelta,
Orava, Hylje, Karhumur & Guido