Vanhoja vaellusreissuja on kiva muistella jälkikäteen. Dokumentoin yleensä omia retkiä valokuvien ja videoiden muodossa ja pääsenkin elämään muistot aina uudestaan ja uudestaan. Teimme vaimoni ja ruotsalaisen ystävämme, Peterin kanssa viime maaliskuussa 9 päivän talvivaelluksen Puljun erämaa-alueelle. Tässä hiukan muistelmia mahtavasta retkestä.

Hiljainen lumimies ihailee maisemia Korsatunturin rinteellä.

Käytän yleensä aika paljon vaivaa retkien suunnitteluun. Olen suunnitellut jo niin paljon retkiä, että homma alkaa kuitenkin sujumaan jo melko nopeasti. Aloitan suunnittelun yleensä miettimällä, keitä tulisi mukaan retkelle ja sitten kun muut osallistujat ovat valittuna, aloitan kyselemällä, mitä muut haluaisivat retkeltä. Näin saan muiden mielipiteet jo heti alkuun otettua huomioon ja retkestä saa rakennettua mahdollisimman toimivan paketin kaikille osallistujille.

Tällä kertaa selvisi melko nopeasti, että olemme kaikki stressaantuneita työssämme ja haluamme rentoutua. Retkeen pitäisi saada sopivalla suhteella liikuntaa ja chillaamista, joten päiväsiirtymät olisi hyvä pitää sen verran lyhyenä, että valoisaa aikaa jää vielä leirielämäänkin. Halusimme hiukan luksusta ja majoitteeksi valitsimme Hawu 4 -kamianateltan. Suksina tutut ja turvalliset OAC:n karvapohjasukset (147 kar UC), Peter otti vanhat puusuksensa vielä viimeiselle matkalle. Kaikille vielä ahkio vetoon, niin saadaan yhteiset tavarat jaettua kivasti kolmelle.

Suunnittelen usein pitkälle vaellukselle jonkin autiotuvan matkan varrelle, tulee sitten siellä yövyttyä tai ei. Kuvassa Korsatupa vasemmalla ja sauna oikealla.

Kohteeksi halusin jonkin erämaa-alueistamme, haaveenani on tehdä jokaiselle erämaa-alueellemme talvi- ja kesävaellus + melontaretki, mikäli mahdollista. Puljun erämaa-alue oli vielä kokematta ja se ei ollut kaukana Ruotsin rajasta, joten Peterillekään ei tulisi liian pitkä matka suhauttaa pelipaikalle. Peter asuu Ruotsin Lapissa, joten hänellä oli itseasiassa lyhyempi matka Puljuun, kuin meillä.

Kun kohde on lyöty lukkoon, tarkistan vielä yleensä metsähallitukselta mahdolliset auratut parkkipaikat. Tämän jälkeen suunnittelen alustavan reitin (joka usein muuttuu retkellä), lasken keskinopeuksia, katson eksymisen ja hätätilanteiden varalta lähimmät tiet ja evakuointivaihtoehdot, tulostan kartat ja etsin kaikki mielenkiintoiset kohteet alueelta netistä muilta kyselemällä ja karttaa ihmettelemällä. Kartta on myös hyvä painaa mieleensä, jotta aivot saa yleiskuvan alueesta, tämän jälkeen suunnistaminenkin on helpompaa ja suuntavaisto toimii minulla ainakin paremmin.

Kun paketti alkaa olla kasassa, varmistan vielä muiden ja omat tavoitteet retkelle ja alan sen jälkeen vasta miettimään varustelistaa.

