• EUR

    Valuutta

    HUOM! Maksu laskutetaan euroissa. Muilla valuutoilla näytetyt hinnat ovat arvioita perustuen Euroopan Keskuspankin päivän valuuttakurssiin.


    • EUR
    • SEK kr
    • GBP £
    • USD $
    • AUD $
    • CAD $
    • CHF
    • CZK
    • DKK kr
    • JPY ¥
    • NOK kr
    • PLN
    • RUB руб
  • Toimitusmaa:

    Toimitusmaa

Martimoaavalla – testissä kengät ja kameranainen

Vapaa viikonloppu on asia johon törmään harvoin – ainakin jos vapaaksi ei lasketa kolmeakymmentä tuntia vapaaehtoistyötä. Niinä aamuina kun saan vapaasti valita aamukahvipöytäni, löydän itseni mieluusti pihalta ja useammin kuin harvoin Kivaloilta. Kun seuraksi oli vielä tarjolla kuvaaja-Kaisa ja ennakkoperintökengät testaamattomana eteisessä, niin viikonlopun suunnitelma oli nopeasti lyöty lukkoon.

Keski-Penikan huippu

Kivalon autiotupa ja palovartijan torni Keski-Penikan laella.

Kivalot on vaarajono joka alkaa tuosta 30 kilometrin päästä Keminmaan raja-alueelta. Kivaloiden tästä päästä löytyy muun muassa Suomen paras partiokämppä, Ala-, Keski- ja Yläpenikkavaarat ja tämänkertainen kohteemme Martimoaavan suodensuojelualue. Martimoaavan valtaisat aavat ovat jo pitkään omistaneet erityisen paikan sydämessäni ja pyrin tervehtimään niitä ainakin pari kertaa vuodessa. Martimo sopi myös yhden yön kuvaus- ja kävelyreissun kohteeksi komeiden maisemiensa ja näppärän vaelluspolkunsa ansiosta.

Kivaloiden kyltti

Kotiin 30,2km. 

Päätimme viettää maastossa yhden yön kulkien Kivaloiden lähtöpaikalta n. 13 kilometriä Hangassalmelle. Kilometrejä ei kamalasti kertyisi, mutta kyseessä oli ensimmäinen yhteinen keikka Kaisan kanssa ja kenttätestauksessa olikin kenkien ohessa myös kuvaaja. Ennen varsinaista kävelyä suuntasimme kuitenkin Keski-Penikalle, joka sijaitsee reitin alussa. Vaaran päällä on vanha palovartijan torni joka tarjoaa ainutlaatuisen näkymän niin soille kun Perämerellekkin.

Keski-Penikalta aukeaa näkymä Simosta Tornioon. Pirunpelto toimii myös huikeana selfietaustana.

Lauantai päivällä saavuimme lähtöpaikalle ja huomasimme muidenkin kuulleen soiden kutsun. Tienposkessa oli ainakin neljä autoa, mikä näillä koordinaiteilla vastaa jo ruuhkaa. Alueella pyörii aina tähän aikaan paljon metsästäjiä ja Keski-Penikka on melko suosittu retkikohde myös koiranulkoiluttajille ja perheille. Muutaman moikatun tutun ja jokusen kuvituskuvan jälkeen pääsimme oikeasti ihailemaan maisemaa ja miettimään lounasta Penikan päälle. Luonnollisesti paikalle sattui myös partiokaveri sisarlippukunnasta.

Kamat ja katse

Mukana suota tuijottamassa luottokaverit Kajka ja Camebak. Viikonlopun testattavat Meindl:t jalassa.

Noin sata kuvaa myöhemmin jatkoimme matkaa. Seuraava etappi Palovartijalta Jääkärikämpälle on muodostunut henkilökohtaiseksi murheenkryyniksi, josta en koskaan selviä ilman harhapolkuja. Matkaa tuolle välille kertyy ehkä kilometri ja ohittamattomana maamerkkinä toimii vanha laskettelurinne. Tästä huolimatta en opi varmasti koskaan kävelemään suoraan alas vaaran reunaa. Tällä kertaa osuimme yllättävän hyvin. Jääkärillä täytimme pullot naurettavan hyvästä lähdepurosta ja suuntasimme kohti Saunasaarta. Kivaloiden lähtöpaikalta Saunasaareen on nelisen kilometriä hyväkuntoista polkua ja ainoa haaste matkalla oli ajoittainen kosteus. Saipahan testattua kenkien vedenpitävyyden.

