Ajelukausi on avattu – Pyhän taikaa ja alkaneen kauden suunnitelmat!

Ajelutiimin eläinystävät ovat kesän jälkeen ilmestyneet omista koloistaan takaisin maankamaralle. Tässä blogipostauksemme kerromme Ajelukauden 2017/18 korkanneesta Pyhän pyydanmetsästysreissusta sekä kauden muista suunnitelmistamme.

Pihauta siis mutteripannukahvit, istu alas ja hyppää hetkeksi mukaan Ajelumaailman vietäväksi!

Pyhällä maisemat olivat Oravan mieleen – sopivia pesäpuita löytyi silmänkantamattomiin ja pyydaa riitti paukuteltavaksi!

Ennen tämän kauden korkkausta palataan vielä hetkeksi viime kevään pakomatkalle Pohjois-Norjassa sijaitsevalle Eläintensaarelle. Kevään 2017 viimeisellä reissulla kuvasimme Eläintensaari -nimeä kantavan lyhytelokuvan, joka kertoo Ajelutiimin ja heidän ystäviensä seikkailusta Pohjois-Norjan kaukaisessa ja koskemattomassa kurulaisparatiisissa. Paikka nimettiin myöhemmin Eläintensaareksi, koska reissuporukka koostui Ajelutiimin eläinsankareiden Oravan ja Koiran lisäksi myös Herra Karhusta ja eläinten henkimaailman oppaasta, Guido Mattilasta.

Ajelutiimi & Karhumur – Eläintensaari 2017

Ajelukauden 2017-2018 avaus Pyhällä

Legendaarisen Pyhä -hiihtokeskuksen avajaisviikonloppua vietettiin Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlaviikon lopuksi ja Ajelutiimi oli paikan päällä tutustumassa kotimaisen vapaalaskun mekkana tunnettuun Pyhään. Ennakko-odotukset reissulle olivat katossa, koska olimme tarkkailleet sääennusteita ja olleet yhteyksissä paikallisiin heimopäälliköihin, joiden mukaan pyydaa pitäisi olla tarjottimella odottamassa. Kuitenkin hieman varauksella suuntasimme kohti Pyhän antimia!

Kauden ensimmäiset laskut ja heti mestarin kouluun! Kuvassa Orava, Majava ja Koira.

Pyhällä onnistaa aina! Kauden ensimmäisille laskuille saimme seuraksi Ajelutiimin eläimelliseen joukkoon nimensä puolesta hyvin sopivan suomalaisen vapaalaskun supersankarin ja monitoimimiehen, Ape Majavan. Poiccaset Orava ja Koira pääsivätkin Apen opastuksella tutustumaan Jacksonin metsiin, jotka tosin olivat vielä hieman vähällä lumella. Onneksi kuitenkin maestro Majavalla oli tiedossa pyyda-apajia, joissa kuulemma syönti pitäisi olla kohdillaan näin alkukaudestakin.

Ensimmäisen laskupäivän viimeiset siivut vedettiin otsalamput päässä ja pyydaa alkoi hiljalleen löytymään. Kuvassa kaksi puiden ystävää, Orava ja Majava, tutkailemassa talvista maisemaa sekä arvioimassa kasvustoa pohjoisessa ympäristössä.

Otsalamppulaskut koukuttivat poikkasia jo heti ensimmäisenä iltana ja lisää olisi tiedossa sillä Apen randoretki tulisi viemään poijjaat seuraavana päivänä kohti Pyhä-Luosto Kansallispuiston sympaattista Karhunjuomalampea ja sen vierestä kohoavaa Kakkosta.

Matka Karhunjuomalammelle alkoi melko kipakassa tuiskussa. Kuva: Teemu Kuisma.

Otsalamppujen valossa seikkailu piti tunnelman korkeana ja mielenkiintoisena. Mukana menossa oli Apen ja Ajelutiimin lisäksi Merle, Paul, Okko, Teemu ja Heljä. Aivan mahtava porukka!