Omat tavoitteet Puljun retkelle olivat seuraavat:

1. nauttia luonnosta, rentoutua ja poistaa stressiä

2. pitää hauska loma vaimoni ja rakkaan ystäväni kanssa

3. vähintään yksi tunturin huiputus

4. saada kuvattua revontulia erämaassa (kolmella viime talvivaelluksella ei ollut revontulia ja/tai taivas oli pilvessä)

5. halusin saada pilkillä erämaajärvestä kalaa

Jotta tavoitteisiin on mahdollisimman suuri todennäköisyys päästä, pitää ne ottaa jo suunnitelmissa huomioon. Toimenpiteet näiden onnistumiseksi:

1. päiväsiirtymät inhimillisiksi, hyvä majoite, hyvät ruuat ja herkut

2. kaikilla sama tavoite, joten asenteet olivat kunnossa

3. alustavan reittisuunnitelman varrelle muutama tunturi

4. tarkoitukseen sopivat kuvausvälineet

5. mukaan pilkkivälineet ja syötit, järviä alueella oli riittävästi

Kalastus on harrastus, jota tulee usein harrastettua vaelluksilla. Talvella pilkkiminen on todella rauhoittavaa ja mukavaa ajanvietettä. Mikäli vielä sattuu niin hyvä tuuri, että saa jotakin saalista, niin se on herkullinen proteiinilisä aterioille.

Puljun erämaa-alue on erikoinen siinä mielessä, että alueen halki puhkoo tie. Tämä ensin epäilytti, mutta toisaalta se toi lisää mahdollisuuksia rengasreitin suunnitteluun, sekä lisää turvallisuutta jos sattuu onnettomuus tai pääsee pahasti eksymään.

Kuten aiemmin kerroin, niin suunnittelin alustavan reitin vaellukselle, jota oli tarkoitus muutella lennosta. Tällä kertaa reitti vei kohti Korsatunturia, jonka juurelta löytyy myös autiotupa. Tämän jälkeen oli mahdollisuus kiertää takaisin autolle soita pitkin tai palata omia jälkiä avuksi käyttäen.

Pidän enemmän spontaaneista retkistä, joten emme lyöneet reittiä täysin lukkoon ja halusimme päättää jatkosta vasta, kun saavumme Korsatunturille. Näin saimme tuntumaa lumitilanteesta, kuinka suksi kantaa, toimiiko ahkio ja mikä on meidän keskinopeutemme käytännössä.

Revontulet tanssivat meille lähes joka ilta!

Kun hiihtelee paksussa umpihangessa, ei oikein etukäteen tiedä kuinka hyvin löytyy kantoa, miten ahkio tottelee ja vähän aikaa saa totutella maastoon, etsiessään parhaat etenemispaikat. Usein suot ja järvet ovat helpoimpia paikkoja edetä, jäillä liikkuessa pitää olla tietysti varovainen. Minulla on jäänaskalit lähettyvillä jäillä liikkuessa ja repussa on lämmintä vaatetta turvassa kuivapussissa uimisen varalle, myös tulentekovälineet ja sytykkeet ovat valmiudessa, jos pitää saada äkkiä nuotio tehtyä.

Telttapaikan kaivamiseen sai varata paljon aikaa. Lunta oli 70-80 cm, mutta joissakin paikoissa sitä saattoi olla kasaantunut enemmänkin.

Lapissahan maaliskuussa on runta yleensä ihan riittävästi. Viime talven keli oli edelliseen vuosiin nähden haastava, koska suojakeliä ei ollut kertaakaan ja lumi oli todella pehmeää. Hankikantoa oli kuitenkin hiukan ja suksemme upposi n. 15 cm lumeen umpihangessa hiihdettäessä.

Hiihdimme pääosin umpihangessa, Korsatunturin lähettyviltä löysimme moottorikelkkauran, jota hiihdimme n. 5 km ja se nopeutti liikkumista huomattavasti. Jäiset kelkkaurat ovat hankalia hiihtää OAC 147 -suksella, mutta tämän uran päälle oli satanut sopivasti hiukan lunta.

Leirissä liikkuminen pelkillä kengillä ei yleensä Lapin talvessa onnistu, kuin lapioiduilla kohdilla. OAC:n 147 karvapohjasuksi toimii kuitenkin hyvin leirissä, niiden kanssa pääsee hakemaan vettä avannosta, käydä ”vessassa” tai vaikka kuvaamassa revontulia. Peterillä oli pitkät metsäsukset, joten hänellä oli leirielämää varten erikseen lumikengät mukanaan.

