ISPO 2017 messut – Tutkimusmatka uutuuksien maailmaan

Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Scandinavian Outdoorin tiimi kävi tutustumassa alan tuoreimpiin uutuuksiin ISPO-messuilla Münchenissä. ISPO on vuosittainen järjestettävä ulkoilualan suurimpiin lukeutuva neljäpäiväinen messutapahtuma, joka kerää yhteen kaikki alan merkittävimmät brändit ja jälleenmyyjät. Messuilla esitellään tulevan kauden mallistoja ja talviurheilun sekä ulkoilun uusimpia innovaatioita. Tänä vuonna messuilla oli yli 2700 näytteilleasettelijaa ja 85 000 kävijää. Kotoisista Skiexpoista ISPO:t eroavat kokoluokassaan, mutta ennen kaikkea siinä, että ne ovat suunnattu ulkoilu- ja talviurheilualan ammattilaisille. Tuotemerkkien osastot ovat showroom-tyyppisiä, joissa pääsee tutustumaan uusiin tuotteisiin ja innovaatioihin.

Me Scandinavian Outdoorilla seuraamme jatkuvasti ulkoilun ja talviurheilun uusia tuulia, jotta pystymme tarjoamaan mahdollisimman laadukkaan valikoiman tuotteita asiakkaillemme. Messutiimiin kuului tuotepäällikkömme Kimmo ja Tanja, varatoimitusjohtaja Olli, sosiaalisen median ja markkinoinnin maestro Kuutti sekä allekirjoittanut eli viestintää hoiteleva Taneli.

ISPO-messut antoivat meille taas kerran tuhdin paketin tietoa siitä mihin suuntaan eri lajit ja niiden mukana tuotteet ovat kehittymässä. Mielenkiintoisia uutuuksia löytyi reissulta iso repullinen ja seuraavassa muutamia valintoja näistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Salomon XDR- mallisto

Kyseinen sarja tulee korvaamaan suositut X-drivet. XDR- mallisto jatkaa X-driven viitoittamalla tiellä Salomonin All Mountain -suksena. Pientä rockeria, puu/titanium ydintä ja luonnonkuituja – AVOT! Tästä suksisarjasta odotetaan yleistyökalua vaihteleviin olosuhteisiin ja monipuoliseen laskuun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rossignol Turnamic maastohiihtoside

Uudella tavalla toimiva lukitus tuo helppokäyttöisyyttä siteen kiinnitykseen. Perinteisestihän siteen kärjen lukitus liikkuu ylös-alas suunnassa, mutta uudessa Turnamic-mallissa lukitus toimii sivusuunnassa kuten kuvasta on nähtävissä. Tämä vähentää siteen lukitsemiseen käyttevän voiman tarvetta ja tekee lukitsemisesta helpompaa. Siteen paikkaa on myös mahdollista säätää olosuhteiden mukaan pikalukolla ilman erillistä työkalua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rossignol on kehittänyt maastohiihtomonojensa pohjan joustavuutta. Joustavuudella monosta saadaan kenkämäinen ja tuntuma sukseen tulee olemaan huomattavasti tarkempi kuin jäykkäpohjaisissa monoissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Fjällräven tuo markkinoille uuden Bergtagen-mallistonsa. Seurailen Keb klassikko-mallistoa Bergtagen tulee olemaan uusi lisäys Fjellun menestystarinaan. Tämän malliston asut on suunniteltu kestämään kovaa käyttöä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Peak Performance oli todella tyylikkäästi edustettuna ISPO:lla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Peak Performancen laskuasut komeilivat paraatipaikoilla. Kuten väriskaalasta näkyy, kirkkaat neonvärit ovat historiaa ja tilalle ovat saapuneet luonnollisemmat värit. Kauttaaltaan uudet laskuasut seurailivat samaa maanläheistä ja luonnollista teemaa värityksien osalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jack Wolfskinin miesten talvitakkeja. Tyylikästä ja teknistä, taattua Jack Wolfskin laatua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Trendikkäät metsurikuosit olivat myös edustettuna Jack Wolfskinin osastolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Canada Goosen takit kertovat tarinaa. Tiesitkö, että alunperin takit suunniteltiin viranomaisten, kuten Park Rangereiden käyttöön.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ReimaGo on Reiman ja Suunnon yhteistyön tulos. Reiman lastenvaatteisiin integroitu Suunnon kanssa suunniteltu sensori tarjoaa vanhemmille ja lapsille mahdollisuuden seurata ReimaGo- applikaation kautta vaatteen käyttäjän aktiivisuutta. Lapsille hauskaa, vanhemmille hyödyllistä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Osprey Duffelit. Toimituksemme huomion kiinnitti etenkin kantolaite. Todella jämäkän ja kestävän oloinen kantolaite tulee varmasti toimimaan muutenkin kovaa käyttöä varten suunnitellussa kassissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laadukkaana vaelluskenkämerkkinä tunnettu Lowa esitteli kattauksen tyylikkäitä talvikenkiä jokapäiväiseen käyttöön.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lowalta löytyi laadukkaita kenkiä myös perheen junioriosastolle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sos:n messutiimi viimeisenä päivänä. (vas. Kuutti, Taneli, Tanja, Olli & Kimmo)

Kokonaisuudessa ISPO 2017 messut tarjosivat meille hyvän kokonaiskuvan siitä minkälaisia tulevat olemaan ulkoilun ja talviurheilun tuotteiden sekä lajien uudet suuntaukset. Tässä postauksessa nostimme muutamia tuotteita esille, mutta messujen tarjonta oli niin massiivinen, että paljon jäi myös mainitsematta. Uusien tuotteiden ja innovaatioiden lisäksi tapasimme useita tärkeitä yhteistyökumppaneita. Outdoor-alan toimijoiden tapaaminen tuo aina uusia näkökulmia ja antaa ideoita oman toiminnan kehittämiseen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

 Innostunein terveisin,

Messutiimi

Kategoria:
Julkaistu: 8.2.2017Muokattu: 28.10.2020