Otsalamppujen valossa pienempikin mäki tuntuu jännemmältä. Petzlin Nao+ -otsalampujen valovoima riitti kevyen ajeluvauhdin laskemisen valaisemiseen kivasti ja iso plussa tuli testitiimiltä akun kestolle pyydatouhuissa! Kuvakaappaus Ape Majavan tulevalta videolta.

Karhunjuomalammelta löytyy kaksi kotaa tulipaikkoineen, autiotupa ja puuvarasto, eli siis kaikki mitä voi vaatia mukavan randoretken taukopaikalta! Kuva: Teemu Kuisma

Karhunjuomalammen kodalla oli mukavata keitellä kahvit ja paistaa makkarat. Kuivia polttopuita oli liiteri täynnä ja kahvipannukin löytyi viereiseltä tuvalta valmiina, avot! Kuva: Teemu Kuisma.

Muutamien laskujen ja maittavan kahvitauon jälkeen hyvästelimme Karhunjuomalammen ensimmäisen seikkailun osalta ja palasimme Pyhälle nautiskelemaan Callebaarin afteri tarjonnasta. ( Ei kuvamateriaalia tarjolla.)

”Kolmantena päivänä Pyhä ja Orava löysivät yhteisen linjansa.” .Kuva: Koira aka. Kuutti Haapanen.

Otsalamppuseikkailuiden välissä Orava ja Koira ehtivät tutustumaan Pyhän pyyda-antiin myös muutama valoisamman tunnin aikana. Komean kuusikon lomasta löytyi muutamia makoisia siivuja jopa keskuksen läheisyydestä.

Kokonaisuudessa Pyhä tuli poiccasille pienoisena yllätyksenä. Viime talvet Keski-Euroopan ja Norjan vuoria kiertäneinä laskut Suomessa ovat jääneet lähinnä baarin puolelle, mutta Pyhän takamaastoja voimme kyllä lämpimästi suositella kaikentasoisille vapaalaskijoille. Lapin luonto, mielenkiintoiset profiilit ja pienet korkeuserot tarjoavat mahdollisuuden useaan laskuun per. päivä sekä makoisiin rauhottumishetkiin tuntureiden hiljaisuudessa ja lumisten metsien siimeksissä.

Miten Ajelukausi jatkuu tästä eteenpäin?

Pyhän reissu oli hieno startti, kiitokset koko Pyhän porukalle! Tällä hetkellä Ajelupoiccaset painavat pitkää päivää arjen pyörteissä ennen siirtymistä Andermattin joululomalla. Joulunpyhät pyörähtävät Basecamp Andermatin hoivissa entisen kotikylämme Engelbergin naapurissa. Keski-Sveitsissä alkukausi on usean vuoden tauon jälkeen ollut erittäin luminen, joten pohjat on kunnossa ja ennusteet näyttävät hyvälle myös joulureissun osalta!

Jouluretriitin jälkeen palaamme Suomeen sorvin ääreen paisuttelemaan Ajelukrediittiä ja helmikuussa Ajeluauto pakataan tuttuun tapaan täyteen mielenkiintoisia tarinan aihioita. Pedaali polkaistaan pohjaan ja Basecamp Andermatt toimii poiccasten kotina myös helmikuun ajan, joten tiedossa Andermattin hissipyydapäiviä, randoretkiä ja tuttua Ajelumeininkiä!

Orava ja Koira seikkailevat tänäkin kautena Ajelutiimin vakiokaksikkona! P.S. Kiitos Gloryfy uusista laskulaseista – GP4 Mexinfin by Heikki Sorsa -laskulasit sopii mainiosti eläinteemaan ja lisäksi hemmetin hyvät vaihtelevissa olosuhteissa!

Näistä suunnitelmista ja tulevista reissuista lisää tarinaa seuraavissa Ajelublogipostauksissa. Oikein lämpimästi tervetuloa seuraamaan Ajelutiimin kahdeksannen kauden seikkailuja!

Terkuin,

Orava & Koira

P.S. Ajelutiimi löytyy myös Instagramista ja Facebookista, laita kaikki kanavat seurantaan Ajelukokemuksen maksimoimiseksi!

 

 

 

Kategoria: Ajelublogi
Julkaistu: 18.12.2017Muokattu: 19.12.2017