Onnistuimme pitämään päivämatkat lyhyinä, alle 10 km mittaisina. Hiihdimme myös melko rauhallista tahtia ja keskityimme enemmän hiljaisen talvisen luonnon ihailuun, kuin kilometrien keräämiseen. Lämpötilat olivat täydelliset hiihtämiseen, päivällä pakkasta oli 5-10 astetta, mutta yöt olivat todella kylmiä vuodenaikaan nähden, elohopea kävi öisin lähellä -30.

Löysimme Korsatuvan kivasti ajoissa, kiitos kelkkauran. Päätimme lähteä vielä samana päivänä ”huiputtamaan” Korsatunturin. Karvapohjasuksilla tunturin päälle nouseminen kävi vaivatta. Tunturin päällä tapasimme poromiehiä, jotka olivat luulleet meitä poroiksi ja hurauttivat kelkoillaan meitä moikkaamaan. Poromiehet tiesivät, ettei Korsatupa sovellu juuri talvikäyttöön ja suosittelivat meille toista paikkaa. Meillä oli kuitenkin jo ahkiot tuvalla, pimeä tulossa ja saunamahdollisuus huokutteli, joten pysyimme suunnitelmissamme

Tunturien päältä aukeaa yleensä uudenlaiset maisemat. Laskeminen alas rinnettä on myös mitä mukavinta touhua.

Nukuimme yhden yön Korsatuvalla. Vanha takka ja suoraan ulos johtavan hormin takia tupaa ei saatu kuin hädin tuskin plussan puolelle. Sauna oli kuitenkin mahtavaa luksusta vaelluksen puoliväliin.

Vaikka autiotuvissa on tunnelmaa ja elämä on ”helpompaa”, tällä vaelluksella tuli huomattua jälleen, että yöt viettämme mieluummin teltassamme, kuin autiotuvassa. Teltan saa hetkessä lämpimäksi, siellä on kivaa kölliä ja luontoyhteys säilyy hiukan parempana, kuin neljän seinän sisällä istuessa.

Tässä kohtaa matkaa meillä oli muutama vaihtoehto, mitä tehdä ja minne mennä. Päätimme kuitenkin jatkaa matkaamme vielä pidemmälle, kohti Korsajärveä. Hiihdimme lähelle Lemmenjoen kansallispuiston rajaa ja päätimme jäädä leiriin upealle paikalle järven rannalle kahdeksi yöksi, jonka jälkeen aloittaisimme paluun autolle vanhoja uriamme pitkin, mikäli ne vielä löytyy. Joskus kova tuuli saattaa peittää jäljet, vaikka lunta ei sataisikaan. Tuulisella järvellä jäljet voivat peittyä jopa minuuteissa.

Viimeisille päiville oli tiedossa pidemmät siirtymät, mutta mikäli vanhat urat löytyy edelleen, niin niitä pitkin on todella nopeaa hiihtää.

Kyllä hiihtovaellus aina rantaloman voittaa!

Matka autolle onnistui odotettuakin nopeampaa vauhtia ja päätimme viimeisenä päivänä hiihtää jopa tuplamatkan ja lopettaa retken päivän etukäteen, olimme varanneet retkelle aikaa 10 päivää, mutta nyt saimmekin sen tehtyä 9 päivässä.

Hiihtovaelluksemme Puljun erämaa-alueelle oli täydellinen, kaikki tavoitteet täyttyivät, mikä on todella harvinaista. Kaikilla oli etukäteen oikea asenne ja se on mielestäni todella tärkeä tekijä onnistuneelle retkelle. Mielestäni henkinen valmistautuminen on jopa tärkeämpää, kuin fyysinen. Kun osaa odottaa rankkoja hetkiä ja tavoitteiden murenemista, niin minulle ei yleensä edes tule tunnetta, että olisi rankkaa. Vaikka asetankin usein tarkat tavoitteet retkille, pidän oletuksena ettei ne kuitenkaan toteudu ja juhlin suuresti, jos ne toteutuu. Tottakai niiden toteutumisen eteen tehdään paljon työtäkin.

Jos joku jäi mietityttämään tai haluat kuulla esimerkiksi mitä varusteita kannoimme mukanamme, voit kysyä kommenteissa tai lähettää sähköpostia caj@sos.fi.

Iloista talven jatkoa!