Kivalolta edelleen kävellessä nousee aina mieleen kaikki ne kerrat, kun on näillä main samoillut. Nytkin tuijottelin eräiden pitkospuiden päätä ja mietin että millähän reissulla me hakattiin nuo naulat takaisin tuohon lankkuun ja kenen kanssa. Näitä polkuja on tullut tallattua niin jalan kuin lumikenginkin. Vuosi sitten käytiin eksymässä saksalaisryhmän kanssa ja 13 – vuotiaana opittiin Epeli-ryhmän kanssa, että kenttäpullo jäätyy jos on pakkasta ja sitä roikottaa vyöllä. Nostalgiahuumassa viimeiset kilometrit vilisivät ohitse ja ennen kuin huomasimme olimme jo syöneet ja lämmittäneet tuvan. Saunasaaren autiotupa on uusi ja hieno. Yksin tai pareittain kulkevan onneksi se on myös melko pieni ja usein yöpyvät seurueet jäävät Koivuselkään isompaan kämppään. Näin oli käynyt nytkin ja teltta sai jäädä rinkkaan tyhjäksi painoksi.

Saunasaaren interioori

Saunasaaren autiotupa.

Ilta ja yö sujuivat lämpimissä merkeissä. Saunasaaren tupa on nimensä veroinen mitä lämmitykseen tulee. Hitaan aamun jälkeen aloitimme päivän etapin. Saunasaari – Hangassalmi pätkä on maisemallisesti upea. Lumiaavan yli kulkiessa on hauska miettiä mitenhän kauan kilometrin ylitys veisi ilman pitkoksia. Pitkoksia aavalla

Huhu kertoo, että Simon pään pitkospuut huollettaisiin lähiaikoina. Tarvetta alkaa pikkuhiljaa olla. Nämä ovat muistaakseni vuodelta 2005. 

Sunnuntain lounastauon vietimme Koivuselässä. Kaisa meni paljastamaan, ettei ole tehnyt ruokatulia aikaisemmin, joten tehtävänjako oli nopeasti selvillä. Kaisan tehdessä tuttavuutta autiotuvan (tylsän ja rautavartisen) kirveen kanssa sain itsekin pikakoulutuksen järkkärin valosäätöön. Ei se niin helppoa ole tuo kuvaaminenkaan. Nuotiota kasatessa hymyilytti ääneen, kun ajattelin milloin olen viimeksi selittänyt eri nuotiomalleja ja niiden sytyttämistä. Tämänkertainen harjoittelija oli toistakymmentä vuotta sudenpentua vanhempi. Pistää miettimään mitä sitä itse ei osaisi ilman partiovuosien oppeja.

Kuvaus- ja tulentekokoulutus Koivuselässä.

Koivuselän tauon jälkeen kuski jo ilmoittikin odottavansa Hangassalmella. Ohitimme Järviaavan ja piipahdimme nopeasti lintutornissa. Joka kerta hieman naurattaa, kun esitteissä kerrotaan kuinka suon linnusto on rikasta ja harvinaista. Itse en ole koskaan onnistunut Martimojärvellä näkemään edes harakkaa. Reissusta jäi kaikin puolin hyvä maku suuhun. Voi olla, että täällä voi jatkossakin nähdä tätä laadukkaampaa kuvamateriaalia. Alustavasti hieman haaveiltiin jo Korvatunturin vaelluksesta 2017 syksylle. Jos Kaisan kameran jälki miellytti silmää niin lisää löytyy TÄÄLTÄ.

Kenkulit

Sitten vielä ne kengät. Meindlit pärjäsivät reissusta hyvin arvosanoin. Kenkä on erittäin tukeva, eikä nilkkoja tarvinnut oikeastaan edes ajatella Keski-Penikan rakallakaan. Suokin pysyi kiitettävästi Gore-Texin ulkopuolella. Kyseenalaisen miinuksen antaisin painosta. Edelliset vaellukset barefooteilla tallustelleena kokonaisen kengän paino vain tuntuu jalassa. Tämä tosin lienee makuasia. Seuraavaana kesänä pitää mitä ilmeisimmin etsiä pahoja kivikoita ja terävää aluskasvillisuutta, että näistä saa kaiken edun irti.

Jos Martimoaapa kuulosti kiinnostavalta reissukohteelta, löytyy aluetta esittelevältä fanisivulta enemmän kertomuksia ja vinkkejä. Toki miekin vastaan mielellään kyssäreihin koskien mun lempipaikkoja.

Rakkaudella Lautiosaaresta,

Nipsu